Minca & Cartagena, Kolumbia

Santa Marta from the hills of Minca

Koska Palominon rannoilla ja Santa Martassa oli aivan älyttömän kuuma, päätettiin mennä muutamaksi päiväksi korkeampaan=viileämpään ilmanalaan. Lähistöllä sijaitsi juuri siihen sopiva paikka, pikkuruinen Mincan kylä. Eikä välimatkaa ollut kuin parisen tuntia, joten mikä täydellinen paikka. Kuten olette ehkä huomanneet, meillä ei useinkaan ole kovin kummoisia tekemisiä täällä (tai sitten ne ei muista päästä blogiin saakka...), joten Mincassakaan ei juuri muuta kohellettavaa ollut, kuin nauttia raikkaasta ilmasta, silmiähivelevistä maisemista, vesiputouksista ja runsaasta lintuvalikoimasta, sekä Veran makuun liiankin runsaasta hyönteisvalikoimasta. Eikä liikuntaakaan jäänyt puuttumaan, kun majoituimme paikkaan, joka sijaitsi kylän yläpuolella ja jokainen siirtyminen vaati siis runsaan laskeutumisen tai kiipeämisen. Onneksi joku herrasmies sentään kantoi 26+8kg:n laukut itsenäisesti ylös...




Making a new home...


Uno... dos... tres!

Mincasta otettiin parin yön jälkeen bussi Santa Martaan ja edelleen lentokentälle suuntana Cartagena. Koska Veran loma on vain kolme viikkoa, lentäminen on ollut monin paikoin paras vaihtoehto, koska etäisyydet täällä on suuria ja hirveätä hinkua ei ole matkustella yöbusseilla sen ollessa enemmän tai vähemmän vaarallista, vastaajasta riippuen. Ja kuten mainittua, maisemat on upeita, minkä luonnollisesti missaa yöaikaan. Ja lennot on myös olleet siedettävän edullisia.



Cartagena on perustettu vuonna 1533 ja sen linnoitukset kuuluvat Unescon maailmanperintökohdelistalle. Kaupunki toimi espanjalaisten vallan aikaan pääorjasatamana, minkä vuoksi asukkaissa on paljon tummaihoisia. Kaupungissa toimi myös aikanaan espanjalaisten inkvisitioistuin ja noitia lienee kuulusteltu urakalla. Kaupunki on Kolumbian ykkösturistikohde, eikä turhaan, mikä paikka! Upea vanha kaupunki on täynnä eri värisiä taloja kukkivine köynnöksineen.


Miami?

Mutta onpa kaupungissa myös puolensa, jossa luulisi olevansa Miamissa, sen verran korkeita pilvenpiirtäjiä löytyy. Cartagenassa kului useita päiviä vain nauttien erinomaisesta ruoasta ja juomasta ja kuljeskellen kaupungin katuja. Sunnuntaina meidän kadun paikalliset pisti kadun kiinni ja pelattiin jokasunnuntainen softball-ottelu naapuruston kesken. Meinas porukalla tunteet kuumeta, kun erotuomarin silmä näki erilailla pelaajiin nähden.


Disagreement with the referee

Majapaikkamme; kuvan rakennus kattoterassilla, aivan softball-kentän "laidalla"



Neighbourhood friendly (?) softball match


Palenquera woman selling fruits


Cartagena streets




Tourists

Kaupungista on mahdollista matkustaa veneellä tutustumaan Islas de Rosarion saariryhmään. Otettiin oikein kunnon turistumatka kaikilla herkuilla ja matkattiin 2,5 tuntia (kerrottu kesto 1,20h) yhdelle saarista. No, ei ollut kaunista ja paratiisikin aika kaukana, kun pikkuruiselle saarelle pysähdyttiin tunniksi, jotta turret kerkeää katsomaan akvaarioon teljettyjä delfiineitä ja haikaloja temppuineen. Ei menty ja koska mitään muuta toimintaa maapläntillä ei ollut, otettiin oluset ja ihmeteltiin maailman menoa. Tässä olikin sitten päivän saariRYHMÄÄN tutustuminen ja seuraava etappi olikin Playa Blancan ranta tunnin matkan päässä Cartagenasta, mantereen puolella. Ja väkeä oli enemmän kuin varmaan ikinä missään rannalla, ehkä paikallisten lomasta johtuen. Roskien määrä oli järkyttävä, kaukana paratiisista myös tämä paikka. Palloiltiin rannalla jokunen tunti ja sitten ihan tyytyväisenä takaisin kaupunkiin. Paluumatkalla vene oli kummallisen kellallaan ja kapteeni kehotti pariin otteeseen matkustajia siirtymään toiselle laidalle, mutta paikalliset siitä viis veisasivat ja istuivat paikallaan kuin tatit. Pääsimme kuitenkin satamaan saakka ja koska päivän odotuksena ei ollut alunperinkään ollut juuri mitään, olimme tyytyväisiä päästessamme (hengissä?) takaisin kaupunkiin. Tästä matka jatkuu edelleen Medelliniin ja Pablon tiluksille, palataan!

Päivän tehtävä: etsi kuvasta valkonaama

Find the gringo...


After hard day´s vacationing, refreshing sangria!

San Gil, Palomino & Parque National Tayrona, Kolumbia

Kurvasimme San Giliin niin vauhdikkaasti, että suurin osa kuvista jäi matkasta. JOTEN tässä vielä kuvasatoa Bogotasta ja yläpuolen Villa de Leyvasta. Kyseinen Terracotta-rakennus on asuttavaa mallia. Ja alapuolella kuva yhdessä hauskojen saksalaisten kanssa Bogotassa.



Ja Botero-museossa jouduimme paikallisten kuvattaviksi (täällä on jonkinlainen villitys kuvata gringoja=meitä), mutta paparazzi kosti takaisin...



Kun taas pyöräilykierroksella osuttiin härkätaisteluareenalle; suosittu laji täällä päin, vaikka Bogotassa ilmeisesti pormestari on toistaiseksi kieltänyt näytökset syystä tai toisesta. Matadorit on siis toistaiseksi työttöminä ja lähinnä esittelee turreille taitojaan. Ja sitten Botero-museossa oli aikas lihavanoloinen katti esillä.

Uno...

...Dos...

...Tres...


"Miau" from Botero

Mutta takaisin matkaan; Villa de Leyvasta jatkettiin suoraan San Giliin. Paikka on tunnettu Kolumbian ekstremelajien keskuksena ja kaikki turret tulevat paikan päälle harrastamaan em. toimintaa. Kuten siis mekin. Varasimme siis paikat koskenlaskuun seuraavaksi päiväksi. Koska kyseessä oli V-luokan putoukset (luokitus I-VI), odotimme vaadittavaksi jonkinlaista näyttöä koskenlaskukokemuksesta. Mutta koska raha puhuu, kokemusta ei vaadittu ja 15:sta osanottajasta kolmella oli kokemusta: meillä kolmella, ja jopa noin viiden koskenlaskun verran. Reissu oli monilta osin ikimuistoinen. Mutta ei siitä tässä vaiheessa sen enempää, huomannette, että selvisimme hengissä. Itse San Gil ei itsessään ole mikään erikoisen ihmeellinen paikka; majoitus on kallista, vaikka kaikki paikat, yhtä Lonely Planetissa mainittua lukuun ottamatta, ovat tyhjillään. Asko ja Vera matkasivat toisena päivänä vielä Baricharaan kävelemään "kuuluisan" Camino realin, Irri jäi lepäämään kaupunkiin. Tämän jälkeen alkoi tekemiset olla San Gilissä tehty. Meidän oli tarkoitus matkata yöbussilla eteenpäin, mutta samaiselle sunnuntaille osui paikalliset presidentinvaalit ja jos joskus täällä on paras olla ottamatta yökyytejä, on se vaalien aikaan. Varattiin siis lento pois kaupungista Santa Martaan rannikolle.


Greetings from the planet of the miko titis (titi monkeys)

Santa Martassa viivyttiin vain yksi yö hikoillen erittäin kuumassa ja kosteassa ilmanalassa, koska lähellä rannikkoa oltiin. Seuraavana päivänä jatkettiin suoraan Palominoon, Karibianmeren rannalle. Palomino on pikkuinen rantamesta ja lähellä Tayronan kansallispuistoa. Vaikka Vera ei mikään erityinen rantaperuna olekaan, vietimme rannalla parisen yötä ja päiväseltään kävimme tutustumassa kansallispuistoon. Upeat maisemat, apinoita, liskoja, lintuja ja joitain ihmeellisiä muita nisäkkäitä/jyrsijöitä tms., sekä hyvin hikinen kävely.

Kuten huomaatte kirjoittaminen on tällä(kin) hetkellä kuin tervanjuontia... Hyvä seura ja KUUMUUS vaativat veronsa. Lähinnä siis latailemme tänne kuvia... Pahoittelut...


Cabo San Juan in Tayrona national park


Greetings from Colombia!








Jippikayee! Easy living!

Kaikki on kultaa, mikä kiiltää! Bogota & Villa de Leyva, Kolumbia

Pahoittelut taas katkosta, täällä yhteydet on olleet yllättävänkin huonot, joten kuvien lataaminen ja tekstin aikaansaaminen on ollut työlästä. Ja myös Veran saapuminen on osasyynä laiskuuteemme. Mutta olemme siis kaikin puolin kunnossa ja tässä päivityksiä.

Odoteltiin Veran tuloa ja ajeltiin matkalla Bogotaan pienimuotoiselle "rantalomalle" Mariquitaan. Käytännössä tämä tarkoitti hotellia ja uima-allasta, koska rantaa ei ollut mailla halmeilla. Kaksi päivää meni lekotellessa ja siirryttiin vielä lähemmäksi Ipagueen. Siellä yritettiin tehdä kaikkea kivaa turistiofficen neuvojen perusteella, mutta liikennevälineet petti, eikä perille olis päässy kuin taksilla (mukamas!). Odotettuamme sinnikkäästi kadunkulmassa meille aiemmin annettua bussia, joka ei koskaan tullut, jouduimme luovuttamaan. Onneksi sentään päästiin paikalliseen Seurasaareen kolibreja, orkideoita ja bonsai-puita katselemaan. Kolibreja oli taas paikalla runsain mitoin, mutta eniten innostutti orkideoiden lukematon määrä; kaikissa muodoissa ja väreissä, minimallista tuttuun kotiruukkukukkaan.


Do you see a monkey on this orchid?

Ipaguesta bussi Bogotaan ja Veraa odottelemaan. Ei nyt sillä, että Verasta olisi tullut mieleen (=)), mutta Kolumbiassa muuten näkee enemmän laitapuolen kulkijoita, jotka ovat ihan sekaisin, kuin missään muualla tällä mantereella. Ja Bogota 9 miljoonine asukkaineen on tietenkin paikka, jossa näitä laitapuolen kulkijoita ja puliveivaajia on eniten. Majoituimme muutamaksi yöksi historialliselle alueelle La Candelariaan, joka turistien vuoksi kuhisee poliiseja ja on siten suhteellisen turvallinen. Bogota ei kauneudellaan hurmaa, mutta löytyy paikasta ihan kivojakin mestoja, kuten Museo del Oro, eli kultamuseo. Kultamuseossa on esikolumbiaanisen ajan kulta-aarteita kyllästymiseen saakka, eli noin 8000 erilaista esinettä. Ja kaikki, joka kiiltää, ON kultaa! Upeaa!


Pre-colombian treasures in Museo del Oro, Bogota. Everything that shines, IS gold.

Vera oli varannut itselleen ja meille majoituksen ensimmäiseksi yökseen JW Marriot-nimisestä hostelista, jonne siis siirryttiin lauantaiaamuna. Check-inn oli kolmen maissa, mutta koska aioimme nauttia "hostelin" tarjonnasta, marssimme paikalle jo 12 maissa.

Hyvään palveluunhan kuuluu, että kun paikalle mennään, huone löytyy. Ja näin tapahtuikin. Vera saapui vasta illalla, joten ennen sitä ehdimme nauttia kaikista hotellin eduista porealtaineen, turkkilaisine saunoineen, uima-altaineen ja niin edelleen.

Illalla oli iloinen jälleennäkeminen kahdeksan kuukauden jälkeen, kun tapasimme Veran. Aamulla vielä tuhti hotelliaamiainen napaan ja siirtyminen takaisin reppureissaajan elämään eli oikeaan hosteliin.


Graffities on a bike tour


Hormigas culonas, yam!


Yummie empanadas with very spicy guacamole.

Käytiin myös kaupunkikierroksella pyörällä. Firman omistaja, amerikkalainen Mike, oli asunut kaupungissa yhdeksän vuotta ja oli koulutukseltaan toimittaja, joten saimme pyöräilyn lisäksi myös taustatietoa Kolumbiasta. Ja maistettiin myös "isopeppuisia murkkuja", paikallinen erikoisuus. Selvä paahdettu lehmänkakan maku.


Bogota on a miniature size


Famous Colombian painter Fernando Botero with his famous chuppy ladies

Täällä muun muassa prostituutia on laillista, mutta rajoitettu tietylle kaupungin punaisten lyhtyjen alueelle, jonka läpi pyöräilimme. Valitettavasti myös lapsiprostituutio on yleistä.


The biggest square in S-America, in Villa de Leyva

Bogotasta matkasimme ihan toisenlaisiin maisemiin, muutaman tnnin päähän Villa de Leyvan kylään. Kaunis paikka Bogotan likaisuuden ja metelin jälkeen. Villa de Leyvassa on muuten koko mantereen suurin aukio. Otettiin jälleen pyörät alle, kun kerran vuokraamon omistaja taas kerran kertoi, että 25 km:n matka on "tasaista". Juu, olis taas pitänyt arvata ja poljettuamme noin kolme kilometriä mutkittelevaa ylämäkeä, totesimme olleemme taas moukkia uskoaessamme sadut matkan tasaisuudesta vuoria ja laaksoa kumpuilevassa maassa ja päätimme kääntyä takaisin. Onneksi matkalla oli aito kolumbialainen viinitila, jossa pysähdyimme hiukopalalle ja viininmaistajaisiin. Jos ette ole tähän mennessä kuulleet kolumbialaisesta viinistä, älkää säikähtäkö tietämättömyyttänne. Ei ollut naapurimaiden tasoa viinit, mutta ihan kelpoa kuitenkin.



Kummempia ei sittemmin ole tapahtunut, paitsi Askon hiustenleikkuu hlökohtaisen Brit-parturin käsissä. Katselkaa nyt kuitenkin kuvasatoa.

Art of making real coffee eli päätä päiväsi Saludolla! Salento (part II), Kolumbia

Kävimme siis tutustumassa paikallisen kahvitilallisen puuhiin Salentossa ja tämä tieto perustuu siis omistajan, "Don Eduardon" lurittelemiin säkeisiin. Oikea nimihän on Tim Edward ja alkuperämaa Australia, joten jo tähän valkoiseen valheeseen pohjautuen osa tiedosta voi hyvinkin olla väritettyä totuutta.

Kolumbia lienee jotakuinkin maailman neljänneksi suurin kahvintuottaja ja täällä kasvatetaan lähes yksinomaan Arabica-kahvilajikkeita. Olosuhteet ovat hiukan haastavat ja viljelmät sijaitsevat pääasiassa vuoristossa 1200-2400 metrin korkeudessa. Tällä tavoin kuitenkin saadaan taas vähän hienompaa kahvia. Myös halvempi (bulkki-kahvi), eli Robusta yrittää työntää juuriaan tänne. Vähemmän vaativien kasvuolojen johdosta Robustan avulla pystyttäisiin lisäämään Kolumbian kahvintuotantoa entisestään. Ja kyllähän Robustaakin kahvimaailmassa tarvitaan, useinhan kahvit ovat jotakuinkin sekoituksia.

Nyt on aika ottaa kuppi kuumaa mokkaa käteen ja tutustua Kolumbian kahvintuotannon salaisiin arkistoihin. Ja valmistautukaa siis pitkään ja perusteelliseen selvitykseen.

Kahvipensaita löytyy lähes loputon määrä, mutta perusjakona täällä pidetään jakoa perinteisiiin ja jalostettuihin lajikkeisiin. Kuuleman mukaan valtio on tukenut kahvitiloja antamalla 4000 ilmaista jalostettua kahvipensasta ilmaiseksi. Tarkoituksena on ilmeisesti tehostaa eli siis lisätä kahvintuotantoa maassa. Perinteiset pensaat kun eivät tuota yhtä paljon marjoja kuin jalostetut pensaat, marjat ovat pienempiä, pensaita ei voi istuttaa yhtä tiheästi, pensaille pitää olla auringonsuojaa, pensaat ovat haavoittuvaisempia tuholaisille ja kehtaavat vielä kasvaa lähinnä pituutta, joten lopulta marjojen kerääminen on lähes mahdotonta. Ainoa hyvä puoli perinteisissä on, että ne tuottavat parempaa kahvia, joten toistaiseksi niitä vielä viljellään. Kolumbiassa kahvintuotanto perustuu pääasiassa pieniin tiloihin. Tämä ei tarkoita suinkaan, että kahvia tuotetaan yksilöllisesti paahtimoihin tai kahviloihin, vaan päinvastoin. Jokaisen tilan kahvipavut arvioidaan laadun ja määrän mukaan, minkä jälkeen eri tilojen pavut sekoitetaan keskenään. Eli lopulta millään perinteisellä tai modernilla lajikkeella ei ole kuitenkaan merkitystä, vaan lopputuote on yksi ja sama kolumbialainen Arabica-kahvi, hyvin erikoista! Ja koska olemme macho-kulttuurin maassa kahvipavun paremmuuden määrää KOKO. Eli tietenkin, mitä suurempi sen parempi. Vaikka mikäänhän ei siis todista, että suuremmasta pavusta tulee parempaa kahvia.


Coffee berries

Kahvinteon vaiheet siis ovat pääpiirteittäin seuraavat: kahvipensaan tuottamat marjat kerätään kun ne ovat punaisia tai keltaisia, kahvilajikkeesta riippuen. Don Eduardon tilalla on vuosittain kaksi sadonkorjuuaikaa, huhti- ja marraskuussa. Uudet kahvipensaan marjat muuten kasvavat AINA uusiin kasvustoihin, eli edellisessä sadonkorjuussa kerättyihin kohtiin ei synny enää uusia marjoja. Tämä tarkoittaa, että kahvipensaita ei siis voi leikata tai muotoilla, vaan niiden annetaan rehottaa vapaasti. Ja tästä syystä perinteiset lajikkeet tulevat korkeutensa johdosta lopulta mahdottomiksi kerätä. Marjojen keräämisen jälkeen ne puristetaan myllyn läpi, jonka avulla marjan sisältä saadaan ulos varsinaiset kahvipavut (2 kpl), jotka ovat siis tässä vaiheessa valkoisia.

Yleensä yhdessä marjassa on kaksi identtistä papua. Joskus kuitenkin käy niin, että marjan sisällä oleva kokonainen papu ei olekaan jakaantunut kahdeksi, niinkuin pitäisi, ja marjan sisällä onkin vain yksi kokonainen pyöreä papu. Tämä tekee kahvista vieläkin hienomman ja maun sanotaan olevan vieläkin parempi, joten hintaa tällaisista pavuista tehdystä kahvista voidaan pyytää vieläkin enemmän. Ja silloin kahvi onkin nimeltään Peaberry-kahvia. Kun pavut on saatu marjan sisältä ulos, liotetaan papuja kahdesta neljään päivään puhtaassa vedessä, jotta pavuista saadaan sokeri ulos. Mikäli sokeria ei liotettaisi pois, olisi tulos paahtamisvaiheessa epätasainen ja maku kitkerä.

Sokerin poistamisprosessin jälkeen pavut kuivataan, mieluiten auringonpaisteessa. Alle viikon kuivattelujakso on yleensä riittävä. Mikäli papuja ei liottamisen jälkeen voida kuivata (esim. sateinen sää), voidaan ne jättää vielä odottelemaan veteen.

Kuivattamisen jälkeen pavuista poistetaan vielä sisempi ohut kuori myllyssä jauhamalla ja tämän jälkeen kahvintuottaja yleensä myy satonsa suuremmille paahtimoille kilohinnalla ja esimerkiksi Eurooppaan laivattava kahvi paahdetaan vasta Euroopan suurissa paahtimoissa.

Mutta jos haluaa tehdä omaa tilakahvia, jatkuu valmistuprosessa paahtamalla papuja esimerkiksi kattilan pohtalla koko ajan sekoitellen niin, että ne ovat tummia. Periaatteena, mitä tummempi paahto, sen vähemmän kofeiinia ja enemmän makua. Prosessi kestää 8-20 minuuttia ja lämpötila on jossain 180-250 celciuksen välissä.

Tämän jalkeen pavut tietenkin jauhetaan haluttuun karkeuteen, kuten Irina tässä demonstroi.

Ja tämän jälkeen, eikun ääntä kohden. Maukasta oli!


Irina and her loyal Pirullo-horse

Mutta ehdimmepä kahvinvalmistamisen ja -juonnin ohessa myös hevostelemaan. Otettiin Alvaron hepat Pirullo ja Milonga alle ja lähdettiin katsastamaan kylän ulkopuolella oleva vesiputous. No, emme nyt ihan sentään yksin olleet, vaan Alvaron huolehtivan silmän alla ja muutaman muun matkaajan kanssa. Hieno reissu, vaikka puolen matkaa meni vesisateessa. Parasta oli kun vedeltiin laukkaa mutkaiselle vuoristotiellä. Jiihaa!


Asko and his loyal Milonga-horse


Salento on a miniature size


Salento street view


Bird named barranquillo