Hot as hell! Ciudad del Este, Asunción & Guyra Retan luonnonsuojelualue, Paraguay

Evening beer at Guyra Reta natural reserve

Saavuimme siis intoa täynnä ensimmäiseksi köyhän miehen Hong Kongiin, eli Ciudad del Esteen. Tässä kolmen maan (Argentiina, Brasilia ja Paraguay) risteyskohdassa rajamuodollisuudet ovat tosiaankin vain muodollisuuksia. Porukkaa lappaa rajan yli siihen tahtiin, että viranomaiset keskittyy lähinnä maten/tererén juontiin. Jouduimme melkein tarttumaan kuskia raivelista, jotta saimme bussin pysäytettyä rajalla ja leimat passiin. Bussi ei tosin enää odottanut meitä takaisin. Matkalla ohitettiin Brasilia tosin ilman leimoja, kun alkaa passista loppumaan sivut. Kohta on kortilla matkustettavat maat.

Itse kaupunkia ei varsinaisesti voi kehua. Kaikkea ostetaan, myydään, vaihdetaan ja varastetaan. Myytävät autot on todennäköisesti ainakin kertaalleen varastettu naapurimaista, katuelektroniikka on luultavasti feikkiä tai täysin toimimatonta. Sitten on vielä isoja liikekeskuksia vieri vieressä, joihin naapurimaan kansalaiset tulevat päiväretkille ostamaan halpaa elektroniikkaa. Omituisuuksiin kuuluu myös, että liikkeet avaavat neljältä aamulla ja sulkevat jo kolmelta iltapäivällä. Ilmeisesti täällä diskoillan päätteeksi kierretään Jaskan grillin sijaan Yaskan pörssiin ostamaan taulu-tv, pleikkari ja videotykki kaikilla mausteilla. Ja koska maassa maan tavalla, mekin hankimme uuden kameran, kun edellisen kuviin oli pesiytynyt meitä seuraava ja kuvissa näkyvä ufohavainto. Ja kaikki se tinkaaminen ihan vain espanjaksi, hyvä me! Tosin hinta ei juurikaan tippunut, mistä voidaan ehkä päätellä, että kielitaitomme ei sittenkään ole ihan vielä sujuvaa. Tosin kyseinen elektroniikkaliike vaikutti useisiin muihin samanlaisiin verrattuna jopa aidolta merkkiliikkeeltä. Ja kun kamerakin vielä tuntuu toimivan, mikäs siinä.

World´s 2nd largest waterslide in Itaipú, Paraguay

Sen verran perusinsinöörin vikaa minussakin on, että pakotin Irrin patovisiitille. Sillä kukas nyt ei lomamatkallaan ainakin yhtä patorakennelmaa tarkastaisi? Vai mitä, Marie? Käytiin saksalaiskavereiden Elken ja Nielsin kanssa tarkastamassa tämä tämän maan ylpeys, maailman toiseksi (pahuksen kiinalaiset) suurin vesiliukumäki; Itaipú-pato. Tämä yhteistyössä Brasilian kanssa rakennettu pato tuottaa 14 megahyperliukua tunnissa, tuottaen 80% koko Paraguayn ja 20% Brasilian sähkön tarpeesta. Padon rakennusvaihe oli aikoinaan osasyynä myös Brasilian talouskurimukseen. Pato tykittää virtaa siihen malliin, että paraguaylaisten täytyy pitää kaikki laitteet päällä, jotta ehtivät käyttää kaiken sähkön, eikä sitä vaan jouduttaisi antamaan brasilialaisille. Tästä on todisteena mm. katuvalojen päälläolo yötä päivää. Sekä ilmeisesti grillivastusten, kun lämpötilat Paraguayin puolella huitelee 41 Kelssiuksessa. Yhtään hetkeä ei maassa vietetty hikoilematta, lukuun ottamatta siunattua ilmastointia. Joka tapauksessa, padolle pääsi vierailemaan ns. firman piikkiin eli ilmaiseksi ja vielä ilmastoiduilla busseilla, joilla sitten huristeltiin pitkin patoaltaiden reunoja espanjankielisen selostuksen ryydittämänä. No, tuo puolen tunnin kierros olikin Irrille jo melkein liikaa, joten en mahdollisuudesta huolimatta osallistunut enää tarjolla olleelle kahden tunnin lisäluennolle sähköntuotannon saloista auditoriossa. Sen sijaan Irri otti edukkaan helikopterilennon padon ylle.

Cheapest "Helicopter" ride ewa. Works also for people who don't like heights

Parin päivän jälkeen lähdettiin muiden suunnitelmien puuttuessa kohti Asunciónia. Kaupungista ei ole juuri muuta mainittavaa, kuin ihan pirullinen kuumuus ja parit aivan mahtavat pihviateriat. Saimme myös hostelimme pitäjältä, naapurimaan Tomakselta, vinkin, että olisi mahdollista järjestää reissu jollekin maan luonnonsuojelualueista. Täällä Paraguyassa kun ei niin vaan alueille mennä, kun pitää olla lupaa jos jonkinlaista ja turismi on tässä suhteessa vielä melko kehittymätöntä. Otettiin yhteyttä paikalliseen, valtiosta riippumattomaan Guyra-luonnonsuojelujärjestöön, joka järjesti meille majoituksen kahdeksi yöksi San Rafaeliin, järjestön omistamalle suojelualueelle. Ja alueelle meno vaatikin siis ensin kuuden tunnin yöllisen bussimatkan Encarnacionin kaupunkiin, viiden tunnin odottelun aamulla bussiasemalla ja sen jälkeen neljän tunnin bussimatkan ilmastoimattomalla bussilla +37 asteen helteessä erittäin huonokuntoisia, päällystämättömiä teitä pitkin Potrero Ka´an kylään, eli bussin päättärille, josta vielä 15 kilometrin matka riistanvartijan jeepillä suojeluasemalle.

Foal and a dog having a laugh

On the road. Next photo is our 8-legged cook who was on his way to our kitchen

San Rafaelin luonnonsuojelualueella on jäljellä vielä Atlantin rannoille saakka kerran ulottunutta uhanalaista metsätyyppiä. Me majoituimme riistanvartijoiden ja hevosten kanssa suojelualueelle. Hieno paikka ja illalla nautimme uskomattomasta tähtitaivaasta, jättimäisistä sammakoista, hämähäkeistä ja hepokateista. Ja nähtiin elämämme suurin tähdenlento - tähän asti. Oranssinen tulipallo hajosi lopulta neljään osaan. Kameraa ei valitettavasti ehditty kaivamaan.

Päivällä tehtiin pari kävelyreissua lähimaastoon ja käytiin vartijoiden kanssa tarkastamassa metsään asetettuja riistakameroita. Ja täälläkin aivan käsittämättömän kuuma! Poislähtiessä palattiin odottamaan bussia samaiseen kylään, jossa bussin pääteasema luonnollisesti sijaitsi bussikuskin kotipihalla. Täällä bussikuskit rekrytoidaankin niin, että se kenen koti sijaitsee lähinpänä bussin pääteasemaa, saa paikan. Takaisin Encarnacioniin sama pomppuinen ja pölyinen matka ja huone bussiaseman vierestä ilmastoinnilla, kiitos.

Huge toad who came to have a beer with us in Guyra Reta

Tällä kertaa tämä Paraguayn reissu oli lyhyehkö, mutta sitäkin mielenkiintoisempi (ja kuumempi). Ajateltiin palata tänne parin kuukauden sisään ja yrittää reissua pohjoiseen, Paraguayn Pantanalille, josta kuulimme uskomattomia tarinoita. Tämä kyllä vaatii useamman päivän laivareissua tai lentoa pienlentokoneella. Mutta toivottavasti tuo eristyneisyys olisi vain hyvästä luonnon kannalta. Kuultiin myös puiston johtajalta, että BBC:n luontodokkareiden tähti Nick Baker on menossa tuonne ensi viikolla suunnittelemaan ohjelmantekoa. Valitettavasti tähän kyytiin ei ehditty. Katsellaan nyt tuleeko tämä onnistumaan. Täällä kun ei monikaan asia juuri koskaan mene ihan suunnitellusti.

Hiljaa virtaa... Iguazú, Argentiina

Posadaksesta kuuden tunnin bussimatka jatkui Puerto Iguazún kaupunkiin ja sen liepeillä sijaitseville maailmankuuluille vesiputouksille. Kyseessähän on yksi Argentiinan top-turistikohteista, mutta itse kaupunki on kuitenkin aika rauhallinen. Iguazún putoukset on siis Argentiinan ja Brasilian rajalla ja kummallakin puolella putouksia on kansallispuisto, jossa on ainakin teoriassa mahdollisuus nähdä myös eläimiä ja lintuja. Tosin turistimassat on jo niin suuria, että suurin osa eläimistöstä lienee vaihtanut jo maisemaa ajat sitten. Eniten puistossa taitaa kuitenkin nähdä coatikseja eli nenäkarhuja (kuvassa), jotka kärkkyvät turistien tarjoamia ruokia, kuin lokit Kauppatorilla konsanaan. Joka paikassa on kehotuksia ja kieltoja olla ruokkimatta nenäkarhuja, mutta suurin osa turisteista taitaa veisata viis kielloista, kun onhan Pepsiä lipittävä nalle niin kovin söpö perhealbumissa. Luulisi karhujen kantaman rabieksen edes karkoittavan ruokkijat, mutta ilmeisesti ei.

Sanomattakin on jälleen selvää, että putouksilla on Unescon maailmanperintökohdemerkintä. Meidän tarkoituksena oli vierailla kummankin maan puolella katsastamassa putoukset, mutta muutettiin sitten viime hetkellä suunnitelmia. Argentiinan puolella pääsee ihan putouksien päälle, kuten kuvista näkyy, kun taas Brasilian puolelta olisi saanut hienon kokonaiskuvan putousten mahtavuudesta. Iguazún putouksille kerääntyy vettä noin kolmestakymmenestä eri alueen joesta ja virtaava vesimassa on käsittämätön. Korkein putouksista (82m) on hevosenkengän muotoinen Paholaisen kurkku, eli Garganta del Diablo, johon laskee suurin osa alueen joista.

Vaikka kyseessä on suuri turistikohde, pääsi puistoon ainakin aamusta kuljeskelemaan ihan rauhassa, ainakin jos vältti menemästä heti suurimpien putousten äärelle. Lähdettiin heti aamusta liikenteeseen ja käveltiin ensin muutaman kilometrin mittainen reitti metsän halki Arrechea-putoukselle, jossa saattoi uida ja syödä picnic-eväät. Takaisin kävellessämme oli vastaan tuleva ruuhka jo paljon pahempi. Matkalla metsässä nähtiin apinoita puussa, isoja hämähäkkejä ja perhosia. Tämän jälkeen suunnattiin isoille putouksille ja viimeiseksi Garganta del Diablolle, joka on suorastaan henkeäsalpaava! Ja sen mukaiset ovat turistimassatkin iltapäivällä. Onneksi oli myös mukana vedenkestävä lainakamera (kiitos vaan!), jotta saatiin filmillekin jotain.

Seuraavana päivänä pistäydyttiin Brasilian puolella päiväretkellä, mutta valtavien jonojen vuoksi päätettiin jättää puistokäynti väliin, kun sulkemisaikaan oli enää pari tuntia. Vierailtiin paikallisessa pelastettujen lintujen keskuksessa yhdessä kahdensadan muun brasilialaisen kanssa. Tässäkin puistossa tarkoituksena on päästää hoidetut linnut takaisin vapauteen, jos se linnun kunto huomioiden on mitenkään mahdollista. Ja kun osa lintutarhasta oli sellaista, että pääsi kävelemään lintujen sekaan häkkiin, oli paikallisten ihmisten pakko alituiseen kosketella lintuja, jotka olivat melko kesyjä. Sääliksi kävi lintuparkoja, olisi ehkä parempi, ettei ihmisiä päästettäisi häkkeihin. Upeita otuksia kuitenkin ja kohokohtana tukaanit, joita ei vielä olla luonnossa nähty. Hauskoja otuksia!





Suunniteltiin vielä ottaa Brasilian puolelta helikopterilento putouksien ylle, kun Argentiinan puolelta lennot on lintujen ja puiston eläimistön häiriintymisen vuoksi lopetettu. Suunnitelmat kuitenkin muuttui, eikä ehditty enää lentelemään. Ehkä parempikin näin, säästyi rahat ja eläinten hermot. Tästä matka jatkuu Paraguayihin, palataan astialle!

Paistaa se päivä risukasaankin... Posadas & Esteros del Iberá, Argentiina, sekä Trinidad, Paraguay

Somebody is watching you...

Ja muuttuihan se matkustus jo heti mukavammaksi. Päästiin siis Posadakseen, joka on kaupunki juuri Argentiinan ja Paraguayn rajalla. Hakeuduttiin bussiasemalta taksikuskin ohjeilla hostellille kyselemään majapaikkaa. Ja ihme ja kumma, ensimmäinen kerta kun joku paikka on täynnä. Päästiin kuitenkin pienen vaelluksen jälkeen toiseen, ihan asialliseen hotelliin majoittumaan.

Paraguayn ja Argentiinan erottaa täällä toisistaan Paraná-joki ja Paraguayn puolella on Encarnationin kaupunki, josta lähdimme päiväretkelle kohti Trinidadia ja sen jesuiittaraunioita. Jesuiittajärjestö on siis ollut katolisen kirkon alainen järjestö, joka perustettiin 1500-luvulla ja jonka jäsenet keskittyivät köyhien, sairaiden ja vangittujen auttamiseen. Jesuiitoilla on ollut merkittävä vaikutus Paraguayn kehitykseen ja historiaan. Vuonna 1609 jesuiitat aloittivat Paraguayn valtion alueella voimakkaan lähetystyön ja perustivat sen itäosaan käytännössä oman valtionsa. Sen tarkoituksena oli suojella alkuperäiskansoja espanjalaisten siirtolaisten ja virkamiesten hallinnolta ja riistolta. Tavallisuudesta poiketen jesuiitat elivät yhdessä alkuperäiskansojen kanssa kunnioittaen heidän tapojaan, omaksuen jopa kirkonmenoihin paikallisia uskomuksia. Tosin todistajia on kovin vähän elossa.

Jesuit ruins in Trinidad, Paraguay.

Jesuiittojen hallitsemilla alueilla elinolosuhteet sekä aineellinen ja henkinen kulttuuri kehittyivätkin suotuisampaan suuntaan kuin mitä espanjalaisten hallinnoimilla alueilla. Espanjalaisia kehitys ei tietystikään miellyttänyt ja jesuiittojen johtamia alueita kadehdittiin muun muassa niiden paremman taloudellisen tilanteen takia. Niinpä lopulta Espanjan kuningas Kaarle III karkotti jesuiitat koko valtakunnasta ja alkuperäiskansojen omistuksessa olleet maat ja omaisuus ryöstettiin. Paraguayn merkittävimmät jesuiittarauniot kuuluvat Unescon maailmanperintölistalle. Huikean hienot rauniot ja saattaa kuvitella miltä paikalla on näyttänyt 300 vuotta sitten.

More from the same place.

Oltiin myös yritetty tutkailla kovasti mahdollisuutta käydä Iberán luonnonsuojelualueella, mutta kyselyjen jälkeen selvisi, että itsenäinen meno suojelualueella olisi vaatinut ainakin parin päivän tiiviin matkustamisen sorateillä ja vasta sen jälkeen olisimme päässeet aluelle edes suunnittelemaan luonnonpuistoon tutustumista. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi järjestää reissu matkatoimiston kautta.

Esteros del Iberá (wetlands), Argentina. Next picture: David Attenborough diet - Caiman empanadas.

Tämä onnistui ja otettiin päiväretki ja vieläpä löytyi englanninkielinen tulkkikin tulkkaamaan varsinaisen oppaan kertomuksia. Ja eikun seuraavana päivänä bussi tunnin päähän Ituzaingoon ja siellä vastassa reissun järjestävä taho. Retki aloitettiin niin sanotulla Attenboroughin dieetillä Paraná-joen rannalla. Ideana on arvostaa luonnonpuiston eläimistöä visuaalisuuden lisäksi myös sisäisesti, joten tilattiin tietenkin palan painikkeeksi kaimaani-empanadoja.

Tämän jälkeen ajettiin autolla puiston porteille ja sitten vaan sisään. Kosteikkoalue on koko mantereen suurin makean veden varanto ja on kooltaan 15 000-20 000 hehtaaria. Alueella elää muun muassa useita satoja eri lintulajeja, Yacaren kaimaaneja ja maailman suurimpia jyrsijöitä, eli kapybaroja. Alueelle on saatu tuotua takaisin myös joitain lajeja, jotka ovat olleet vaarassa kuolla sukupuuttoon (mm. mantereen suurin peuralaji marsh deer, kuvassa) ja suunnitelmissa on tulevaisuudessa yrittää elvyttää alueelle myös jaguaarikantaa.

Success in rehabilitation of a marsh deer.

Oppaamme oli erikoistunut lintuihin ja hänellä oli ilman kiikareitakin aivan käsittämätön havainnointikyky. No, englanninkielen tulkista ei juurikaan ollut hyötyä, ymmärsimme paremmin oppaan espanjaa kuin tulkin "englantia". Aivan upea paikka, upeita eläimiä ja uskomatonta luontoa, vaikka osa eläinlajeista olikin tuttuja jo edelliseltä reissulta Boliviasta. Tämä ympäristö oli tosin aivan eri tyyppinen, joten yksi mieleenpainuvista kokemuksista taas kerran, varsinkin edellisten rumien kaupunkien jälkeen. Vähän kuvasatoa tässä teillekin, lukijat.

Random shots of wetlands in Esteros del Iberá.

Matkailu avartaa, tai sitten ei... Argentiina

Helpoin tapa aloittaa valittaminen on syyttää siitä jotakuta muuta, joten syytämme tällä kertaa Päiviä. Löysimme (tai itse asiassa ystävämme Georgious) Cuencan hostelin hyllystä kirjan nimeltä "Elämäni nomadina" by Päivi Kannisto. Jo kirjan nimi aiheutti itselleni epäloogisuusihottumaa, jonka olisi pitänyt toimia varoitusmerkkinä. Onko kirjoittaja jo elänyt elämänsä, vai elänyt pelkästään nomadina? Joka tapauksessa luettuamme kirjan, saimme pieniä negatiivisuuskohtauksia, jotka ovat mitä ilmeisimmin tiivistyneet materiaksi ja aiheuttaneet myös viime aikojen epäonnekkaat tapahtumat. Muuta JÄRKEVÄÄ selitystä en keksi. Lukekaa kirja ja voimme avoimesti keskustella (tai kuten Päivi sanoisi: "ilman sosiaalisten pelien tuomaa taakkaa") aiheesta.

Joka tapauksessa seuraavat kuvaukset viime viikoista ovat suuresti liioiteltuja ja niitä ei pidä ottaa ainoana totuutena. Kertomuksien sävy ja tunnelataukset eivät kuitenkaan sovi perheen pienimmille (alle 2v), raskaana oleville tai muuten yliherkille ihmisille. Seuraavissa kappaleissa on tarkoitus elää viimeiset viikot pessimistin silmin ja valoittaa kuinka antoisaa matkustaminen AINA on :)

Salta. Koko kaupunki oli suljettu jouluna. Käytännössä siis vietimme joulun hotellihuoneessa. Aattona olimme kaupungin ainoassa avoimessa ravintolassa, jossa söimme järkyttävän ylihintaisen mikrotetun joulumenuun. Kaikkien suut kyllä kääntyivät virneeseen; omistajan ylöspäin ja asiakkaiden alaspäin. Ainoa plussa: ilmaiset (alkoholi)juomat. Toisena päivänä menimme näköalakukkulalle. Mäen erikoispiirteet: matala korkeus (hyvä korkeanpaikan kammoisille), hissikuljetuksen korkea hinta (hyvä rikkaille), apeat näkymät (hyvä liian iloisille) sekä ulkokuntosali ylhäällä, jonka useimmista laitteista puuttuivat painotapit, vaijerit tai tangot (hyvä kuntoilua inhoaville).

Lopun ajan katsoimme esim. 36 tunnin maratoonin "The big bang theory", söimme nälkäämme kaappikuolleita "suklaamakeisia", pesimme pyykkiä ammeessa ja harhailimme päättömästi tunteja täysin kuolleessa, mutta sitäkin kuumemmassa kaupungissa.

Cafayate. Huonon suunnittelun seurauksena vierailu jäi kahteen yöhön. Cafayate on kuuluisa viinitiloistaan ja maisemistaan. Erityisesti värikkäistä kallioseinämistä, jotka auringonlasku maalaa mitä hienoimpiin väriyhdistelmiin. Valitettavasti kyseiset väriyhdistelmät ilmaantuivat keskellä yötä myös pönttöön. Illalla nautittu "ensalada rusa" oli hygieniapiirteitä myöten täydellisen autenttinen venäläinen salaatti. Seuraavat päivät menivät lähinnä horteessa vessan ja vuoteen välillä. Irrin yrityksen viinitiloille pilasi raekuuro ja sitä seurannut rankkasade. Viimeisenä aamupäivänä päästiin vierailemaan Piattelliin, mutta en pystynyt viimeistelemään edes maisteluviinejä.

Tucuman. Ruma kaupunki, josta yritettiin etsiä uudenvuoden juhlia. Lopulta turisti-infon avulla paljastui, ettei juhlia ole??? Ei uskottu moista, mutta vaellettuamme tyhjässä puolen miljoonan asukkaan kaupungissa aattona, oli pakko. Kaikki paikat kiinni ja kadut täysin autioituneet ihmisistä. Joten taas kolme päivää nälässä hotellihuoneessa katsoen tällä kertaa "Frendien" 36 tunnin maratoonia kahden oluen kanssa. Ostamamme viinipullokin oli pilaantunut. Viimein muutaman paikan avauduttua onnistuin poimimaan uuden pöpön ja kuin taikaiskusta vatsaoireet palasivat.

Santiago del Estero. Tarkoitus oli yöpyä ja suunnitella jatkoreittiä, pestä pyykkiä ja syödä hyvin. Mikään ei onnistunut. Ensimmäinen hotelli oli liian kallis. Harhailua kaupungilla, kunnes pakenemme hiekkamyrskyä hotelli Savoyhin. Seuraa rankkasade, joka katkoo sähköt ja joudumme odottamaan huonettamme aulassa tunnin. Saamme huoneen, mutta ei sähköjä. Kadut tulvivat rankkasateesta ja vasta illalla sähköt palaavat kaupunkiin, tosin yllättäen ei meidän hotellin kortteliin. Ravintolat ja pesulat eivät tietenkään ole auki, joten syömme pakastepihveistä tehtyjä hampurilaisia kahvilassa. Hotellissa ei sähköä, eikä siis ilmastointia tai nettiä, mutta palattuamme saamme kynttilän. Valoa vai ruokaa?

Resistencia. Myrskystä johtuen bussit tietenkin myöhässä. Perillä saimme kuitenkin ok hotellin, ok ruokaa ja vaatteetkin pestyä. Kaikki kaupungin turistikohteet olivat sen sijaan kadonneet kartalta ja ne muutamat löytyneet museot olivat yllättäen remontissa.

Yhteenvetona. Viimeisen parin viikon aikana emme ole kokeneet MITÄÄN uutta tai mielenkiintoista. Olemme viettäneet aikaa sairastellen hotellihuoneessa ja katsoen uusintoja televisiosta. Hotellimajoituksista johtuen emme ole myöskään tavanneet juurikaan uusia tuttavuuksia. Olemme kärsineet kuumasta, sateesta, likaisista vaatteista, huonosta ruuasta (yksi poikkeus) sekä kaiken lisäksi huonosta onnesta.

Ja pitääpä tähän loppuun vielä erikseen mainita monipuoliset hotelliaamiaisia. Ne ovat järjestään samaa kuraa. Kahvia tai sen korviketta. Matea tai yrttiteetä. Kuivattuja patonkisiivuja (miksi ihmeessä?), joiden kanssa marmeladia, dulce de lecheä tai voita. Tämä on siis kokonaisuudessaan buffet-aamiainen.

Deluxe versiossa pöytään voi ilmestyä sokerilla glaseerattuja eilisiä (huom. aina eilisiä) croissantteja. Jääkaappikuollutta harmahtavaa keittokinkkua ja juustoa, jotka tarjoillaan AINA kelmun alta, jolloin pystytään ylläpitämään tuotteiden maksimaalinen limaisuus. Joskus harvoin pöytään on eksynyt myös hedelmän puolikas. Lisäbonuksena jälkiruoaksi vanerinmakuisia, kivenkovia ja jättikokoisia marie-keksejä??? Ja tässä yhteydessä en missään nimessä halua loukata ketään Marie-nimisiä henkilöitä :)

Koskaan aamiaisella ei kuitenkaan ole oikeita leikkeleitä, munia, yhtäkään vihannesta tai mysliä. Eikä koskaan variaatioita tuotteissa: leivässä, levitteessä, kinkussa, juustossa tai "makeassa". Kaikki ovat aina tismalleen samoja. Voi herran jestas! Yksi toimittaja koko maassa. Tämä on kuin entisaikaan Venäjällä. Resistenciassa tosin ilmeisesti ravintotieteistä kiinnostunut kokki oli kattanut oikein erillisille pöydälle kevyt-aamiaisen. Tämä kiteyttää aika hyvin ruokatietämyksen tässä maassa!

Ja niille lukijoille, jotka vielä ovat valppaina tai hereillä, ilouutisena kerrottakoon, että päätämme tämän valitusvirren nyt tähän. Joskus kaikki menee ihan putkeen ja joskus taas tosiaankaan ei, kuten tässä tapauksessa. Matkailu avartaa tai sitten se vain joskus kyllästyttää. Mutta emme lannistu ja laitamme uutta matoa koukkuun ja päät pystyyn, kyllä se on iloksi tämänkin vielä muututtava, eikös?!. Ja emme edelleenkään ole tulossa kotiin, vaikka vastoinkäymiset koettelevatkin =)...