Cotopaxi & Canela, Ecuador

Jatkettiin reissua siis kohti Cotopaxin kansallispuistoa, josta oltiin varattu parin yön majoitus. Sovitut treffit Machachin hevospatsaalla klo 11 tiistaina onnistuivat ja meidät napattiin kyytiin kohti Secret Garden-hostellia 3600 metrin korkeuteen. Hostelli sijaitsee siis hyvin lähellä jo aiemmin mainittua Cotopaxi-tulivuorta. Hinta oli meidän budjetilla hiukan suolainen $35/hlö/yö, mutta siihen kuului kylläkin kaikki ruuat, koska lähellä ei ole kuin joitakin paikallisia asutuksia.

Nyt vaan kävi niin, että tässä paikassa osui kaikki fengsuit, karmat ja johdatukset kohdilleen. Aivan mielettömät päivät upeassa seurassa, upeissa maisemissa ja upeissa puitteissa. En oikein keksi oikeita sanoja, mutta sanottakoon vaikka: huh huh! Saas nähdä ylletäänkö samaan enää tämän retken aikana...

Asumuksenamme toimi ensimmäiset yöt "leikkimökki". Askolle ei mainittu varauksen yhteydessä pituusrajoituksesta, joka oli noin päänmitan vähemmän kuin nykyinen pituus. No niska suoristui jacuzissa lilluessa.

Hostelissa oli myös kotieläimistönä laamojen, hevosen ja kolmen koiran lisäksi kuuden viikon ikäinen Canela-vasikka, joka piti itseään kylläkin koirana lehmän sijaan. Joka ilta Canela tuli sisälle yhdessä koirien kanssa ja makaili lämmitellen takkatulen ääressä. Canela, suomeksi siis Kaneli, oli löydetty ihan pienenä yksin ruohotasangolta sen emän lähdettyä matkoihinsa. Gondori oli jo pyörinyt sen ympärillä vaanien, kun paikan työntekijä Victor löysi sen ja toi sen hosteliin. Canela nauttii joka päivä kaksi litraa läheisiltä tiloilta saatua lehmänmaitoa olutpullosta tuttipullokorkilla ja viettää mukavaa elämää yhtenä lemmikeistä. Saas nähdä miten käy kun se kasvaa isoksi lehmäksi ja haluaa edelleen viettää aikaa takkatulen ääressä! Ulko-oven avaaminen sujuu siltä nimittäin ihan pian hyvinkin itsenäisesti.

Asko yritti myös kiivetä Cotopaxin jäätikölle, mutta huono sää ja jäätiköllä riehunut sähkömyrsky estivät aikeet. Ihan huipulle saakka onkin paljon kalliimpaa, raskaampaa ja vaativampaa kiivetä, joten normipäiväretket yltävät vain noin 5000 metriin. Suutuspäissään Asko juoksi 10km matkan luonnonpuistosta takaisin majapaikkaamme ja amerikkalaiset olivat samantien vakuuttuneita, että maratoonari sen on oltava pakosti! Voi mahoton tuota ameriikan meininkiä.

Onneksi seuraavana päivänä tekemämme kolmen tunnin ratsastusretki ruohotasangolla, eli paramolla korvasi hiukan harmitusta. Aivan uskomattomia maisemia, joita kamera toistaa aivan liian huonosti! Hepat oli arvioimme mukaan hyvässä kunnossa ja kohtelu hyvin asiallista. Irrin heppa oli kaikista pienin kooltaan, mutta sitäkin pippurisempi. Nimeltään Pitufo, eli espanjaksi smurffi. Halusi mennä koko ajan edellä ja juosta kaikista koviten, jopa ylämäkeen korkeudessa 3800 metriä!

Lepäilimme siis neljän päivän ajan nauttien hienoista maisemista ja rauhasta. Tulipa vapaaehtoisen työntekijän kanssa yhtenä päivänä puheeksi takapihan marsutarha ja seuraavana iltapäivänä napattiin välipalaksi luomumarsu ihan paikan omasta tarhasta. Olisi saanut vielä valita yksilön, nimetä ja olla läsnä lopetuksessakin. Siihen vedimme omat rajamme ja annoimme napakan keittiöihmeen (paikan kokki) hoitaa asian. Maistui ok, mutta kovin on luista syötävää. Sattuipa lomaan myös pari aurinkoista päivää, vaikka täällä sadekausi onkin ja sinisen taivaan alla pystyi näkemään Cotopaxin lisäksi myös Ruminahui-, Illinizas-, ja Corazon-tulivuoret kaikki samaan aikaan. Ecuadorissahan on siis jotain 50 tulivuorta, joista noin yhdeksän on kovinkin toimivia, jo aiemmin mainittu Tunguragua ja Cotopaxi mukaan lukien. Cotopaxin alue onkin nimeltään La Avenida de los Volcanoes, eli jotain niinkuin tulivuorten tie.

Tuntuu, että osa mielestä jäi tuonne tasangoille kuljeskelemaan... Ihan täydelliset neljä päivää ja tähän saakka hienoimmat hetket täällä. Ei voi kuin suositella 100-prosenttisesti ja yrittää jakaa teille näitä uskomattomia maisemia täältä. Toivottavasti pääsette edes vähän fiilistelemään niiden kautta.

Alfonso ja auringonnousu

Tällasta tavallista pokkarikameralla.


Kriketin avoimet mestaruuskisat 3600 metrissä sekajoukkueella FIN, ARG, SUI, CAN, AUS, NED, ENG.


Jos pikku Jorma-Liisa kotona kinuaa lemmikkimarsua, niin vastakkaiset sukupuolet vain samaan tilaan, eikä aikaakaan. Tässä mallia haciendamme takaa.


Ja kun pojat tulevat katsomaan keskiviikkoillan metsureiden liigaa on snäksit valmiina.


Rouskis!

Sataa, sataa ropisee... Tena & Misahualli, Ecuador

Viimeisellä kouluviikolla ei muistaakseni tapahtunut mitään erikoista. Hiukan opiskelua, pöytäjalkapalloa ja tulisia kanansiipiä. Ei pitänyt tilata, mutta hollantilainen kaveri lähti uhittelemaan, joten lopulta molemmat "itkettiin" ilosta syödessämme Nuclear blast-chicken wingsejä. Heheheheh. Opiskelu Quitossa loppui siis neljän viikon puristuksen jälkeen ja varsinainen vuoden mittainen lomamme saattoi alkaa. Kansalliselle vapaapäivälle, eli perjantaille 11.10. (Guyaguilin itsenäisyyspäivä) sattui myös Ecuadorin mm-karsintaottelu Kolumbiaa vastaan. Peli pelattiin ihan asuinpaikkamme naapurissa, muttemme yrityksistä huolimatta onnistuneet saamaan lippuja matsiin. Höh! Sen sijaan lähdettiin reissuun kohti Tenaa ja jouduttiin nyt pakkaamaan koko matkustusarsenaali mukaan, koska emme enää aikoneet palata Quitoon. Koska ylimääräisen vapaapäivän vuoksi myös koko muu Ecuador oli päättänyt lähteä lomalle, saimme vain vaivoin varattua bussiliput ja majoituksen.

Viikonloppu vietettiin todella hauskassa seurassa katsoen fudiskarsintamatsia pienen baarin töllöstä, ja nauttien koskenlaskusta sekä ylipäätään lämmöstä ja kosteudesta kuten Aasiassa konsanaan. Misahuallissa päästiin maistamaan paikallista erikoisuutta, jonkin sortin läskiä toukkaa, joka kasvaa puun rungon sisällä. Ennen kuin tajuttiinkaan paikalliset olivat jonona grillin edustalla, koska kyseessä on jonkinmoinen herkku ja ylellisyystuote. Onnistuttiin kuitenkin ostamaan viimeiset kolme toukkaa dollarilla. Valmistettaessa toukat puhkaistaaan ennen grillausta, jotta ylimääräinen neste poistuu, eikä toukka räjähdä grillattaessa.

Itse grillattaessa toukasta pursuaa sisälmyksiä ulos, joten ulkonäkö on hiukan etova. Maku on kuitenkin hyvä. Aivan pekonin ja munakokkelin yhdistelmä, joten täydellinen aamupala. Valitettavasti tapahtumasta ei ole kuvatodisteita. Jälkikäteen kuulimme, että toukkien syöminen on valitettavasti hiukan laitonta. Pyydystettäessä toukkia joudutaan kaatamaan koko puu, joten kyseessä ei ole mikään ekoteko. Ja kun täällä Amazonin laitamilla sataa, niin sitten todella sataa. Saderintaman tullessa pitkin sademetsää sateen aiheuttama meteli oli järjetön. Mutta mikä onkaan parempi harrastus sateella, kuin koskenlasku?

Hupsista ja anteeksi! Papallacta, Ecuador.

Tervepä terve pitkästä aikaa! Pahoittelut radiohiljaisuudesta. Selityksien top 3:
1) Miniläppärin virtajohto oli tullut matkansa päähän, eikä koneen käyttäminen onnistunut mitenkään.
2) Tämän lisäksi Quiton asuinpaikan nettiyhteys ei palannut toimintaan koko loppuasumisemme aikana.
3) Aivan liian paljon tapahtumia ja mahtavia hetkiä murehtiaksemme yhteyksiä.
Suuren syyllisyyden painaessa hartioitamme olemme päättäneet uhrata osan LAUANTAI-illasta blogin kirjoittamiseen.

Tällä hetkellä olemme siis Riobambassa, josta löysimme paikallisen sähköpajan. Jos mietitte mihin 80-luvulla hylätyt televisiot hävisivät, niin luultavasti tämän jampan pukinpajaan. Kuten arvata saattaa, niin mestari osasi asiansa. Hinta oli $8, mutta riemuitseva asiakas pyöristi sen $10, koska vältyttiin uuden koneen ostolta. Tältä näyttää onnellinen asiakas ja myyjä.

Tarkoituksenamme oli viettää tämä viikonloppu Bañoksessa pienen kouluporukan kanssa, jonka kanssa olimme Tenassa edellisen viikonlopun. Kaverit kuitenkin palasivat kouluun Quitoon ja suuntasivatkin täksi viikonlopuksi pohjoiseen. Oikeastaan hyvä, koska bussimatkalla tänne huomasimme erikoisia pystysuoria pilvimuodostelmia Tungurahua-tulivuoren yllä, joka sijaitsee aivan Bañoksen vieressä. En muista nähneeni samanlaisia Himoksen yllä.

Kyseisestä vuoresta on hiukan leppoisampi kuva blogimme Baños-osion alkukuvana. Tällä hetkellä olemme kuitenkin ilmeisen turvassa 25 km päässä ihailemassa töräyttelyä. Vai mitä päättelisitte paikallisen nuoren parin reagoinnista näkymään savuavasta tulivuoresta (joka muuten sijaitsee 180 astetta toiseen suuntaan)? Meille tuollainen aktiivisuus on sen verran uutta, että tuijoteltiin tänään vuorta naama punaisina. Eli aurinko teki taas kerran tepposet. Varsinaiset amatöörit.

Mutta pieni pikakelaus taaksepäin edellisen postauksen jälkeisiin tapahtumiin. Asumisen loppu sujui vähän sekavissa tunnelmissa, kun perheen abuelo, eli vaari sai sydänkohtauksen toiseksi viimeisen viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Señor joutui sairaalaan, leikkaukseen ja tehohoitoon, jossa hänet pidettiin 4 päivää koomassa. Luonnollisestikaan hän ei enää meidän aikanamme ehtinyt palata kotiin. Toivottavasti aivan valloitttava herra selviää kohtauksesta. Perhe vietti miltei koko ajan sairaalassa ja hyvästelytkin jäivät vähän puolinaisiksi. Kiva perhe ja kokemus kuitenkin kaiken kaikkiaan, mutta riittävästi Quitoa.

Viimeisenä viikonloppuna pyörähdettiin kahdestaan Papallactassa, joka on kuuluisa kuumista lähteistään. Menomatkalla sattui pieni hässäkkä. Bussi ei harvivinaisesti ollut aivan täynnä ja olimme Irrin kanssa perimmäiset matkustajat. Käytävän toisella puolella kuitenkin matkusti yksinäinen miesmatkustaja, mutta ilman mitään matkatavaroita ja ilmeisesti myös chilipippuri takapuolessa. Sen verran hyperaktiivinen kaveri oli katsellen ympärilleen ja vaihdelleen istumapaikkaa. Sen vähä mitä maailmaa olen nähnyt, niin tämä habitus kertoi, että otsassa olisi voinut lukea "roisto" ainakin kolmella eri kielellä. Roiston yhteistyökumppani astui bussiin myymään purukumia ja lopulta asettui juttelemaan meille mukavia. Itseasiassa kaveri yritti blogata näköyhteyden käytävän toiselle puolelle, kun toinen varasti ylähyllyltä edessäolevan matkustajan laukun. Minulle on kuitenkin kehittynyt andienkondoorin näkökyky ja huomasin tapahtuman. No ainakin kondoorin ulkonäkö ja yhtäläinen dieetti (raadonsyöjä). Suoraan sanoen en ollut varma miten toimia, varsinkin kun myyjä oli suht suurikokoinen. Yritin kuitenkin käsiliikkeillä mahdollisimman vakuuttavasti näyttää roistoja "iskemään tietä". Lopulta päädyin myös hiukan vauhdittamaan poistumista pienillä potkuliikkeillä. Roistot laittoivat laukun takaisin ja poistuivat bussista, mutta eivät näyttäneet kovin iloiselta minua kohtaan. Vasta jälkikäteen pystyin sanomaan nukkuvalle perheelle mitä oli tapahtumassa. Pienen hälinän säestämänä jatkoimme kuitenkin matkaa miehen kiitellessä avusta. Sellasta täällä on välillä.

Tähän loppuun vain muutama kuva kuumista lähteistä.

Jälkiruuista, jotka nautittiin paikallisessa hienostohotellissa. Joskus on vain pöystäiltävä. Olivat juurikin, niin hyviä kuin näyttävä. Baarin työntekijä muuten luetteli suomalaisia formula- ja ralliajajia kunnioitettavan määrän.

Paikallinen tuote on grillattu lohi. Ei siis enää samainen hienostohotelli. Ja mitä siellä onkaan seinällä lisäämässä ruokahalua: Naulattu näätä!

Kolibreja ja coriolisvoimia! Mindo, Ecuador.

Asuinpaikassa loppuivat rahat, eikä viikkoon ole ollut enää varaa nettiyhteyteen. Elikkä siksi postaukset on viivästyneet. Seli, seli ja SELI. Vasen kuva ei liity mitenkään nettiyhteyteen. Tilannekuva on Mindon matkalta, jossa tutustuimme uusimpiin hiihtohisseihin. Kyseiset mallit tulevat Suomen markkinoille luultavasti jouluksi. Kyseinen kulkupeli on käsikäyttöinen, joten hyvinkin ekologinen vaihtoehto. Aika Quitossa on kuitenkin jatkunut tuttuun malliin opiskellen. Edellisestä postauksesta poiketen kielen oppiminen onkin muuttunut yllättävän tahmeaksi ja olemme selkeästi taantuneet viikonloppulomailujen jälkeen. Tai sitten tippuneet kokonaan kärryiltä... Liekö syy runsaassa kielioppimäärässä, jota on alkanut tulla tunneilla ihan eri tahtiin? Ollaan mm. opittu kertomaan ainakin kolmella kiertoilmauksella kuulumisia ja kielioppirakenteet opiskeltuna espanjaksi eivät ole ollenkaan helppoja ymmärtää. Irri on jo kolmesti viikon aikana päättänyt lopettaa opiskelun kokonaan ja termi "no entiendo" (en ymmärrä) on alkanut tulla kovinkin tutuksi. Hitto, tämä ei ollutkaan helppo kieli! Paikallisten kanssa asiointi päivittäisissä toimissa sujuu ok, mutta muuten tuntuu verbit ja substantiivit katoavan päästä kokonaan luokan edessä. Ei tämä ennen vanhaan näin hankalaa ollut!

Luokkamme kokoonpano myös muuttui hiukan kun mukaan tuli saksanihme Christina, joka ihailee suunnattomasti Ameriikkaa, ei halua tai pysty odottamaan tunneilla vastausvuoroaan ja joka neuvoo joka käänteessä, vaikka häneltä ei kysyttäisi. Jopa toinen ameriikan luokkatoverimme on hermostunut kuulemaan kehuja maastaan ja kuuntelemaan kuinka nahkahousu tietää kyseisen maan asiat paremmin vietettyään siellä jonkin aikaa. Ja Kalifornia on ihan paras paikka koko maailmassa, ettäs tiedätte! Harvoin sitä tulee reissuilla vastaan kovin vastenmielisiä matkailijoita, ehkä tämä tapa reissata karsii joukosta ne pahimmat. Mutta on tämä yksikin liikaa. No, onneksi lähtee ensi viikolla mm. 3000 euron (!!) hintaiselle Galapagoksen saarihyppelylleen, jonka oli varannut jo Saksasta ja joka mitä todennäköisimmin on ihan parasta mitä kukaan on ikinä tehnyt.

Viikolle sattui myös suuri merkkipäivä, jota juhlittiin asianmukaisin menoin todennäköisesti ympäri Ecuadoria, siis Askon synttärit. Perhe yllätti iloisesti leipomalla kakun ja laulamalla onnittelulaulun paikallisesti, mihin meidän piti tietysti vastata asianmukaisesti omalla kielellämme. Voipi olla, että juhlavaan tunnelmaan talossa oli osansa myös perheen nuorimman tyttären samanaikaisella syntymäpäivällä. Täällä "kotonahan" siis olemme puolihoidossa eli syömme paikallisesti joka aamu ja lounas. Lounas koostuu meillä päivittäin kolmen ruokalajin kokonaisuudesta, eli massakausi on meneillään, kerätään tarpeellista rasvakerrosta kylmiä maita varten. Ruoat ovat olleet erittäin maukkaita, paikallisia ruokia, joita Doña Martha, 75-vee meille kokkailee. Esimerkkinä erikoisimmista keitot popcornin kanssa, siis sen ihan saman, jota meillä syödään elokuvissa, sekä banaanien, eli platanoksien käyttö lisäkkeenä. Koko perhe kokoontuu yleensä lounaalle talolle ja siinä sitten jutustellaan mukavia, siis espanjaksi,joten meillä on vähän vähemmän kerrottavia juttuja. Yritystä kuitenkin on. Perheen englannin taito on niukka, joten onneksi emme voi sitä kauttakaan kommunikoida, joten harjoitusta ainakin kielen kuunteluun tulee koko ajan. Onneksi tämä lattareiden espanja on hyvin selkeää ja selkeästi artikuloitua.

Viikonloppuna tehtiin taas ekskursio parin tunnin päähän Mindoon jo tutuksi käyneen Veran, sekä toisen opiskelijatoverimme Victorian kanssa. Mindo on vain parin tunnin päässä Quitosta, mutta ilmasto siellä on subtrooppinen, eli kosteutta ja lämpöä riittää. Teimme kävelylenkkejä katsomaan alueen kolibreja, joita on erityisen runsaasti muiden lintujen ohella. Ja kylläpä on pieni, mutta sitäkin nopeampi tuo kolibri ja niitä löytyy muuten aikamoisissa väriyhdistelmissä. "Me encantadan", sanoo Irri! Ensimmäinen yö vietettiin espanjanopen suosittelemassa halvassa majapaikassa, jossa ei tuntunut asuvan ketään. Lukittuaan meidät ulkopuolelle (ja kukon sisäpuolelle) täti päätti ilmeisesti lähteä ompeluseuran vuosikokoukseen. Yöllä jouduimme kiipeämään avonaisesta ikkunasta sisään. Valitettavasti kukko taasen ei osannut poistua samalla avauksella ulos, vaan aloitti keskellä yötä konsertin talon sisällä. Ay Caramba!

Seuraavaksi yöksi muutettiin toiseen majapaikkaan, jossa todella oli vastinetta rahalle; mm. uima- ja porealtaan muodossa. "Me gusto", totesimme yhdessä. Mutta hiipipä paratiisiin myös käärme. Matkattuamme takaisin pohjoiselle pallonpuoliskolle coriolis-voima vaikuttaakin päinvastaiseen suuntaan. Perjantaina nautittu chili con carne ei enää tiennyt mihin suuntaan pyöriä Askon mahassa. Ylös ja alas meni sekaisin, joten kompromissina päätti asettua pariksi päiväksi tarkkailuasemiin. Pieni kuume vielä päälle ja lauantai menikin makoillessa. "Heikot ne sortuu elon tiellä", sanoo Irri ja poistui perhospuutarhaan. Sunnuntaiksi Asko saatiin raaahattua mukaan katselemaan vesiputouksia. Matkalla oli hiihtohissi a la Ecuador. Tuuletus pelaa mainiosti ja vauhtia säädellään ihan suoraan kaasupolkimilla ja vaihteita käyttämällä.

Palattuamme viikonloppureissulta "kotiin" ja yhteenvetona nyt yli kahden viikon Quitossa olon jälkeen voi jo sanoa, että neljä viikkoa täällä on kyllä enemmän kuin riittävästi. Sanoo Irri. Päivät täyttyy espanjasta ja illatkin pitäisi, kun ei tahdo sanavarasto oikein lukematta karttua. Mutta kun laiskottaa tuntien jälkeen! Vaikka houkutuksia muuhun kuin opiskeluun löytyy, on tämä kaupungissa olo kuitenkin aika tylsää, kun ei viitsi pimeällä astella katuja pitkin. Ja kämpillä on ihan h...vetin kylmä, kun ei ole lämmitystä.