Kuin olis kotiin palannut... Cuenca & Otavalo, Ecuador

Matka Perun puolelta Ecuadoriin, tutuille seuduille, sujui pienestä kusetusyrityksestä huolimatta suhteellisen mukavasti. Olimme ostaneet lipun Mancorasta, Perusta suoraan Ecuadorin Cuencaan. Rajanylitys sujui leppoisasti, vaikka opaskirja varoittelikin yhdestä maanosan pahimmasta rajaylityspaikasta. Ovat tainneet kirjan valmistumisen jälkeen uudistaa rajamuodollisuuksia, kun kaikki sujui hyvin tehokkaasti ja ilman normaaleja rajapaikkojen puliveivaajia ja riivaajia. Tämän jälkeen jatkoimme rajalta lähikaupungin bussiasemalle, jolla meidän oli tarkoitus vaihtaa Cuencan bussiin. Ilmenikin, että bussi ei lähtenytkään "asemalta", jonne saavuimme vaan hiukan toisesta paikasta, jonne meitä (ja muutamaa muuta ecuadorilaista matkaajaa) lähti viemään paikallinen bussiaseman häsläri. Saavuttuamme bussimme lähtöpaikalle, lipunmyynnistä kerrottiin, että meidän pitäisi ostaa uusi lippu, eiväthän he olleet koskaan ennen järjestäneet tällaista kyytiä, joka olisi ostettu Mancorasta.

No, onneksi mukana oli muutama tiukka paikallinen, jotka ilmoittivat, etteivät maksa mitään ekstraa ja vaativat meille kaikille ostamaamme matkaa. Pienen selvittelyn jälkeen saimme liput seuraavaan määränpäähämme. Tämän jälkeen meidät bussin lähtöpaikalle opastanut häsläri vielä yritti vaatia itselleen tippiä siitä, että saimme sen mistä olimme jo maksaneet. Yksi Askon mulkaisu ja tyyppi ymmärsi jättää kysymättä toiste. Loppumatka Cuencaan sujui leppoisasti ja saavuimme jo tuttuun kaupunkiin illan härärtyessä ja suunnittelemastamme hostelistakin löytyi huone. Muutama päivä Cuencassa sujui leppoisissa merkeissä kivoissa kahviloissa istuen, kylpylästä ja fonduesta nauttien. Ja löytyipä myös siistein keskustori vihanneksineen ja lihoineen koko tällä mantereella! Ja itse kaupunki on mielestämme Ecuadorin hienoin!


Lechon on Cuenca market

Jatkon suunnitelmana oli matkailla pohjoiseen, Otavaloon, josta lepäämisen jälkeen ylittäisimme rajan Kolumbiaan. Matkan varrella oli vain yksi mutta; Quito, jossa emme halunneet pysähtyä. Onneksi turisti-infon avulla selvisi, että Otavaloon olisi suora bussi, joten bussin ja bussiasemien vaihtoon Quitossa ei ollutkaan tarvetta. Ainoa miinus oli, että kyse oli yöbussista ja yöbussit eivät Ecuadorissa ole ollenkaan Argentiinan ja Chilen bussien veroisia, ne ovat täsmälleen samanlaisia kuin päiväbussit, joten makuuasennosta on turha haaveilla. Mutta kun muuta ei ollut tarjolla, otimme tarjouksen vastaan.

Matkaan lähdettiin klo 21 illalla. Lähtiessä bussin sisälämpötila oli noin 25 astetta. Tästä emme hätääntyneet, kun matkan aikana yöllä tulee jossain vaiheessa kuitenkin hyvin viileää. No, tämän oli myös kuski ennakoinut ja lämppäri puhalsi täysillä niin, että vajaan tunnin matkanteon jälkeen lämpötila oli yli 30 astetta. Paikallisista kukaan ei valita ja kaikki pitävät toppatakkinsa päällä lämpötilasta huolimatta. Ehkä näissä korkeuksissa lämpö on harvinaista herkkua. Hikoiltuamme aikamme kävimme pyytämässä lämmitystä pienemmälle. Muita bussin erikoisuuksia; vessa lukittuna koko 11 tunnin matkan ajan ja pysäkkejä ei ole. Kannattaa siis olla juomatta. Ja kuski soittaa omaa musiikkiaan matkustajista huolimatta klo 02-04.00 välisen ajan. Hikoilusta saimme siis helpotuksen muutamaksi yön tunniksi, mutta aamulla kuski päätti jälleen kytkeä lämmöt päälle. Vastoinkäymisistä huolimatta saavuimme kuitenkin Otavaloon aamulla ja meidät heivattiin Otavalon laidoille bussin jatkaessa matkaansa. Eikun suoraan hostelille ja unta palloon.


National food of Ecuador; corn with mayo and cheese, slurps!

Koska Otavalokin oli jo tuttu paikka, lähdimme uudelleen kävellen kylän ulkopuolella sijaitsevaan hienoon petolintupuistoon. Nyt vain kävelyreitti oli sujuvampi ja puolet lyhyempi kuin viisi kuukautta sitten ja pääsimme mutkattomasti puistoon. Ja koska nyt lintunäytöksen aikaan turisteja oli enemmän kuin viime kerran neljä, oli näytöskin hienompi. Aika mahtavia petolintuja jälleen kerran.

Valkopäämerikotka petolintupuistossa

American eagle

Joku pöllö/huuhkaja...

Lechuza in the park with birds of prey

Paluumatkalla kylään, osuimme vahingossa Lago San Pablon kyläjuhliin. Nämä sitten rakastaa järjestää kulkueita ja ainahan sitä pitää myös kylälle missi kruunata!


Miss barrio Brazilia in Lago San Pablo village festival

Perhe pukeutuneena paholaisen asuun

Little child and a father dressed as devils



Muutaman päivän Otavaloilun jälkeen jatkoimme matkaa rajalle ja kohti Kolumbiaa.

Los Organos & Playa Vichayito, Peru

Los Organoksessa suoritettiin reissun toinen sukelluskerta. Kohde oli kuvien öljynporauslautta, joka sijaitsee muutamien kilometrien päässä rannasta. Perun edustalla on kuulemma noin 70 tällaista lauttaa, tosin tämä ei ole enää toiminnassa. Kuuleman mukaan öljy ehtyi viitisen vuotta sitten ja purkaminen on niin kallista, joten öljyfirma käy tekemässä vain vuosittaisen kuntokartoituksen. Tosin fakta kai on, että jossain vaiheessa kunto heikkenee, vai? Eli mitä sitten? Perulaisen ympäristönsuojelun tietäen räjäytetään pohjaan...

Valitettavasti itse sukellus osoittautui varsin tekniseksi ja vaativaksi erittäin voimakkaan virtauksen johdosta. Tarkoitus oli sukeltaa 35-40 metriin pohjan ollessa 60 metrissä, mutta virtausten takia jäimme 30 metriin. Ja suoraan sanoen siinä oli riittävästi. Puolessa välissä sukellusta jouduimme tekemään niin paljon työtä, että takaisin pinnalle päästyämme olimme molemmat aika puhki ja pahoinvoivia. Tämä ei siis johtunut sukeltajantaudista, vaan fyysisestä suorituksesta yhdistettynä jännityksestä johtuneeseen pinnalliseen hengitykseen. Taisipa Irri siinä puhaltaa myös vatsansisällöt kalojen ruoaksi. Toinen sukellus oli jo hieman rennompi ja ihan jees. Näkyvyys oli OK, mutta ei mikään paras. Kaloja ja upea suuri mustekala, mutta ei mitään muuta erikoista. Ja tietenkin seuraavana päivänä keli oli ollut täysin tyyni ja sukeltajat olivat nähneet mola molan, eli möhkäkalan. Tämä on kuulemma ensimmäinen kerta tämän sukellusfirman historiassa. Taas kerran, niin lähellä, mutta...


Abandoned oil rig which we dived, in Peru

Siirryimme myös sukellusfirman hienompaan ranta-asuntoon, jossa yövyimme kaksi yötä. Paikalla oli iloinen israelilaisseurue juhlimassa pesach-juhlaansa. Vaikka juhliminen oli suht maltillista (luultavasti makeahkon tupakanpolton johdosta), niin sotku asunnon yhteisissä tiloissa taas oli aivan omaa luokkaansa. Suoraan sanoen touhussa ei ollut MITÄÄN järkeä. Ja sotkeminen jatkui aivan samantien kun paikalliset siivoojat poistuivat näköetäisyydeltä. Omassa asunnossahan asialla ei ole väliä, mutta talo koostui myös yhteisistä tiloista, joten pieni järjen hiven olisi paikallaan. Kahden yön jälkeen oma exoduksemme oli ihan paikallaan.


Asko is having a watchful eye on my drinking...

Seuraavaksi siirryimme Vichayito-rannalle, joka on vielä rauhallisempi kuin Los Organoksen kylä. Neljä päivää lähinnä relailua sekä pieni vatsapöpönpoikanen, joten eiköhän tämän reissun paistetut riisit olleet taas tässä!

Tällä hetkellä ollaan jo Cuencassa, Ecuadorissa. 10 tunnin matka rajan yli oli melko raskas kaikkine vaihtoineen ja pienine kusetusyrityksineen. Tällä kertaa huumori oli sen verran kateissa ja naaman ilme kertoi aika tarkan poistumissuunnan kaikille puliveivaajille. Hyvin nukutun yön jälkeen kaikki on kuitenkin paremmin kuin hyvin. Edes nousu 2500 metriin ei ole saanut toistaiseksi kuin hengästymään. Uusia matoja koukkuun, mutta ei enää ruokiin, kiitos.

Yleisön pyynnöstä: reittikartta! Audience request has now been answered: route map available!

Linkkinä blogin vasemmassa laidassa on koko matkan reittikartta yleisön pyynnöstä. Aloituspiste merkitty keltaisella neliöllä. Kohdekaupungit, joissa on viivytty vähintään yön yli on merkitty punaisella tähdellä, lyhyemmät vierailut vihreällä ympyrällä. Punaiset viivat ovat siirtymisiä maitse, keltaiset meritse ja mustat lentäen. Viimeisin kohde tulee olemaan aina merkitty keltaisella sängyllä. Karttaa voi lähentää ja loitontaa oikean alakulman + ja -merkeillä ja siirtää hiirellä vetämällä. Have fun! So did we!

In search of sunlight! Piura & Los Organos, Peru

Olemme vaihtaneet maata ja valuuttaa!

Santiagossa vietettiin yksi kokonainen päivä hauskassa seurassa Annen, Nicholaksen, Charlotten ja Guillaumen kanssa. Meillä oli varattuna siis edullinen LAN:in lento pohjoiseen, Piuran kaupunkiin, Peruun. Ja koska lento oli halpa, oli lähtöaika myös epämukavimmista epämukavin; klo 05.25 aamulla. Taksi kentälle klo 02.30 ja eikun koneeseen. Koska meillä oli välilasku Limassa, jouduimme ottamaan laukun ruumasta ulos ja tsekkaamaan sen uudelleen seuraavalle lennolle. On se kummaa palvelua tämä lentoyhtiöiden palvelu nykyään, kun eivät pysty siirtämään laukkuja toiseen koneeseen vaikka kyseessä on sama lentoyhtiö. No, meillä oli lentojen vaihtoväli vajaa kaksi tuntia, mutta kun laukkua ei hihnalla näkynytkään, alkoi aika olla tiukalla koneeseen ehtimisen kanssa. Vajaan 20 minuutin odottelun jälkeen laukku yllättäen löytyikin jostain koneen/lentokentän uumenista ja lähdimme juoksujalkaa viemään laukkua kentän toiselle puolelle lastattavaksi uuteen koneeseen. Ja kenttä kun on vielä suunniteltu niin, jouduimme mennä kokonaan ulos kentältä ja uudelleen sisään tiskin kautta. Tiskillä virkailijat ilmoittivat meille, ettemme enää ehdi koneeseen, koska check-in on jo suljettu. Eikun jonottamaan uutta iltapäivän lentoa. Hetken päästä virkailija kuitenkin tuli kertomaan, että pääsemmekin lennolle ja laukkumme siirtyi kohti ruumaa. Pistettiin tässä vaiheessa juoksuksi ja ehdimmekin ihan mukavasti lähtöportille boordauksen vasta alkaessa. Kaiken tämän seikkailun jälkeen, olimme melko väsyneitä Piuraan saavuttuamme ja iltapäivä kului lähinnä nukkuen.

Piurassa kohtasimme yllättävän ongelman; emme saaneet nostettua rahaa yhdestäkään automaatista visoillamme. Onneksi mastercard tuntui toimivan, mutta ongelmaksi saattaisi pian tulla käyttövarojen rajallisuus, mikäli olisimme vain yhden kortin varassa. Kävimme selvittämässä asiaa muutamassa pankista ja siellä meille kerrottiin, että Perussa ulkomaalaiset voivat nostaa vain dollareita, ei paikallista valuuttaa, ja vaihtaa sitten dollarit soleihin. Yritimme sitten saada automaatista myös dollareita, mutta tämäkään ei onnistunut. Aloimme jo puolitosissamme miettiä maan vaihtoa ja keinot alkoivat olla vähissä. Toki olimme myös ottaneet yhteyttä pankkiimme ja kysyneet asiaa, mutta kun S-pankissa asiakkaana ollaan, ei viesteihin ihan heti ole ollut tapana vastailla. Vaikea oli uskoa, että meidän molempien kortit olisivat vioittuneet saman tien Peruun saavuttua, joten uskoimme, että paikallisen pankin antama dollariselitys olisi oikea.

Piurassa vietettiin asian selvittelyn vuoksi kaksi yötä, missä oli juurikin puolet liikaa. Eipä ole kovin kaunis kaupunki tämä ja muutenkin, kun viimeiset kolmisen kuukautta on vierähtänyt melko eurooppalaisen oloisissa maissa, tuntui todella, että ollaan saavuttu melko eri kehitystason maahan, kuten olemmekin. Korttiongelma ratkesikin sitten kun omasta pankista vihdoin tuli tieto, että visa-korttien magneettijuovissa oli ollut ongelmia juuri Peruun saapumisemme ajankohtana. Seuraavana päivänä kortit toimi normaalisti ja saatoimme alkaa suunnitella rannikon valloitusta. Kohti rannikkoa ja otimme bussin Los Organokseen, joka on pieni rantakaupunki melko lähellä Ecuadorin rajaa.


View from our bedroom window, not bad to wake up in the mornings

Los Organoksessa päästiin rantaelämän makuun, kun löytyi mukava majapaikka rannalta (kuva ikkunastamme). Täällä on mukava viettää aikaa rannalla ja surffaus on mahdollista, tää on meinaan yksi Perun surffauskohteista. Mutta ei tämä kyllä ole paratiisi kun kääntää katseensa rannalta muualle, silloin näkee vain kuivaa aavikkoa ja roskia joka paikassa tien varsilla. Meidän majapaikan osuus rannasta on siistimpi kuin vähän matkaa toiseen suuntaan, jossa rannallakin on runsaasti roskaa. Ruoka täällä kuitenkin on hyvää, tuoretta kalaa ja merenelävää saa täällä (vaikka ei kalastajista uskoisi) ja jopa muutenkin laitettuna, kuin vaan pannulla käyneenä.


A day´s catch...


even though not maybe from these fishermen...

Perulaisessa keittiössä tuntuu olevan enemmän yritystä kuin esimerkiksi ecuadorilaisessa ja se on yksi tämän maanosan kuuluisimmista keittiöistä, mausteiden käyttöä myös tunnutaan harrastavan. Käytiin myös snorklailemassa kilpikonnien kanssa läheisessä satamassa. Piti vaan varoa päätään, kun kalastusalukset pörräsi samassa satamassa kilppareiden ja meidän kanssa. Aika kiva kokemus taas, sanoisimme. Muuten tekemiset on vähissä täällä, suunnitelmissa on surffata ja mennä dyykkaamaan läheiselle hylätylle öljynporauslautalle, mikäli suunniteltu toteutuu. Elikkäs rennoissa meiningeissä homma etenee.








Green sea turtles in El Ñuro, Peru


Unforgettable encounter with the wildlife


Blue-footed boobies


Asko demanded evenhandedness on this jumping photo matter so that´s why there´s now jumping photos of us both

Täällä ei ole tapahtunut mitään! Temuco, Pucon & Puerto Varas, Chile

Views on the lake Todos los Santos & volcano Calbuco (and tiny Asko)

Koska unelma menosta Juan Fernandez-saarelle eli vielä, siirryimme odottelemaan asian etenemistä pohjoisempaan, eli Temucoon. Kaupungissa ei ole mitään muuta erikoista, kuin Barilochen hostelin aamiaispöydässä noin 15 minuutin ajan tapaamamme Ellu, joka oli siellä vaihdossa yliopisto-opintojensa osana. Ja siis kerran kun meille vinkkaa, että johonkin ollaan tervetulleita, niin sen mukaanhan sitten reissaamiset suunnitellaan. Joten siinä oivempaakin oivempi syy suunnata Temucoon. Vietimme paikan päällä muutamia päiviä nauttien Ellun ja Arturon mainiosta seurasta ja hotellihuoneen hyvästä hinta-laatusuhteesta, sekä parannellen Askon lentsua. Kiitos ja gracias vaan Ellu ja Arturo, hauskasta seurasta!

Temucossa selvisi lopulta, että saarelle pääsy olisi vaatinut meiltä viikkokausien ponnistelua, kentällä kyttäämistä ja ainakin sanallisia uhkauksia, joten päätimme luovuttaa lopulta ja jättää nuo saaret omaan mystiseen loistoonsa ja kansioon "ehkä sitten toisessa elämässä". Chileläisten vahvoihin puoliin kun ei näkymin kuulu asioiden hoitaminen meilitse, eikä ilmeisesti juuri minkäänlainen asiakaspalvelu muutenkaan. Ja koska Pucon oli ollut kiva mesta, päätimme palata sinne vielä muutamaksi päiväksi, varsinkin kun ranskalaispari Charlotte ja Guillaume olivat edelleen siellä. Paikan päällä ei juurikaan ihmeellisiä tapahtunut; kuumia lähteitä ja vuorille kiipeämisiä, kuten edelliselläkin kerralla.

Puconista poikettiin vielä vähän etelämmäksi, Puerto Varakseen nauttimaan järvimaisemista ja vuokrattiin tällä kertaa auto, jolla kierreltiin maat, mannut ja ne alueen perinteiset järvet ja tulivuoret. Ja löydettiin myös pois turistireitiltä; pieniin paikallisiin kuumiin lähteisiin, ja upeaan jokimaisemaan, jossa vesi oli vihreämpääkin vihreämpää (näin vihreää olen viimeksi nähnyt ydinvoimalan läheisyydessä, Taiwanin Kentingissä neljä vuotta sitten!). Koska tapahtumia ei blogiin kirjattavaksi juurikaan ole, saatte vain tällä kertaa katsella kuvia.


River water, as green as in Kenting, Taiwan; near nuclear power plant, four years ago.

Joku täällä kommenteissa on vaatinut jonkinlaista karttaa, missä ollaan oltu ja minne reitti on vienyt. Jos nyt seuraatte maailmankartastostanne reittiämme, huomaatte, ettei tässä menossa ole mitään logiikka ja siksi reittiä ei ole mahdollista tehdä tällä matkustelulla. Niin ristiin olemme menneet koko kuuden kuukauden ajan.

Mutta nyt jatkosuunnitelmat on selvillä ja otettiin siksi yöbussi Santiagoon. Jatkosta lisää seuraavassa blogituksessa, arvatkaa (ne jotka tietää, ei paljasta!) minne suunnataan seuraavaksi!




Views from Osorno-volcano


Hanging around


Volcano Osorno and lake Llanquihue


Volcano Calbuco

Hopping & volcanoeing! Santiago & Pucon, Chile

Yksi Chilen kuuluisimmista runoilijoista, Pablo Neruda

Pablo Neruda, on of the most famous Chileans poets

Valparaisosta hypähdettiin Santiagoon, tuohon Chilen ytimeen, jossa suurin osa tämän maan kansastakin asustelee. Kuten edellisessä päivityksessä mainitsimme, olimme järjestelleet reissua Chilen Tyynen meren Juan Fernandez-saariryhmälle. Nämä saaret eivät siis ole osa Pääsiäissaarten ryhmää, vaan oma itsenäinen kolmen saaren saariryhmä, josta emme ennen tätä reissua olleet koskaan kuulleetkaan, ette ehkä tekään? Saarelle voi matkustaa ainakin teoriassa (käytännöstä ei ole varmuutta) kahdella tavalla: 1) ottamalla rahtilaivan Valparaisosta kahden-kolmen päivän ajaksi tai 2) matkustaa pienlentokoneella, joka lähtee Santiagosta tiistaisin ja perjantaisin.

Yritimme ensin ykkösvaihtoehtoa Valparaisosta. Laivayhtiöstä kerrottiin, että kyseinen laiva on ensisijaisesti rahtia varten ja turisteille/muille matkustajille paikkoja laivassa on kahdeksan. Jäimme jonottamaan paikkaa perjantaiksi. Kun laivayhtiöstä ei lupauksista huolimatta kuulunut mitään, poikkesimme keskiviikkona uudelleen toimistolle. Selvisikin, ettei paikkoja laivaan enää olekaan, vaikka pari päivää aiemmin niitä tuntui olevan (!!). Joten tämä vaihtoehto jouduttiin ruksaamaan pois.


Santiago silhouette

Olimme olleet samanaikaisesti yhteydessä lentoyhtiöön myös lentojen osalta ja olimme siinä uskossa, että meillä olisi perjantain lennolle varaus, koska meiltä oli jo pyydetty yhteystietoja passinumeroineen. Lähdimme siis torstaina kohti Santiagoa ja perjantain lentoa. Majapaikkaan saavuttuamme tarkistimme sähköpostimme ja kyseinen herra Oliivi lentoyhtiöstä kyseli viimeisessä postissaan, että milloin haluaisimme lentää saarelle. No, ajateltiin siinä, että onpa ensimmäinen kerta kun saa lennolleen kellonajankin valita ja ehdotimme kohteliaasti puolta päivää. Tähän samainen Oliivi sitten meilasikin syytä ilmoittamatta, ettei seuraavalle olekaan lentoa. DAAAAA!!


Hopping by Asko

Ja juuri kun olimme viikon ajan meilailleet hänen kanssaan koskien perjantain lentoa! Samalla herra Oliivi ilmoitti, että seuraava lento, jossa olisi tilaa, olisi vasta 1. huhtikuuta. Päätettiin, että yritetään vielä toista kertaa lentomahdollisuutta ja alettiin suunnitella ajanvietettä huhtikuun alkuun saakka. Koska Santiagoa, kuten kaikkia suuria kaupunkeja, kestää vain rajallisen ajan, päätettiin lähteä vielä kerran etelämpään, Puconin kaupunkiin, Villarica-järven rannalle ja samannnimisen tulivuoren juurelle. Ennen Santiagosta poistumista löydettiin kaupunkikierroksen yhteydessä kuitenkin vielä erinomainen turisti-info, josta lupasivat yrittää selvittää lentoasiaa saarelle.


Volcano Villarica conquered by Asko

Siirryimme siis maaseudun rauhaan viettämään luppoaikaa. Pucon on pieni kaupunki noin 800 kilometrin päässä Santiagosta. Se on idyllinen ja siellä voi harrastaa kaikenlaista ulkoilua ja seikkailu-urheilua hienoissa maisemissa. Yhtenä päivänä kävimme koskenlaskussa III-ja IV-tason putouksissa, mikä oli aivan mahtavaa! Aiemmat koskenlaskureissut ei ole olleet mitään tähän verrattuna! Kuvamateriaalia ei reissusta meillä ole, mutta firman ottamissa kuvissa Irrillä oli kaikissa putouksissa vaarallisuudesta huolimatta kestovirne päällä ja kumiveneen takapenkiltä kuului taukoamaton hihkunta ja kikatus. Joillain sitä vaan ei ole mitään käsitystä mahdollisista vaaroista koskenlaskussa! Itse kävin kiipeämässä Villarica-tulivuoren, kun siitä edellisesti tulivuorireissusta alkaakin olla jo aikaa. Tämä Villarrica-tulivuori on hyvin aktiivinen ja on purkautunut isosti 70-luvulla ja uutta purkausta odotellaan. Harmi vaan, että nousulle lähtiessä kaupungissa oli pilvinen keli. Mutta kauas pilvet karkasivat heti vuorelle nousun alettua ja oli yksi hienoimmista trekkauksista koko reissulla. Ja alas pääsi vielä liukurilla, näin korkeita mäkiä olen harvemmin päässyt laskemaan!




Volcano conquered with the force of palta (=avokado)




Sliding down the volcano

Muuten vietettiin aikaa leppoistellen, kuten aina, hyppien uimarannalla ja nauttien kuumista lähteistä. Ja olihan meillä hauskaa seuraakin ranskalaisten Guillaumen ja Charlotten kanssa, merci vaan! Puconista päätimme jatkaa Temucoon, jossa suunnitelmana oli treffata Barilochessa tapaamamme suomalaisen Elinan kanssa. Saarisuunnitelmat Puconista lähtiessä oli edelleen auki, vaikka turisti-infosta oli tullut viesti, että voivat varata meille saarelle lennon. Vastasimme meiliin, minkä jälkeen ei sitten enää vastauksia kuulunutkaan (!!). Samaan aikaan saimme herra Oliivilta oikean syyn, miksi jo melkein varattu lentomme edellisenä perjantaina ei onnistunutkaan: lento kun ei lähde, mikäli matkustajia on vähemmän kuin 12. Että näinkin. Jäämme odottamaan miten tässä nyt tulee käymään. Ja kuten huomaatte, MIKÄÄN täällä ei KOSKAAN mene ihan niin kuin oli ajatellut... Pidämme teidät ajan tasalla.


Hopping by Irri

Sukeltava suomalainen marsu

Finnish diving guinea pig


Asko baptised himself in lake Villarica

Viinit, pollarit, bussiajelut ja kokkaukset! Neuquen & Mendoza, Argentiina ja Valparaiso, Chile

Pahoittelut radiohiljaisuudesta, laiskuus iski! Neuquenissa vierähti muutama päivä läheisillä viinitiloilla ja Askolla casinolla. Muuten kaupunkia ei juuri ole tarvetta suositella päämatkakohteeksi Argentiinassa. Ja käytiin myös testaamassa Barilochessa hyväksi havaitun pihviravintolan etäpiste. Voihan pettymyksien pettymys, ei ollut pihvit yhtä maukkaita!


Wine tasting in NQN-winery


Argentine sparkling wine


Asko and his favorite Finnish friends

Tämän jälkeen, TERVETULOA MENDOZAAN!

Saapuminen yöbussilla Neuqenista Mendozan bussiterminaaliin klo 07.40 aamulla. Matkaa varaamaamme hotelliin noin neljä kilometria. Käytyämme bussiaseman infossa, päätämme valita paikallisbussin. Noin kuusi ja puoli tuntia myöhemmin saavumme hotellille! Aivan niin, KUUSI (6) ja PUOLI (½) TUNTIA myöhemmin saavumme hotellille!

Kelataanpa alkuun. Ensin siis infoon, josta päädymme kahville ja kaakaolle odottamaan lipputoimiston avautumista. Sitten jonottamaan bussikorttia. Asetamme osan matkatavaroista seinää vasten jonon viereen ja Irri jää jonottamaan lippua. Minä lähden terminaalin ulkopuolelle etsimään valmiiksi bussipysäkkiä. Palattuani takaisin sininen reppumme ison kassin vierestä on kadonnut. Irrin kääntäessä päätään muutamaksi sekunniksi, luultavasti penkillä istunut mies on tarttunut tilaisuuteen. Koska emme yleensäkään jätä arvotavaroita bussiaseman seinustalle, varkaan saaliiksi tuli puoli kiloa sipuleita, spagettia, oliiviöljyä, riisiä, mausteita, hedelmiä, rikkinäinen linkkuveitsi ja valitettavasti myös kaksi pulloa hyvää punaviiniä.

Ostettuamme bussikortin päätämme testata vakuutuksemme toimivuutta. Vierailemme bussiaseman poliisin luona, joka soittaa turistipoliisille ja sovimme tapaamisen läheiselle poliisiasemalle rikosilmoitusta varten. Kävely asemalle ja poliisin odottelua. Rikosilmoituksen teko turistipoliisin avulla englanniksi. Sen jälkeen kauppaan ostamaan uusia ruokatarvikkeita. Paluu bussiasemalle ja odottamaan infon neuvomaa bussilinjaa. Epämääräisen ajan kuluttua bussi saapuu, mutta lähtee pian bussiaseman jälkeen täysin päinvastaiseen suuntaan kuin tarkoitus. Odotamme koko ajan, että bussi kääntyy takaisin, mutta kierrettyämme puoli kaupunkia, kuski heittää meidät bussivarikolla ulos. Olemme keskellä ei mitään.

Suhteellisen raivoissamme infon antamiin ohjeisiin, kysymme neuvoa ja otamme uuden bussin varikon portilta kaupunkiin päin. Lopulta bussin kierrettyä taas kerran puolet kaupungista sekä läheiset kylät päädymme kuljettajan opastuksella lähes hotellimme portaille. Infon antama bussilinja olisi lopulta ollut "oikea", mutta linja kiertää varikon kautta kokonaismatka-ajan ollessa lähes kaksi tuntia. Tämä siis linnuntietä neljän kilometrin matkalle. Vähän sama kuin matkustaisi Helsingin keskustasta Pasilaan, Hakunilan bussivarikon kautta.


Romantic dinner, just the two of us

Majoitus Mendozassa oli sitä luokkaa, ettemme juurikaan jaksaneet poistua tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin tai läheisiin viinitiloihin, onhan tämä siis jo toinen kerta paikan päällä. Muutama päivä sujui leppoisasti ja verkkaan kaupunkia kierrellen ja nauttien omasta keittiöstä, vähän ravintoloista ja konditoriaherkuista, sekä tietysti alueen viineistä. Lähikaupasta ostettuna, laadukkaan viinin saa täällä noin viiden euron hintaan. Stressiä päiviin aiheutti kuitenkin jälleen jatkosuunnitelmien täydellinen puuttuminen.


Irina's best French friends

Päätimme jatkaa jo tuttua reittiä Chilen puolelle Valparaisoon, koska tutut Shay ja Brit ilmoittivat olevansa paikalla. Valparaisossa aika vierähti mukavasti heidän seurassaan. Ja ruoka Chilen puolella on NIIN PALJON PAREMPAA kuin Argentiinassa, kaikki ravintolat eivät yllättäen tarjoakaan samaa menua, vaan vaihtelua ja erityisesti kalaa ja äyriäisiä löytyy. Tästä innostuneena, osallistuimme chileläiselle kokkikurssille. Kurssin vetäjä Boris oli aivan hulvattoman hauska veikko ja vietimme railakkaan illan kokkaillen chileläisiä erikoisuuksia ja nauttien omatekoisista pisco sour-drinksuista ja paikallisista viineistä. Ja Asko pääsi esittelemään piirakanpaistajan pojan kaulintataitojaan empanadojen väännössä, aika vakuuttavaa, jopa vetäjän mielestä! Ei voi kuin suositella kyseistä puljua, jos Valparaisoon päin eksytte!


Hard day's work in market place (man and cat)


Real cooking needs a real costume, in proper Chilean colors


Shake that ass, shake it!





Jatkomatkailun suunnitelmat oli tämän jälkeen jonkin verran auki, kuten meidän tapauksessa aina, mutta nyt meillä sentään on yritystä. Olemme setvineet mahdollisuutta matkustaa 670 kilometrin päähän yhdelle Chilen Tyynen meren saarista, sille ihka aidolle Robinson Crusoe-saarelle. Sitä varten otettiin bussi Santiagoon ja %%&¤#)##&¤#RKELE! No, mutta siitä seuraavassa päivityksessä!