This is it! Rio de Janeiro, Brasilia

Näkymä Urcan vuorelta kohti Rioa

View from Morro da Urca towards Rio

"Voiko ihanammin päivä enää alkaa...?" kuten laulussa kysytään. Ei voi, jos aamu on täynnä aurinkoa, upeita maisemia, tukaaneja, sekä marmosettiapinoita, jotka odottelevat keittiön ikkunan takana kärsivällisesti aamiaisbanaanejaan! Kuvat ei varmaan tee oikeutta, mutta tämä on yksi upeimmista suurkaupungeista, joissa ollaan koskaan oltu! Aivan käsittämättömät maisemat ja meininki. Ja kaupunki on tällä hetkellä, MM-kisojen jälkeen, melkein autio turisteista, joten mikäs se mainiompaa!

Aamunvirkku arielintukaani hostelin takana, keskellä Rioa!

First thing in the morning in the middle of Rio, Ariel toucan!

Ja sitten aamun toiset lemmikit, marmosetit aamiaisbanaanillaan

Second in the morning, marmosets come to get banana

Kärsivällisyys palkitaan...

Waiting patiently

Yksi maailman kahdeksasta ihmeestä, Rion Kristus-patsas. Tämä näkymä on meitin hostelin kattoterassilta, pienellä zoomilla otettuna...

Cristo redentor, view from our hostel roof top...

...ja Kristus-patsaalta kuva meitin hostelista

...and our hostel, view from Cristo redentor

Itse dude

Cristo redentor


Ipanema beach


This is...


...beautiful...


...Rio

Asiallinen aamukahvipaikka

Not a bad place for a morning coffee

Asko käveli puoliväliin Sokeritoppavuorta, mutta yllättäen puolesta välistä ei voinutkaan enää ostaa lippua loppumatkan hissiin, joten vain toinen meistä matkasi loppuun saakka. Kuvassa näkyy asema, josta hissit lähtee ja johon Asko jäi odottamaan...

Asko walked from city to the first mountain (Morro da Urca) on the way to Sugarloaf Mountain but then could not buy a ticket to get to Sugarloaf Mountain itself, so only one of us went. Where the cable cars leave is the place where Asko is waiting...

... ja tässä mies odottaa, ihan ylhäältä saakka kuvattuna.

...and here he is seen all the way from the top.


Some kind of heron in botanical garden...

Katsomassa matsia kuuluisalla Maracanãn stadionilla, jolla pelattiin viimeisin MM-finaaliottelu. Nyt olemme käyneet stadionilla, jossa ensimmäisenä pelattiin MM-kisaottelu (Uruguayssa), sekä viimeisenä (Riossa).

Flamenco vs Curitiba match on the famous Maracanã stadium. Now we have seen the stadium that held the first (in Uruguay) and the last (Rio) World Cup game.

Joskus on vaan niin jännää, ettei voi edes katsoa...

Sometimes it´s just so exciting that you can´t even watch...

Mutta sehän on maali!!!

But it´s a GOAAAAAAAALLLLLLLLLLLLLL!!!!!!!

Tämä kaupunki on ollut upea päätös järisyttävän upealle reissulle, ei olisi voinut paremmin tätä reissua päättää, hyvä me! Kiitos kaikille mukana matkanneille, tällä kertaa fyysinen välimatka oli liian pitkä suomalaisille.

VERA: Thanks so much for visiting us, we had a marvelous time with you!

Ja spesiaalikiitokset vakikommentaattoreille Julialle ja Marielle, olette olleet korvaamattomia jälleen kerran. Kettu kiittää ja kuittaa tähän, jääkö tämä viimeiseksi Soak in air-postaukseksi ikinä, sitä ei tiedä. Mutta nyt:

WE ARE COMING HOME!

Please save us, Salvador! Brasilia

Forte de Santo Antonio where Americo Vespucci landed 1st January 1501 and named the city Salvador according the day.

Matka alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan ja epätoivo vallata mielialaa. Lähdimme siis etsimään pelastusta Salvadoriin (=pelastaja). Viisi päivää kulutimme kaupungin katuja etsien ratkaisua ongelmaan nimeltä loman loppuminen. Haimme ratkaisua ongelmaamme kaupungin eri asukeilta ja yritimme jopa salvata itsemme linnoituksiin, mutta aina vaan sulkemisaikaan meidät raijattiin linnoista ulos. Ei siis löytynyt ratkaisua ongelmaan...

Salvador on siis se "paikka, josta Brasilia alkoi". Löytöretkeilijä Vespucci purjehti tänne 1. tammikuuta vuonna 1501 Pyhäinmiestenpäivänä ensimmäisenä eurooppalaisena juuri tuohon kuvassa näkyvän majakkalinnoituksen kohdalle ja valtasi alueen portugalilaisten nimiin, sekä nimesi kaupungin Salvadoriksi päivän kunniaksi. Kaupunki oli vuosisatoja orjakaupan keskus ja siksi täällä on paljon afrikkalaista verta ja kulttuuria. Hieno kaupunki rantoineen ja majakkalinnoituksineen. Me vietimme aikaa vuokrahuoneistossamme kuin kotona konsanaan pyykkiä pesten ja ruokaa laittaen. No, nautittiin siinä välillä taloyhtiön uima-altaastakin. Tämä blogi on alkanut enemmän ja enemmän siirtyä valokuvablogin suuntaan, koska juttu on ehtynyt, jos sitä on kummalti koskaan ollutkaan. Joten saatte näin loppua kohden vain katsella valokuvia ja lukea kuvatekstejä.

Autuaan tietämättömänä ja onnellisena loman loppumisesta huolimatta...

This man is totally unaware of the danger of an ending holiday...

Epäilyttävää kissatoimintaa keskellä kaupunkia...

Some suspicious action going on here...

Katuruokaa, acarajéja myyvä leidi

Local lady selling acarajé (local food) on the streets

Iloisena, mutta pikkuisen peloissaan maailmanpyörässä...

Happy but just a little bit scared on a ferris wheel...

Paikallinen böördi

Lesser kiskadee

Hymyilevä kuu

Moon is still smiling even though we have to go...

Salvadorin historiallinen keskusta ja orjakirkoksi kutsuttu kirkko

Historic center and the "Slave church"

"Apuvaa!"

Calling help from the coconut phone booth

Santa Marian linnoitus

Forte de Santa Maria

Brazilian road trip vol. 3. Porto de Galinhas & Maceio

Automatka on nyt jatkunut kuutisen päivää ja huomenna on aika palauttaa kärry ja suunnata lentokentälle. Tällä hetkellä olemme Maceiossa, joka on vajaan miljoonan ihmisen kotikaupunki ja lähteestä riippuen joko hyvin turistiystävällinen tai maan vaarallisin kaupunki. Kallistumme ensin mainitun puolelle, mitään jälkimmäiseen viittaavaa ei ole toistaiseksi tullut esiin. Tänne saavuimme vietettyämme Porto de Galinhaksen rantakaupungissa kaksi yötä. Säät eivät todellakaan suosineet, toisena päivänä satoi kaatamalla. Ajelimme sitten erittäin onnettoman navigaattorimme opastamina pikkuteitä pitkin pysähdellen mukavissa rantakohteissa matkan varrella. Ja osuimmepa paikalliselle lossillekin (ainakin melkein) ihan sattumalta.

Lossilla pääsee...


Sananen tai toinen näistä Brasilian autoilijoista, jotka eivät muuten erityisesti osu "teiden ritarit"-luokkaan, vaikka muuten ystävällisiä ovatkin. Yrittäessäsi vaihtaa kaistaa, KUKAAN ei anna tilaa, joten joudut varautumaan kääntymiseesi noin kaksi kilometriä ennen risteystä. Kaistoilla ohitellaan päättömästi oikealta ja vasemmalta, ja mopot kaikista väleistä, ja jos kaistamerkintöjä ei ole, on paikallisten näkemyksen mukaan mahdollista laajentaa tietä omia kaistoja luomalla, jolloin kapeahkokin tie saattaa muuttua kolmi- tai nelikaistaiseksi. Vilkkuja ei käytä KUKAAN ja missä tahansa voi pysähtyä vaihtamaan kuulumisia toisen autokaverin kanssa. Kaikki ajaa ihan hullua vauhtia, mutta poliisin nopeusvalvontatutkan kohdalla hidastetaan 30km/h vaikka rajoitus on 60. Ja hulluimpia ovat ne suurimmat rekat.

Täällä on pressanvaalit tulossa ja näitä vaalimainoksia on joka paikassa. Esim. tällaisellä ämyriautolla painellaan kylään pitkin 20km/h ja 80 dBl.

Presidential elections are near and this is one way of promoting your candidate; 20km/hour and 80dBl:s

"Motari" on täynnä hidastustöyssyjä, joiden välissä porukka ajaa ihan kaistapäisenä. Näiden kavereiden puolustukseksi sanottakoon kuitenkin, että jos kämmäilet liikenteessä vaikka erehdymällä kääntymään yksisuuntaiselle tielle (niitä ei merkitä juuri mitenkään), KUKAAN ei paina tööttiä, näytä käsimerkkejä tai irvistele, vaan porukka odottaa kärsivällisesti, että huomaat erehdyksesi tai saat kärrysi käännettyä. Autoilu on kuitenkin kaiken kaikkiaan usein hermoja kiristävää hommaa täällä.

Tähän blogitukseen ei ole juurikaan muuta erityistä kerrottavaa, emme ole juuri tehneet mitään (matkaväsymystä?) muuta kuin edelleen nauttineet rannoista, auringosta (kun sitä on ollut), merenelävistä ja caipiriñoista. Joten tämä blogitus täyttyy siis lähinnä valokuvista. Enjoy!







Heppatalot

Every horse has it´s own house here

Poikien omatekoinen surffilauta

Boys invented their own surf board

Kookosvahtikoira

Coconut watch

Brazilian road trip vol. 2. Tambau, Recife, Ilha de Itamaraca & Praia Maria Farinha

"I want to ride my bicycle, I want to ride my bike"

Pipasta ajelimme bussilla Joao Pessoan kaupunkiin ja siellä Tambaun rantakohteeseen. Mitään kummallisuuksia emme tehneet, lähinnä vain suunnittelimme ja järjestelimme loppureissun ohjelmaa. Välimatkat on täällä on pitkiä ja Rioon onkin pitempi matka kuin ensin ajattelimme, joten päätimme lentää ensin Recifestä Salvadoriin ja siitä vajaan viikon päästä lopuksi Rioon. Lennot on suunnilleen samoissa hintaluokissa kuin bussit ja erityisesti väli Salvador-Rio olisi ollut yli 20 tuntia bussilla. Haukkasimmekin siis pikkuisen liian suuren palan lentäessämme niinkin pohjoiseen, kuin Nataliin.


Street food in Recife

Tambaussa ehdittiin kuitenkin pyöräillä ja nauttia meren antimista. Emme kuitenkaan onnistuneet vuokraamaan suunnittelemaamme autoa Tambausta, vaan lähdimme asian vuoksi pariksi yöksi Recifeen, josta auton vuokraus sitten tavallisten mutkien kautta viimein onnistui ja toinen osa Brazilian road tripistä saattoi alkaa. Tälläkin matkalla on muuten huomannut, että yleensä mikään ei koskaan mene niin kuin olisi sen itse suunnitellut menevänsä. Kuten Asko viisaasti kiteytti; suunnitelma on ainoastaan omasi, ei kenenkään muun.



Recifestä lähdimme harvinaisen erinomaisen turisti-infon neuvojen avulla kohti pohjoista ja Itamaracan saarta, jossa on muun muassa merinisäkkäiden suojeluun ja tutkimukseen erikoistunut paikka, jossa on manaatteja eli isoja meressä eläviä nisäkkäitä ja kasvinsyöjiä.


Manatee on Ilha Itamaraca research center

Mietityttää vain, että miten tuollaiset möllykät on evoluution melskeissä pärjänneet tännekin saakka, kun ei niillä tunnu olevan yhtäkään ominaisuutta, joka edesauttaisi luonnossa selviytymisessä. Ne ovat ystävällisiä, hitaita, sokeita, kuuroja ja hampaattomia. Ainakin melkein. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että ne kykenevät kuitenkin delfiinien tasoisiin älyllisiin tehtäviin, joten ehkä tässä selviytymisen salaisuus. Ja keskuksessahan ne möllöttelivät tyytyväisen oloisina, aika mainioita otuksia.



Merikeskuksesta Oranssin linnoituksen (Forte Orange) kautta takaisin mantereelle ja yöksi Maria Farinhan rannalla sijaitsevaan resorttiin, josta saimme mehevän alennuksen. Ja olipa tuo resortti jo aikaa nähnytkin, joten yksi yö oli ihan riittävästi. Tästä jatkamme vielä muutaman päivän ajan autolla ympäri Recifen ympäristöä ja 25.8. lennetään Salvadoriin.


Forte Orange


Brazilian beach near Recife

"Missä palmupuut on puita vain..." Natal & Praia da Pipa, Brasilia

Madeiro beach

Kukapa osaa sanoa, mikä suomennettu ikivihreä alkaa noilla sanoilla?

Mutta asiaan. Eipä mennyt kuin Strömsössä lentomatkamme Nataliin. Lentoa edeltävänä päivänä huomasimme, että joko olimme tietämättämme menneet avioon ja Asko oli muuttunut Tikaksi, lennon varausjärjestelmä Aviancan sivuilla oli sekoillut tai sitten vain olimme kämmänneet lentovarauksen kanssa itse. Varauksessa siis luki meidän molempien sukunimenä Tikka. Tuossa vaiheessahan ei mitään ole tehtävissä, joten emme sen kummempaa alkaneet asiaa murehtia, vaan marssimme seuraavana päivänä kentälle ja suoraan Aviancan tiskille. Yllätys ei lienee ollut kuitenkaan kovin suuri, kun selvisi, että meidän pitäisi ostaa uusi lippu, nimenvaihtoa eivät kuulemma voineet tehdä. Ja selvää sitten tietysti oli, että saman päivän liput ovat hinnoissaan. Kyselimme myös vaihtoehtoa, että Asko tulisi myöhemmällä lennolla perästä, mutta 30 tunnin lentomatka vaihtoineen ja saman hintaisena ei juurikaan houkutellut. Ja tietenkään emme jälleen kerran saaneet yhteyttä nettiin kentältä, jotta olisimme voineet mahdollisesti hankkia varaussivustoilta halvemman lipun. Eikun pitkin hampain uusi lippu ja tsi-tsing, 300 euroa rahaa kankkulan kaivoon! Suunnitelmanamme oli juoda osa rahoista takaisin ilmaisina drinksuna lennoilla, mutta kas, tämäkin suunnitelma kusi, kun Avianca Brazil ei tarjoakaan lennoillaan alkoholia (mitä helv...??). Tokihan sitä appelsiinimehua olis tietty voinut litkiä koko rahalla...


Praia dos Golfinhos, Dolphin beach in Pipa


Must be a very safe trip...

Saavuimme kuitenkin Nataliin ajallaan ja väsyneinä päivän seikkailuista, emme jaksaneet enää illan pimettyä jatkaa kentältä majoitukseen yleisillä, vaan otimme minivanin suoraan hostelille. Natal on 800 000 tuhannen asukkaan kaupunki ja avaruustutkimuskeskus NASA:n mukaan ilma siellä on puhtainta Etelämantereen jälkeen. Näin siis väittää meidän opaskirja, kuulostaa kyllä uskomattomalta, kun kuitenkin kaupungissa ollaan. Me emme huomanneet ilmassa mitään ihmeellistä, mutta kivahan se on kuvitella hengittelevänsä maailman toiseksi puhtainta ilmaa. Lämpötilat huitelee täällä 30 asteessa, mutta merituuli vilvoittaa mukavasti. Ja illalla lämpötila laskee mukavan viileäksi. Suorastaan erinomainen sää! Täältä on hyvä aloittaa lämmön varastointi rasvakerrokseen ennen Suomen syksyyn saapumista. Viivyimme kaupungissa viisi yötä, kun ei oikein jaksettu setviä heti uusia kuvioita ja paikka oli kiva.

Vuoden 2014 rantamallistoa Pipan malliin. KAIKKI miehet käyttää täällä speedoja...

Year 2014 beach swim wear line by Pipa. EVERY guy on the Pipa beach wears Speedos...

Neljäntenä päivänä lähdimme bussilla kohti Praia da Pipaa; 85 kilometriä etelään. Tämä Pipa on pikkuruinen, tosin kaikki turistifasiliteetit omaava kylä. Ympärillä on useita, upeita rantoja ja tämän voi sanoa nyt olevan sitä mitä Brasilian kuvitellaan olevan; palmupuita, hiekkaa ja caipiriña-drinkki huulessa aaltojen laulua kuunnellen. Ei muuten ole varmaan tullut mainittua, että ollaan oltu täällä Brasiliassa kuin perusturret muolimmalla; ei mitään yhteistä kieltä paikallisten kanssa. Toistaiseksi minimaalinen määrä paikallisia puhuu mitään muuta kieltä portugalinsa lisäksi, edes espanjaa eivät tunnu ymmärtävän, vaikka se lähellä portugalia onkin. Englannista on turha edes haaveilla. Ja eihän mekään yhtään portugalia osata, mutta osataan kyllä arvailla jotain espanjaa muistuttavia sanoja. Joten vähän turhauttavaahan tämä on välillä ollut, kun ei oikein saa itseään ymmärretyksi. Kielitaidottomuutensa nämä paikalliset korvaa kuitenkin iloisuudellaan ja ystävällisyydellään.

Paitsi tämä mies...

Except this guy...

Praia da Pipassa on siis useita UPEITA rantoja ja paikka on myös kuuluisa rannikkodelfiineistään, jotka tulevat suojaisiin lahtiin poikastensa kanssa lepäämään ja kalastamaan. Lähdimme heti ekana aamuna laskuveden aikaan kävelemaan Praia dos Golfinhoksen rantaa kohden toiveena nähdä näitä otuksia. Ja kas, siellähän ne polskivat sulassa sovussa meidän ihmisten kanssa. Uit siinä vaan upealla hiekkarannalla ja delfiinin selkäevä tulee näkyviin ihan melkein kosketusetäisyydellä. Uskomatonta! Ja vielä parempaa, kun huomasimme, että rantavedessä kalat hyppivät vedestä ilmaan paetakseen, niin siellähän ne delfiinit kalastelivat ryntäämällä ihan matalaan veteen. Tällaista saalistustahan me menimme katsomaan miekkavalaiden osalta viime helmikuussa, muttemme nähneet. Mutta kylläpä tämä oli upea kokemus, ihan sydämestä otti!


Dolphin playing with seaweed

Muutenkin rantapäivä oli aivan täydellinen. Vuokrattiin oikein turrejen tapaan aurinkovarjot, juotiin kookospähkinöistä kookosvettä, syötiin rantamyyjältä ostettuja tuoreita ostereita 70 sentin kappalehintaan ja syötiin toisen myyjän cashew-pähkinöitä. Ja paluumatkalla törmättiin tamariini-apinoihin, jotka oli ylittämässä autotietoa sähköpiuhaa pitkin.


Beach potatoes


Fresh oysters with lemon and olive oil on Madeiro beach


Tamarin monkeys crossing the busy road on a electric line

Tiesittekös muuten, että cashew-pähkinä on oikeasti siemen, puu on nimeltään munuaispuu ja pähkinän kuori on erittäin myrkyllinen? Ja Brasiliassa kasvaa maailman suurin pähkinäpuu. Niin, ja rannalla ei edes poltettu nahkaamme! Ja ehdittiinpäs harrastaa myös aina-niin-hauskoja hyppyjämme rannalla. Kirsikkana kakun päälle vielä delfiinitkin ilmestyivät myös kalastelemaan rannalla, johon olimme itsemme aamun jälkeen parkkeeranneet. Kyllä nyt kelpaa!


Jump, jump!