Matkailu avartaa, tai sitten ei... Argentiina

Helpoin tapa aloittaa valittaminen on syyttää siitä jotakuta muuta, joten syytämme tällä kertaa Päiviä. Löysimme (tai itse asiassa ystävämme Georgious) Cuencan hostelin hyllystä kirjan nimeltä "Elämäni nomadina" by Päivi Kannisto. Jo kirjan nimi aiheutti itselleni epäloogisuusihottumaa, jonka olisi pitänyt toimia varoitusmerkkinä. Onko kirjoittaja jo elänyt elämänsä, vai elänyt pelkästään nomadina? Joka tapauksessa luettuamme kirjan, saimme pieniä negatiivisuuskohtauksia, jotka ovat mitä ilmeisimmin tiivistyneet materiaksi ja aiheuttaneet myös viime aikojen epäonnekkaat tapahtumat. Muuta JÄRKEVÄÄ selitystä en keksi. Lukekaa kirja ja voimme avoimesti keskustella (tai kuten Päivi sanoisi: "ilman sosiaalisten pelien tuomaa taakkaa") aiheesta.

Joka tapauksessa seuraavat kuvaukset viime viikoista ovat suuresti liioiteltuja ja niitä ei pidä ottaa ainoana totuutena. Kertomuksien sävy ja tunnelataukset eivät kuitenkaan sovi perheen pienimmille (alle 2v), raskaana oleville tai muuten yliherkille ihmisille. Seuraavissa kappaleissa on tarkoitus elää viimeiset viikot pessimistin silmin ja valoittaa kuinka antoisaa matkustaminen AINA on :)

Salta. Koko kaupunki oli suljettu jouluna. Käytännössä siis vietimme joulun hotellihuoneessa. Aattona olimme kaupungin ainoassa avoimessa ravintolassa, jossa söimme järkyttävän ylihintaisen mikrotetun joulumenuun. Kaikkien suut kyllä kääntyivät virneeseen; omistajan ylöspäin ja asiakkaiden alaspäin. Ainoa plussa: ilmaiset (alkoholi)juomat. Toisena päivänä menimme näköalakukkulalle. Mäen erikoispiirteet: matala korkeus (hyvä korkeanpaikan kammoisille), hissikuljetuksen korkea hinta (hyvä rikkaille), apeat näkymät (hyvä liian iloisille) sekä ulkokuntosali ylhäällä, jonka useimmista laitteista puuttuivat painotapit, vaijerit tai tangot (hyvä kuntoilua inhoaville).

Lopun ajan katsoimme esim. 36 tunnin maratoonin "The big bang theory", söimme nälkäämme kaappikuolleita "suklaamakeisia", pesimme pyykkiä ammeessa ja harhailimme päättömästi tunteja täysin kuolleessa, mutta sitäkin kuumemmassa kaupungissa.

Cafayate. Huonon suunnittelun seurauksena vierailu jäi kahteen yöhön. Cafayate on kuuluisa viinitiloistaan ja maisemistaan. Erityisesti värikkäistä kallioseinämistä, jotka auringonlasku maalaa mitä hienoimpiin väriyhdistelmiin. Valitettavasti kyseiset väriyhdistelmät ilmaantuivat keskellä yötä myös pönttöön. Illalla nautittu "ensalada rusa" oli hygieniapiirteitä myöten täydellisen autenttinen venäläinen salaatti. Seuraavat päivät menivät lähinnä horteessa vessan ja vuoteen välillä. Irrin yrityksen viinitiloille pilasi raekuuro ja sitä seurannut rankkasade. Viimeisenä aamupäivänä päästiin vierailemaan Piattelliin, mutta en pystynyt viimeistelemään edes maisteluviinejä.

Tucuman. Ruma kaupunki, josta yritettiin etsiä uudenvuoden juhlia. Lopulta turisti-infon avulla paljastui, ettei juhlia ole??? Ei uskottu moista, mutta vaellettuamme tyhjässä puolen miljoonan asukkaan kaupungissa aattona, oli pakko. Kaikki paikat kiinni ja kadut täysin autioituneet ihmisistä. Joten taas kolme päivää nälässä hotellihuoneessa katsoen tällä kertaa "Frendien" 36 tunnin maratoonia kahden oluen kanssa. Ostamamme viinipullokin oli pilaantunut. Viimein muutaman paikan avauduttua onnistuin poimimaan uuden pöpön ja kuin taikaiskusta vatsaoireet palasivat.

Santiago del Estero. Tarkoitus oli yöpyä ja suunnitella jatkoreittiä, pestä pyykkiä ja syödä hyvin. Mikään ei onnistunut. Ensimmäinen hotelli oli liian kallis. Harhailua kaupungilla, kunnes pakenemme hiekkamyrskyä hotelli Savoyhin. Seuraa rankkasade, joka katkoo sähköt ja joudumme odottamaan huonettamme aulassa tunnin. Saamme huoneen, mutta ei sähköjä. Kadut tulvivat rankkasateesta ja vasta illalla sähköt palaavat kaupunkiin, tosin yllättäen ei meidän hotellin kortteliin. Ravintolat ja pesulat eivät tietenkään ole auki, joten syömme pakastepihveistä tehtyjä hampurilaisia kahvilassa. Hotellissa ei sähköä, eikä siis ilmastointia tai nettiä, mutta palattuamme saamme kynttilän. Valoa vai ruokaa?

Resistencia. Myrskystä johtuen bussit tietenkin myöhässä. Perillä saimme kuitenkin ok hotellin, ok ruokaa ja vaatteetkin pestyä. Kaikki kaupungin turistikohteet olivat sen sijaan kadonneet kartalta ja ne muutamat löytyneet museot olivat yllättäen remontissa.

Yhteenvetona. Viimeisen parin viikon aikana emme ole kokeneet MITÄÄN uutta tai mielenkiintoista. Olemme viettäneet aikaa sairastellen hotellihuoneessa ja katsoen uusintoja televisiosta. Hotellimajoituksista johtuen emme ole myöskään tavanneet juurikaan uusia tuttavuuksia. Olemme kärsineet kuumasta, sateesta, likaisista vaatteista, huonosta ruuasta (yksi poikkeus) sekä kaiken lisäksi huonosta onnesta.

Ja pitääpä tähän loppuun vielä erikseen mainita monipuoliset hotelliaamiaisia. Ne ovat järjestään samaa kuraa. Kahvia tai sen korviketta. Matea tai yrttiteetä. Kuivattuja patonkisiivuja (miksi ihmeessä?), joiden kanssa marmeladia, dulce de lecheä tai voita. Tämä on siis kokonaisuudessaan buffet-aamiainen.

Deluxe versiossa pöytään voi ilmestyä sokerilla glaseerattuja eilisiä (huom. aina eilisiä) croissantteja. Jääkaappikuollutta harmahtavaa keittokinkkua ja juustoa, jotka tarjoillaan AINA kelmun alta, jolloin pystytään ylläpitämään tuotteiden maksimaalinen limaisuus. Joskus harvoin pöytään on eksynyt myös hedelmän puolikas. Lisäbonuksena jälkiruoaksi vanerinmakuisia, kivenkovia ja jättikokoisia marie-keksejä??? Ja tässä yhteydessä en missään nimessä halua loukata ketään Marie-nimisiä henkilöitä :)

Koskaan aamiaisella ei kuitenkaan ole oikeita leikkeleitä, munia, yhtäkään vihannesta tai mysliä. Eikä koskaan variaatioita tuotteissa: leivässä, levitteessä, kinkussa, juustossa tai "makeassa". Kaikki ovat aina tismalleen samoja. Voi herran jestas! Yksi toimittaja koko maassa. Tämä on kuin entisaikaan Venäjällä. Resistenciassa tosin ilmeisesti ravintotieteistä kiinnostunut kokki oli kattanut oikein erillisille pöydälle kevyt-aamiaisen. Tämä kiteyttää aika hyvin ruokatietämyksen tässä maassa!

Ja niille lukijoille, jotka vielä ovat valppaina tai hereillä, ilouutisena kerrottakoon, että päätämme tämän valitusvirren nyt tähän. Joskus kaikki menee ihan putkeen ja joskus taas tosiaankaan ei, kuten tässä tapauksessa. Matkailu avartaa tai sitten se vain joskus kyllästyttää. Mutta emme lannistu ja laitamme uutta matoa koukkuun ja päät pystyyn, kyllä se on iloksi tämänkin vielä muututtava, eikös?!. Ja emme edelleenkään ole tulossa kotiin, vaikka vastoinkäymiset koettelevatkin =)...