Luckily, some things never change, sekä lopun enteitä! Salta & Cafayate, Argentiina

Feliz año nuevo eli uutta vuotta vaan kaikille täältä Tucumanin kaupungista, täällä hellettä riittää! Joulu meni jollottaen Saltassa. Kummempaa joulufiilistä ei ollut tai tullut, se kai tarvinnee syntyäkseen ympärilleen perhettä, kynttilöitä, pimeyttä, kinkkua ja hyvää suklaata. Ja tietty hiukan viileämpää ilmaakin kenties; täällä lämpötilat hipoo +40 astetta ja muualle maahan annetaan uutisissa hellevaroituksia. Päädyimme aattona yhteen ainoaan auki olevaan ravintolaan, jossa ruoka oli huonoa, mutta viiniä sai kitata mielin määrin, mikä pelasti illan. Aattona meininki kaupungilla oli enemmänkin uuden vuoden ilottelua kuin harrasta juhlintaa ja ilotulitteet oli kovassa käytössä. Joulupäivä täällä oli ihan kuollut, onneksi oli kaapelikanavat, ilmastointi ja suklaata. Tapanina kaupunki rullasi normaaliarjen tapaan ja päästiin itsekin liikkeelle, muun muassa kaupungin kukkulalle maisemia ihailemaan ja torille oluelle. Huomatkaa muuten kuinka toinen iloinen oluenjuoja poseeraa kuvassa kameralle; silmät hymyilee, muu naama ei.



Saltaanhan meidät veti edellisen reissun kivat kokemukset; kaunis kaupunki ja erinomaisia ravintoloita, erityisesti liharintamalla. Ja onneksi jotkut asiat ei muutu, La Monumental-ravintola oli paikoillaan ja avasi vihdoin tapanina ovensa. Laatu oli edelleen kohdallaan ja hinnat samoin, parasta filet mignon-pihviä kahdelle kondimentsien kera. Voisimme julistaa toistaiseksi jopa parhaimmaksi pihvimestaksi missä ollaan koko mantereella tähän saakka käyty (JA myös edellisen reissun aikana). Ja koska hyvää ei kannata vaihtaa, söimme ravintolassa kahtena iltana. Nälkäinen syöjä jo kuvassa odottaa haarukan ja veitsen kanssa.



Saltasta ajettiin välipäiviksi muutaman tunnin päähän Cafayateen, joka jäi viime reissulta väliin. Kyseessä on pieni, kauniissa ympäristössä sijaitseva pikkukaupunki, jossa on paljon viinitiloja ja jossa kasvatetaan erityisesti Argentiinalle ominaista torrontés-viinirypälettä.



Viinitiloille menon estivät kuitenkin korkeammat voimat, olivatko sitten ylhäältä vai alhaalta, mutta ainakin kaikki ilmestyskirjan ennusmerkit näyttäytyivät meille. Edellinen ilta oli päättynyt iloiseen nuottiin jazzbaarissa. Olimme nauttineet edullisen illallisen paikallisessa ravitsemusliikkeessa. Yöllä totuus kuitenkin paljastui ja Askolla oli jälleen tuttu mahatauti. Vointi oli niin huono, että suunnitellusta viinitilakierroksesta oli turha haaveilla. Yö oli kummallakin mennyt hikoillessa ylikuumassa huoneessa vähintään +25 asteen lämpötiloissa. Kirkonkellot soittivat useaan otteeseen aamulla, vaikkei ollut edes sunnuntai (vai oliko se kumina vain Askon päässä?). Suunnittelimme yrittää vielä taksilla iltäpäiväksi yhdelle viinitilalle, jossa olisi ollut kierros kello 15. Noin klo 14.15 ukkonen alkoi jyristä, salamat leimahdella ja vettä tuli kuin ei koskaan ennen. Ja täällä laaksossa kuulemma sataa noin 300mm vuodessa! Kuuro päättyi vielä rakeisiin, joita tuli taivaan täydeltä sekä hostelin vedenpaisumukseen, joka levisi myös osaan huoneita. Ja eilen kun olimme saaneet valita huoneemme kolmesta vaihtoehdosta, päädyimme pitkällisen harkinnan jälkeen siihen ainoaan, joka nyt säilyi kuivana. Joten, ehkä nämä ennusmerkit olivatkin ylhäältä ja viinitilakierroksemme olisi epäilemättä päättynyt johonkin katastrofiin, ainakin maailmanluokan krapulaan. Päätin itse varustautua pahimman varalle ja tulipahan käyttöä myös snorkkelille.



No, onneksi seuraavana päivänä Asko pääsi jo liikkeelle ja lähdettiin katsastamaan yksi viinitila ennen bussia Tucumaniin. Bodega Piattellin tilukset oli ensiluokkaiset ja päästiin vielä yksityiskierrokselle ainoina englantia ymmärtävinä asiakkaina. Tila on ymmärryksemme mukaan toiminut vasta muutamia vuosia ja tuottaa tässä vaiheessa vain noin 100 000 litraa vuodessa Malbec-, Cabernet Sauvignon- ja Torrontés-viiniä.

Viiniköynnökset ovat sen verran nuoria ja haluavat tehdä vain laatuviiniä, että yhdestä puskasta käytetään viiniin vain kolme rypäleterttua. Loput kymmenen menevät lannoitteeksi tai kotieläimille. Lisäksi ikääntymiseen käytettävää ranskalaista tammitynnyriä käytetään vain kerran ja sitten myydään eteenpäin "halvimpien" viinien tuotantoa varten. Päästiin maistelemaan kaikista kolmesta rypäleestä tehtyjä viinejä. Asko taisi ensimmäisen kerran elämässään sylkeä viinin pois, voi mitä tuhlausta! Kun olimme pikkusormi pystyssä arvioineet viinit asiantuntevuudellamme, olikin aika poistua kohti bussiasemaa ja Tucumanin bussia. Cafayate oli hieno paikka, jossa on runsaasti viinitiloja, koska laakson ilmasto on kuulemma erinomainen viinin tuotantoon. Olisi voinut viipyä pitempääkin, mutta kun oltiin jo suunniteltu muuta. Joten ei voinut kun sanoa kuin auts ja moikat ja poistua uuden uuden vuoden viettoon muualle.

Feliz Navidad! La Paloma ja vielä kerran Punta del Diablo, Uruguay

Iloista joulua täältä maapallon toiselta laidalta kaikille! Feliz Navidad! Nythän olemme jo joulun vietossa Argentiinassa, mutta näin jouluaaton kunniaksi pieni pikapäivitys viimeisistä Uruguayn päivistä.

Joulutonttu rannalla.

Matkasimme siis vahvana suomalaisnelikkona Uruguayn rannikkoa pitkin La Palomaan, joka on kuuluisa surffirannoistaan. Me kaksi olimme varanneet majoituksen kaupungin halvimmasta paikasta. Olipa hyvä sattuma, kun samainen paikka oli saanut myös 100 prosentin ylistävät arviot. Halpa ja hyvä, voiko parempaa olla? Saavuttuamme paikalle, huomasimme, ettei sellaista olekaan! Kun Punta del Diablosta löysimme lähes täydellisen majapaikan, oli tämä lähes täydellinen vastakohta. Sehän ei siis haittaa, jos halpa paikka on huono, mutta kun tästä tuplahuonemajoituksesta joutui maksamaan ihan maltaita, nämä majoitukset täällä ei nimittäin ole ihan Aasian tasoa. Vaikutti siltä, että hostelli oli aikanaan pykätty pystyyn ja sen jälkeen ei mitään kunnostusta enää olekaan varaa tehdä, eli paikat hajoili pystyyn. Huoneemme kylppäri oli homeinen, kostea ja täynnä itikoita. Hostellin piha oli täynnä hajoilevia huonekaluja ja yhteiskeittiö myös hajoamassa käsiin. Myöhemmin selvisi, että netin yistäviä arvioita oli varauspalvelun sivuilla viimeisen vuoden aikana tasan yksi, joka oli jostain kumman syystä kyllä antanut paikalle täydet pisteet. Muualla netissä arviot olikin hyvin alakanttiin. Ilmeisesti kovin moni ei ollut halunnut majoittua tänne. Joskus kannattaisi googlata vähän enemmänkin...



Itse La Paloma oli aikamoinen antikliimaksi Punta del Diablon jälkeen. Hiljainen ja jonkin verran ruma pikkukaupunki. Rannat täälläkin oli hienoja, mutta jotain jäätiin kaipaamaan. Otettiin pyörät alle ja lähdettiin kuitenkin etsimään vihreämpää ruohoa muualta, eli katsastamaan läheinen La Pedrera, joka sijaitsi noin seitsemän kilometrin päässä. Vähän mukavammaan näköinen mesta, mutta lähes jokainen paikka oli vasta remontoimassa paikkojaan parin viikon kuluttua alkavaa turistisesonkia varten.

Saatiin myös Lasselta ja Saaralta viestiä, etteivät paikasta välittäneet ja siirtyivät jo yhden yön jälkeen muualle loppulomaa viettämään. Mekin päätimme kahden yön jälkeen, että palaamme Punta del Diabloon pariksi vikaksi yöksi. Ja sattuikin mukavasti, että päästiinkin vielä parrilladan merkeissä juhlimaan omistajan syntymäpäiviä hauskassa seurassa. Tuntui muutenkin vähän kuin olisi kotiin palannut. Ja vielä päästiin aaltoihin leikkimään, laudalla ja ilman. Vielä viimeinen rutistus bussilla Montevideoon ja yksi yö siellä ja aamulla kohti lentokenttää.

Marvelin uusin supersankari: Hyper-Wave-woman.


Lauta ja ei-lauta.


Vihdoinkin vuosituhantiseen kysymykseen "onko se lintu vai kala?", on löytynyt vastaus: Kotkakala


Hyper-Wave-womanin pahin vihollinen: Four-Armed-Bandit.


Uruguay oli kaikin puolin hieno mesta, vaikka emme rannikkoa pitemmälle päässeetkään. Vajaa kuukausi saatiin kuitenkin kulumaan hyvin helposti täällä. Hauskoja ihmisiä, upeita rantoja ja turvallinen fiilis kaikkialla. Ei voi kuin suositella! Kettu kiittää ja pyöräilee ulos Uruguaysta! Over and out!

Hiekkaa, hellettä, hiekkaa! Capo Polonio & Punta del Diablo, Uruguay

Eletäänkö me valmiissa maailmassa vai ei? Menneen viikon Iltasanomien pääotsikko: "Piparikiukku purkautui bussiterminaalissa". Kuulemma ainakin yksi henkilö on loukkaantunut vakavasti - henkisesti. Että näin. Kakkosuutinen onkin jo huomattavasti isompi. Ahosen henkilökohtaisella valmentajalla ei ole varaa Sotsin matkaan. Ihmiset barrikadeille ja nopeasti!!! Itse olen ottanut jo yhteyttä Amnestyyn ja lahjoittanut puolet varoistani Unicefille. Jotain on tehtävä ja heti! Kaiken kaikkiaan voisi kai sanoa, että valtakunnassa kaikki hyvin.



Kun taas täällä Uruguayn sesonki, eli lomakausi on kuulemma aika tarkalleen tammikuun kaksi ensimmäistä viikkoa. Miksi näin keskittynyt, ei tietoa. Tällöin ihmiset pakenevat Montevideosta rannoille ja kaikki paikat ovat tukossa. Pienempien paikkojen asukasluku kymmenkertaistuu, kun tyhjillään olevat kiinteistöt vuokrataan lomalaisille. Noin 90% taloista omaakin jo nyt vuokrataan-kyltin ja useissa ravintoloissa remonttireiskat vasta paukuttavat viimeisiä kakkosnelosia paikoilleen. Joten näin ennen joulua on aika hiljaista, mutta kuitenkin riittävästi palveluita tarjolla. Sanoisin, että juurikin optimiaika matkustella rannikolla, kun yöpymishinnatkaan eivät ole korkeat. Toistaiseksi noin 10 päivän aikana kelit ovat olleet aivan mahtavat. Täysin pilvetön taivas ja noin 30+ astetta päivällä, joten keleistä ei voi valittaa. Merivesi on toistaiseksi viileää, joten viilentää myös ilmaa rannalla. Joten summa summarum, ollaan oltu aika lötkön ja pötkön, lomaillen lomasta. Eli ei mitään suurta raportoitavaa - taaskaan.

Cabo Poloniossa käytiin viettämässä pari yötä. Erittäin pieni paikka, jonne kuljetaan luonnonpuiston läpi omintakeisilla kuorma-autokyhäelmillä. Perillä on lähinnä kalastajakylä muutamine majapaikkoineen. Majapaikat on todellakin mallia PERUS. Sängyt ja pieni keittiö, sekä iso terassi meren rannalla. Aurinkoa, uintia, riippumattoilua, nautintoaineita ja jutustelua nuotion äärellä. Siinähän ne tärkeimmät. Saatiin nauttia myös eräästä espanjalaisesta bändistä, joka on kiertueella Etelä-Amerikassa, mutta lomaili kyseisessä paikassa. Muutamat vieraat osasivat laulun sanat, joten kyseessä ainakin semikuuluisa yhtye. Erittäin hauska sattuma. Niin, ja Cabo Polonion tärkein nähtävyys eli merileijonat.





Seuraavaksi matkattiin Punta del Diabloon. Ei varattu majapaikkaa, mutta kuultiin muilta kovasti kehuja Hostel de la Viudasta. Vau, ja kuuden yön jälkeen meiltä loppuivat ylisanat. Joskus vaan joku osaa tehdä asiat kuten ne pitää. Siinä on vissi ero, ollaanko "vain töissä" vai kun omistajat itse pyörittävät paikkaa. Sebastian esimerkiksi järjesteli unohtuneen kahvimasiinani takaisin Cabo Poloniosta, joka tosiaan sijaitsee hiukan hankalien yhteyksien päässä, ilman, että minun tarvitsi tehdä tai maksaa mitään. Enpä arvannut, että tulisi päivä, jolloin voisin arvostella jonkin majapaikan täydelliseksi.



15. joulukuuta se sitten pamahti! Törmättiin matkamme ensimmäisiin suomalaisiin. Juhuu! Olipas mukava päästä puhumaan suomeksi. Lisäksi hiukan grillailua ja surffaustakin (tai miksi tuota makoilua laudalla kutsuisi). Kiitokset Saaralle ja Lasselle mahtavasta seurasta. La Paloma oli ilmeisesti meille molemmille pieni pettymys, joten ei sitten taideta nähdä enää. Hyvät loppulomat teille!

Juu, eikä täällä aivan laakereilla ole maattu. Sebastianin opeilla tuollainen 30 hengen parillada luonnistuu meikäläiseltä sitten koto-Suomessakin. Kuvissahan näkyy vasta alkupalat. Lopussa kahdessa parilladassa hönkii lihaa kolmessa kerroksessa :) Nyt vaan pitää saada tarpeeksi suuri grilli. Tosin eihän meillä ole Suomessa taloa tai mökkiäkään. Tosin täälläkin talon rakennus aloitetaan perinteisesti tärkeimmällä, ELI parilladan rakentamisella. Eipä täällä juuri mitään ihmeitä. Kovasti joulua ja pakkasia odotellaan ;)

Montevideo, Uruguay

Montevideossa vierähtikin sitten nelisen päivää. Buenos Airesiin verrattuna tämä on kuin Helsingissä pyörisi, miinus pakkanen ja muutenkin ehkä vähän erilaista =). Uruguayssa on siis noin 3,3 miljoonaa ihmistä ja niistä noin 1,5 miljoonaa asuu pääkaupungissa. Uruguay on yksi Etelä-Amerikan kehittyneimmistä maista, muun muassa lukutaitoisuusprosentti on miltei satayksi.



Maan presidentti José Alberto "Pepe" Mujica Cordano on hyvin pidetty ja suosittu täällä. Häntä kuvataan mm. Wikipediassa maailman köyhimmäksi valtionpäämieheksi, joka lahjoittaa 12 000 dollarin kuukausituloistaan noin 90 prosenttia hyväntekeväisyyteen, kasvattaa ja risteyttää krysanteemeja ja vannoo vegetarismin nimeen. Paikallisten mukaan presidentti ei juuri halua käyttää henkivartijoita, paitsi kolmejalkaista chihuahua-koiraansa. Ja presidentin ajoneuvo on vanha kuplavolkkari. Juttelemamme paikalliset arvioivat, että Pepe tulisi valituksi myös seuraavalle presidenttikaudelle. Sanoisimme, että hän näyttää melkoista esimerkkiä, vaikka lahjoittamillaan rahoilla lienee lähinnä symbolinen arvo. Ja hieno poikkeus varsinkin tämän maanosan valtiopäämiehissä, nyt ja menneisyydessä.

Montevideossa vietettiin myös itsenäisyyspäiväämme ja juhlistimme sitä asiaan kuuluvin menoin, ainakin juomapuolen osalta. Suomalaista Kossua ei jostain syystä löytynyt, joten jouduimme tyytymään naapurimaan tuotteisiin. Listalla oli venäläistä vodkaa, uruguaylaista viiniä ja lihaa, sveitsiläistä röstiä sekä italialaista seuraa. Lihan valitseminen kaupasta täällä on muuten aika hankalaa, nimien lisäksi arvioisimme, että lihanleikkuutavoissa on täällä eroja. Arvalla ostimme marketista picaña-nimistä fileen osaa noin 8 euron kilohintaan. Täälläpäin kyseinen osa on erittäin suosittua ja taitaa olla hinnakkainta mitä löytyy. Laitoimme pannun tirisemään. Ja vot! Kylläpä on melkomoisen hyvää!

Vietimme aikaa myös laukkakisoissa ja onneksi viimeisellä vedolla natsasi ja saimme melkein takaisin sijoittamamme rahat. Kysehän oli valtavista summista!

Yhtenä päivänä vuokrattiin pyörät tarkoituksena pyöräillä paikallisen vinkin mukaan katsomaan sunnuntai-aamun rumpujensoittoa läheiseen lähiöön. Ei löytynyt rummuttajia, eikä rumpuja ja päivän saldona oli 30 kilometrin lenkki syömään pehmikset paikalliseen jäätelökioskiin. Pyörät oli törkykalliita ja tosi huonoja. Vuokraamon taso oli ihan onneton, loppumatkasta korjattiin ketjuja ja polkimia noin puolen kilometrin välein.



Käytiin myös paikallisten seurassa fudismatsissa; Nacional vs. Miramar Misiones. Toisin kuin naapurimaissa, täällä katsomot ovat harvoin täynnä. Kiivasta meininkiä kuitenkin, ainakin Nacionalin fanikatsomossa, kun puhkesi käsirysy mellakkavarustein pukeutuneiden poliisien kanssa. Peli oli ilmeisesti sen verran pala kakkua, että oli aikaa muihin aktiviteetteihin. Lopputulos 4-1.

Mestaruus muuten ratkotaan syksyllä ja keväällä pelatuista erillisistä sarjoista. Kummankin sarjan voittaja pääsee finaaliotteluun, jossa ratkotaan mestaruus. Jos sama joukkue voittaa syksyn ja kevään sarjat, joukkue voittaa suoraan mestaruuden. Sitten on kuulemma vielä kolmaskin tapa päästä finaaliotteluun, mutta tämä jäi jotakuinkin epäselväksi. Olisiko joku cup-voittaja, tai jonkinmoisen narunvedon voittaja? Fanit ovat täällä maksavina osakkaina seuroissa ja muodostavat hallituksen, joka päättää seuran asioista. Seuroilla on myös yksityisiä rahoittajia, mutta he eivät pääse osallistumaan seuran hallituksen päätöksiin. Lisäksi melkein kaikki seurat ovat Montevideosta, mikä ei välttämättä ole paras asia. Toisaalta KAIKKI pyörii pääkaupungin ympärillä - kuten puolet ihmisistä. Mielenkiintoista jutustelua jalkapallosta ja aika paljon myös vierestä. Kiitokset vaan Juanille ja Francolle.

Vatsavaivat ovat muuten toistaiseksi jääneet Ecuadoriin, hygieniataso vaikuttaa olevan täällä parempi tai sitten kyse on onnesta, tottumisesta tai jostain muusta. Ruoka on lihapainotteista tai sitten pizzaa, yleisimmin erittäin runsaalla mozzarellatäytteellä. Yllättäen Montevideossa ravintolat pisti ovet kiinni kello 22 ja useimpina iltoina päädyttiin kokkaamaan itse, kun hostelin keittiö vielä oli hyvässä kunnossa ja välineet asianmukaisia. Hintataso matkustuksen suhteen on sekä Argentiinassa, että Uruguayssa aika korkea ja hinnat myös ravintoloissa korkeita. Joten rahaa kuluu täällä varmasti enemmän kuin etukäteen arvioi.

Asiasta tärkeämpään: Janne oli näköjään maailmancupin kisassa neljäs. Kuningaskotka on mitä ilmeisimmin katsonut mallia minulta ja hyppy alkaa kulkemaan. Näin se pitää. Uruguaylla on toistaiseksi sen verran vähän omia mäkihyppääjiä, joten ajattelin ottaa asian esille päällikkötasolla. Eikä aikaakaan, kun Ahosen patsasta on jo alettu rakentamaan.

Ja uskomattomia uutisia: olemme kyenneet päättämään etukäteen joulun matkasuunnitelman! Lennämme 23.12. Argentiinan Saltaan ja olemme jopa varanneet vähän fiinimmän majoituksen joulun pyhiksi. Sitä ennen kuitenkin vielä hetki tätä maata, nythän olemme jo ihan toisaalla kuin mitä tässä kirjoituksessa kerrotaan. Palataan astialle!

Colonia el Sacramento & Nueva Helvecia, Uruguay

Hyvää perjantaita 13. päivää! Tasan 13 viikkoa reissu takana ja saapuminen tälle mantereelle oli siis edellisenä 13. perjantaina, syyskuussa. Ollaan oltu tosi laiskoja päivittämisien suhteen, mutta puolustaudumme edes osittain sillä, että myös täällä on netittömiä ja jopa sähköttömiä paikkoja. Sitten täällä on päiviä, jolloin ei vaan tapahdu mitään.

Mutta palataanpa hiukan ajassa taakse päin. Buenos Airesista lähdettiin siis lautalla Uruguyn puolelle, kun lentoliput etelään olivat kallistuneet ja lentoaika oli venynyt yli 20 tuntiin. Tämän lisäksi etelässä olisi reitti pitänyt suurien turistimäärien vuoksi suunnitella erityisesti jouluksi ja uudeksi vuodeksi kokonaan etukäteen ja tähänhän me emme pysty. Matkattiin siis vajaan tunnin lauttamatka halvimmalla ja melko nopealla Buenos Airesin Linda Linesilla Colonia del Sacramentoon. Kyseessä on kaunis pikku kaupunki, mutta kovin turistoitunut mallia "Tallinna" ja vieläpä kovin kalliskin. Mitään erityistä raportoitavaa ei ole, paitsi erinomaiset chivito-sämpylät paikalliselta snagarilta.

Coloniasta jatkettiin kahden yön jälkeen Uruguayn Sveitsiin eli Nueva Helveciaan. Kyseiseen paikkaan on siis joskus 1800-luvun loppupuolella pesiytynyt paljon sveitsiläisiä, enpä tiedä mikseivät omassa maassaan halunneet asua. Ja onpa paikka toiminut toisen maailmansodan jälkeen myös karkumatkalla olleiden natsien piilopaikkana, nimittäin muun muassa tohtori Josef Mengele vietti sodan jälkeen joitakin vuosia kyseisessä kaupungissa melko rauhaisasti.

Me emme kuitenkaan sotarikollisia tavanneet, vaan päätettiin varata hiukan kaupungin ulkopuolelta majoitus ns. turistimaatilalta. Aiemmin tavattu Israelin-Idan nimittäin postasi naamakirjaan olleensa saunomassa Uruguayssa ja tämä luonnollisesti kiinnitti huomiomme. El Galope-farmin omistaa paikallinen pariskunta ja tilalla on useita hevosia Uruguayn gaucho-kulttuurin mukaisesti. Vietettiin hauskassa seurassa muun muassa Renaten kanssa kolmisen päivää paikan päällä.

Ja päästiinhän sitä siis myös saunaan, ihan kunnon itse rakennettu sauna puukiukaalla! Ja olipa hyvät löylyt. Ainoa miinuspuoli, tai siis parannettava asia, oli löylykauhan puuttuminen, jonka sijasta käytettiin metallista (!) kannua, joka vielä lämpeni kiehuvaksi kiukaan reunalla (!). No, ihan täydellistä ei liene voida näin kaukana Suomesta vaatia.

Uruguayhin asti on kuulunut viestejä, kuinka Holmenkollenilla kateelliset ovat vieneet parhaat hypyt Janne Ahoselta. Näin meitä vanhoja "kunnon" urheilijoita kohdellaan. Pistän tässä nyt oman tyylinäytteeni kehiin ja huomatkaa, hypyt suoritettu nollatuuleen ja paikallisbussia odotellessa. Jos siellä valintakomitea Sotsiin on kuulolla, niin hakemus koehyppääjäksi olisi tässä.





Päivät kului pyöräillessä, ruokaa tehdessä, hevosia paijatessa ja siirrellessä. Ja päästiinpä taas myös hevosten selkään, mutta tällä kertaa vain lavastusmielessä perinteisiin gaucho-hattuihin sonnustautuneena mate-bombilla suupielessä.



Uruguay on muuten kovinkin linturikas paikka ja itse valtion nimikin tarkoittaa Guaraní-alkuperäisheimon kielellä maalattujen lintujen jokea.



Itse heimosta ei sen sijaan ole mitään jäljellä, uruguaylaiset on kokonaan eurooppalaisten jälkeläisiä, alkuperäiskansat hävitettiin järjestelmällisesti kokonaan ja viimeiset jäljelle jääneet sitten laivattiin Pariisiin ihmisnäyttelyihin eurooppalaisten ihmeteltäviksi. Että täällä me turretkin sekoitutaan aika hyvin ulkonäöllisesti joukkoon; on muillakin vaaleaa tukkaa ja sinistä silmää.



Matesta puheen ollen, kyseessä on siis paikallinen matepuun lehdistä ja oksista valmistettu "tee", joka sisältää neljä kertaa enemmän kofeiinia kuin kahvi. KAIKILLA ihmisillä on täällä termari ja matekuppi eli kalebassista (pullokurpitsa) kaiverrettu kuppi, joka täytetään mate-lehdillä ja sitten vaan lisäillään kuumaa vettä päivän mittaan. Ja juomaa siemaillaan bombillan eli eräänlaisen pillin läpi niin, että lehdet siivilöityy pois. Ja sitten on tietty vielä nahkainen "salkku", jossa termaria ja oheistarvikkeita kuljetetaan, esim. töihin mennessä. Ja täällä matea juodaan ihan koko ajan, miten mahtaa uni tulla iltaisin?

Nueva Helveciassa oli muuten myös paikalliset olufestarit juuri siellä ollessamme. Suurin toivein menimme paikalle mielessä Oktoberfestin kaltaiset olutjuhlat yhteislauluineen ja hapankaaleineen. Olimme hyvissä ajoin paikalla odottamassa kulkuetta festareiden alkaessa, mutta mitään ei tapahtunut. Tosin joku muukin luuli juhlien alkavan ajoissa ja oli varannut itselleen eturivin paikan konserttilavan edestä. Ja joka ikisellä paikallisella on muuten taitettava tuoli mukana. Vaikka oltiinkin suunnilleen ainoat turret paikalla, niin pieni antikliimaksi koettiin, kun pitkiä pöytiä ja saksalaisia dirlandaa-pukuisia tarjoilijoita ei huhuilusta huolimatta ilmestynyt. Kovin hiljaiset olivat nämä festarit. Alueella tarjoiltiin samaa kaupasta saatavaa olutta ja joitakin nakkikioskeja oli, mutta myös hapankaalipuolella oli vaatimatonta. Vetäydymme alistuneena takaisin majapaikkaamme. Onneksi sentään kuulimme jotain melkein aitoa: uruguylaista jodlausta!

Tule hyvällä tuulella! Buenos Aires, Argentiina

Sinne mennään mihin halvimmalla pääsee! Kun kerran 200€ saatiin 4356 kilometriä, niin sinne sitten. Tällä kertaa osuttiin siis Buenos Airesiin. Lento Ecuadorin, Perun ja Bolivian yli oli kapteeninkin mielestä vaikuttava. Mistä noille veijareille maksetaan, kun kesken lennon päivitellään naamakirjaa matkustamon puolelta? Toisaalta alumiiniputkilon ohjastajan työaika kuulutuksineen taitaa olla jotain 15 minuutin luokkaa :)

Irri osti muuten Cayambesta katukauppiaalta pohjalliset 1 dollarilla. Eipä arvannut, että olisivat Hi-tech lentokonepohjalliset. Muna vai kana? Eli tehdäänkö TAM:in lattiat ylijäämäpohjallisista, kysyy epätietoinen?

Buenos Airesiin saavuttiin kaikesta huolimatta aikataulussa ja ilman suurempia kommelluksia. Sääkin suosi ja lämpötila oli rapiat +25 astetta. Oltiin varattu hostelimajoitus kuuden hengen dormista. Heti huoneeseen saavuttuamme törmättiin israelilaiseen matkailijaan, joka esitteli itsensä sujuvalla suomen kielellä. Idan oli matkaillut kahteen otteeseen Suomessa. Intohimoinen Suomi-fani, joka oli kotomaassaan itsenäisesti opiskellut suomen kieltä aikomuksenaan muuttaa meille opiskelemaan kielen opittuaan. Eipä ollut valittamista miehen ääntämyksessä ja motivaatiokin tuntui olevan kohdallaan. Täytyi siis matkustaa 12 964km päähän Suomesta, että löytyi tämän aurinkokunnan ensimmäinen ihminen, joka varauksetta rakastaa kaikkea Suomessa. Siinä mallia meillekin näin itsenäisyyspäivänä. Kättä lippaan suomalaiset! Seuraavan kerran oli menossa Suomeen helmikuussa moottorikelkkasafarille??? Joten, kun luet tätä Idan, niin eikun tervetuloa tai tervemenoa vaan!

Falklandin sota, anteeksi Guerra de las Malvinas. Ei unohdu täällä.


Kyseinen dormimajoitus muuten ei ollut ihan priimaa. Kerrossängyt oli niin huterat, ettei alasängyssä nukkuvaa voinut kääntymättä herättää. Lakanat sängyissä olivat noin 20 senttiä liian lyhyet ja hyvin liukkaat. Tämän lisäksi huoneen muut neljä brasilialaista asukkia tapasivat joka yö bilettää aamuun saakka tullen noin klo 01.00 vaihtamaan menovaatteet partaveden kera päälle ja palaten reissultaan noin kello 06.00. Ja jokainen huoneeseen saapuminen aloitettiin kattovalon päälle laittamisella ja iloiselle "hola"-tervehdyksellä. Kyllä nää on kohteliaita! Hyvät tuulet katosi sen tien!



Olisikohan Ecuadorin kehittymättömyys tuonut sisäisen kaupunkilaisemme esiin, koska yllättäen viihdyimmekin suurkaupungissa? Kaupunkia voisi luonnehtia eurooppalaisen oloiseksi ja siistiksi kaupungiksi, mutta myös rosoisempaa puolta löytyy. Arkkitehtuuria on tuotu eri puolilta maailmaa, eri aikakausilta mm. Pariisista ja New Yorkista, sekä tietenkin Köyliöstä 188o-luvulta.

Lähdettiin ekana päivänä hostelin tarjoamalle ilmaiselle hautuumaakierrokselle. Ja kyseessä ei ole mikä tahansa kalmisto, vaan rikkaan ja kuuluisan viimeinen leposija kaupungissa, jonne on haudattu ehkä kuuluisimpana Evita. Hienoa mausoleumia toisen perään, paljon tarinoita ja opas oli ihan loistava.

Mentiin israelinystävän mukana myös sohvasurffaajien tapaamiseen. Katsotaan, jos saadaan aikaiseksi liittyä uudelleen surffamaan. Paikalla oli mm. kurdilaiset juuret omaava ruotsalainen, jolla oli aikoinaan myös suomalainen tyttöystävä, jonka ansiosta veisteli myös suomea ainakin kirosanojen osalta täydellisesti. Ollaan muutaman päivän sisällä tavattu kolme ihmistä, jotka ovat käyneet Suomessa ja osaavat ainakin muutaman lauseen suomeksi. Eli kohta ollaan tavattu ensimmäinen melkein kokonainen suomalainen.

Baarissa sattui olemaan myös Fernet Branca (kovin suosittu juoma täällä)-kisa, johon oli ihan pakko osallistua, vaikka juoma ei ihan omiin suosikkeihin kuulukaan (muisteltiin samalla joitakin ystäviä, joille kyseinen juoma maistuu meitä paremmin). No, Argentiinan vahvistuksen ansiosta tietenkin voitettiin kisa ja saatiin tuotekrääsää. SMURFFI!!!

Kärvisteltiin tutisevissa kerrossängyissä nelisen yötä ja löydettiin ihan huippuhyvä viimehetken hotellitarjous läheltä. Aah, oma pehmeä ja liikkumaton sänky, oma vessa, telkkari ja kukaan ei tunge yöllä huoneeseen. Käytiin Tigressä, joka on jokisuisto sellaisen tunnin junamatkan päässä kaupungista. Mikä saa hienoston rakentamaan talonsa suistoalueelle? Ihan vaan, koska pystyy? Sen lisäksi päivät meillä täyttyi puistopiknikeistä ja Irri kävi elokuvissa ja markkinoilla menettämässä matkakassaa (!!) ja minä kasinolla kartuttamassa (!!!) sitä.

Argentiinalla ei ilmeisesti mene kovin hyvin, ainakaan inflaatiosta päätellen. Tunnin päästä nuokin empanadat maksavat yhden peson enemmän. Rahanvaihtajat huutelee kaduilla ja noin 50% lisän matkakassaan saa nostamalla dollareita automaateista ja vaihtamalla ne katukaupassa pesoiksi. Tässä on tietenkin vaarana myös väärä raha. Tosin se on vaarana kaikkialla, missä saa vaihtorahaa. Katukaupan vaihtokurssi on sen verran hyvä, että pientä rahanpesua tapahtuu samalla. No, puhtaus on puoli ruokaa. Kaupungissa olo venähtikin sitten yli viikon mittaiseksi. Viihdyttiin, eikä osattu päättää mihin ilmansuuntaan lähdetään jatkamaan. Ongelmat ne on täälläkin. Päädyttiin sitten lentojen kallistuttua jatkamaan matkaa alkuperäisen suunnitelman mukaan Uruguayihin lautalla, kun löytyi vielä halvahkot lauttaliput.

Niin ja kyllä me tangoakin nähtiin. Ei tosin menty kalliille tangoillallisille, joita täällä meille turreille järjestetään. Omaan silmään vaan tuo ammattilaistango kaikkine kiemuroineen ei oikein iske. Mahdollisesti olen vain moukka ja aivan liian tietämätön koko lajista. Yhteistuumin päädyttiin Milonga-esitykseen, johon liputkin maksoivat kohtuulliset 4 euroa, 60 euron sijaan. Vieressä Irri poseeraa vakavan näköisen solistin kanssa. Tuohon hintaan sai tango-opetusta, orkesteriesityksen ja tanssia niin paljon kuin haluaisi. Hieno ilta, vaikka tultiin vasta tanssiopetuksen jälkeen. Ja normaalien ihmisten (ei meidän) tanssimana argentiinalainen tango, loistavan orkesterin, El Afronten säestämänä, oli todella hienoa katseltavaa ja kuunneltavaa!