Kaikki on kultaa, mikä kiiltää! Bogota & Villa de Leyva, Kolumbia

Pahoittelut taas katkosta, täällä yhteydet on olleet yllättävänkin huonot, joten kuvien lataaminen ja tekstin aikaansaaminen on ollut työlästä. Ja myös Veran saapuminen on osasyynä laiskuuteemme. Mutta olemme siis kaikin puolin kunnossa ja tässä päivityksiä.

Odoteltiin Veran tuloa ja ajeltiin matkalla Bogotaan pienimuotoiselle "rantalomalle" Mariquitaan. Käytännössä tämä tarkoitti hotellia ja uima-allasta, koska rantaa ei ollut mailla halmeilla. Kaksi päivää meni lekotellessa ja siirryttiin vielä lähemmäksi Ipagueen. Siellä yritettiin tehdä kaikkea kivaa turistiofficen neuvojen perusteella, mutta liikennevälineet petti, eikä perille olis päässy kuin taksilla (mukamas!). Odotettuamme sinnikkäästi kadunkulmassa meille aiemmin annettua bussia, joka ei koskaan tullut, jouduimme luovuttamaan. Onneksi sentään päästiin paikalliseen Seurasaareen kolibreja, orkideoita ja bonsai-puita katselemaan. Kolibreja oli taas paikalla runsain mitoin, mutta eniten innostutti orkideoiden lukematon määrä; kaikissa muodoissa ja väreissä, minimallista tuttuun kotiruukkukukkaan.


Do you see a monkey on this orchid?

Ipaguesta bussi Bogotaan ja Veraa odottelemaan. Ei nyt sillä, että Verasta olisi tullut mieleen (=)), mutta Kolumbiassa muuten näkee enemmän laitapuolen kulkijoita, jotka ovat ihan sekaisin, kuin missään muualla tällä mantereella. Ja Bogota 9 miljoonine asukkaineen on tietenkin paikka, jossa näitä laitapuolen kulkijoita ja puliveivaajia on eniten. Majoituimme muutamaksi yöksi historialliselle alueelle La Candelariaan, joka turistien vuoksi kuhisee poliiseja ja on siten suhteellisen turvallinen. Bogota ei kauneudellaan hurmaa, mutta löytyy paikasta ihan kivojakin mestoja, kuten Museo del Oro, eli kultamuseo. Kultamuseossa on esikolumbiaanisen ajan kulta-aarteita kyllästymiseen saakka, eli noin 8000 erilaista esinettä. Ja kaikki, joka kiiltää, ON kultaa! Upeaa!


Pre-colombian treasures in Museo del Oro, Bogota. Everything that shines, IS gold.

Vera oli varannut itselleen ja meille majoituksen ensimmäiseksi yökseen JW Marriot-nimisestä hostelista, jonne siis siirryttiin lauantaiaamuna. Check-inn oli kolmen maissa, mutta koska aioimme nauttia "hostelin" tarjonnasta, marssimme paikalle jo 12 maissa.

Hyvään palveluunhan kuuluu, että kun paikalle mennään, huone löytyy. Ja näin tapahtuikin. Vera saapui vasta illalla, joten ennen sitä ehdimme nauttia kaikista hotellin eduista porealtaineen, turkkilaisine saunoineen, uima-altaineen ja niin edelleen.

Illalla oli iloinen jälleennäkeminen kahdeksan kuukauden jälkeen, kun tapasimme Veran. Aamulla vielä tuhti hotelliaamiainen napaan ja siirtyminen takaisin reppureissaajan elämään eli oikeaan hosteliin.


Graffities on a bike tour


Hormigas culonas, yam!


Yummie empanadas with very spicy guacamole.

Käytiin myös kaupunkikierroksella pyörällä. Firman omistaja, amerikkalainen Mike, oli asunut kaupungissa yhdeksän vuotta ja oli koulutukseltaan toimittaja, joten saimme pyöräilyn lisäksi myös taustatietoa Kolumbiasta. Ja maistettiin myös "isopeppuisia murkkuja", paikallinen erikoisuus. Selvä paahdettu lehmänkakan maku.


Bogota on a miniature size


Famous Colombian painter Fernando Botero with his famous chuppy ladies

Täällä muun muassa prostituutia on laillista, mutta rajoitettu tietylle kaupungin punaisten lyhtyjen alueelle, jonka läpi pyöräilimme. Valitettavasti myös lapsiprostituutio on yleistä.


The biggest square in S-America, in Villa de Leyva

Bogotasta matkasimme ihan toisenlaisiin maisemiin, muutaman tnnin päähän Villa de Leyvan kylään. Kaunis paikka Bogotan likaisuuden ja metelin jälkeen. Villa de Leyvassa on muuten koko mantereen suurin aukio. Otettiin jälleen pyörät alle, kun kerran vuokraamon omistaja taas kerran kertoi, että 25 km:n matka on "tasaista". Juu, olis taas pitänyt arvata ja poljettuamme noin kolme kilometriä mutkittelevaa ylämäkeä, totesimme olleemme taas moukkia uskoaessamme sadut matkan tasaisuudesta vuoria ja laaksoa kumpuilevassa maassa ja päätimme kääntyä takaisin. Onneksi matkalla oli aito kolumbialainen viinitila, jossa pysähdyimme hiukopalalle ja viininmaistajaisiin. Jos ette ole tähän mennessä kuulleet kolumbialaisesta viinistä, älkää säikähtäkö tietämättömyyttänne. Ei ollut naapurimaiden tasoa viinit, mutta ihan kelpoa kuitenkin.



Kummempia ei sittemmin ole tapahtunut, paitsi Askon hiustenleikkuu hlökohtaisen Brit-parturin käsissä. Katselkaa nyt kuitenkin kuvasatoa.

Art of making real coffee eli päätä päiväsi Saludolla! Salento (part II), Kolumbia

Kävimme siis tutustumassa paikallisen kahvitilallisen puuhiin Salentossa ja tämä tieto perustuu siis omistajan, "Don Eduardon" lurittelemiin säkeisiin. Oikea nimihän on Tim Edward ja alkuperämaa Australia, joten jo tähän valkoiseen valheeseen pohjautuen osa tiedosta voi hyvinkin olla väritettyä totuutta.

Kolumbia lienee jotakuinkin maailman neljänneksi suurin kahvintuottaja ja täällä kasvatetaan lähes yksinomaan Arabica-kahvilajikkeita. Olosuhteet ovat hiukan haastavat ja viljelmät sijaitsevat pääasiassa vuoristossa 1200-2400 metrin korkeudessa. Tällä tavoin kuitenkin saadaan taas vähän hienompaa kahvia. Myös halvempi (bulkki-kahvi), eli Robusta yrittää työntää juuriaan tänne. Vähemmän vaativien kasvuolojen johdosta Robustan avulla pystyttäisiin lisäämään Kolumbian kahvintuotantoa entisestään. Ja kyllähän Robustaakin kahvimaailmassa tarvitaan, useinhan kahvit ovat jotakuinkin sekoituksia.

Nyt on aika ottaa kuppi kuumaa mokkaa käteen ja tutustua Kolumbian kahvintuotannon salaisiin arkistoihin. Ja valmistautukaa siis pitkään ja perusteelliseen selvitykseen.

Kahvipensaita löytyy lähes loputon määrä, mutta perusjakona täällä pidetään jakoa perinteisiiin ja jalostettuihin lajikkeisiin. Kuuleman mukaan valtio on tukenut kahvitiloja antamalla 4000 ilmaista jalostettua kahvipensasta ilmaiseksi. Tarkoituksena on ilmeisesti tehostaa eli siis lisätä kahvintuotantoa maassa. Perinteiset pensaat kun eivät tuota yhtä paljon marjoja kuin jalostetut pensaat, marjat ovat pienempiä, pensaita ei voi istuttaa yhtä tiheästi, pensaille pitää olla auringonsuojaa, pensaat ovat haavoittuvaisempia tuholaisille ja kehtaavat vielä kasvaa lähinnä pituutta, joten lopulta marjojen kerääminen on lähes mahdotonta. Ainoa hyvä puoli perinteisissä on, että ne tuottavat parempaa kahvia, joten toistaiseksi niitä vielä viljellään. Kolumbiassa kahvintuotanto perustuu pääasiassa pieniin tiloihin. Tämä ei tarkoita suinkaan, että kahvia tuotetaan yksilöllisesti paahtimoihin tai kahviloihin, vaan päinvastoin. Jokaisen tilan kahvipavut arvioidaan laadun ja määrän mukaan, minkä jälkeen eri tilojen pavut sekoitetaan keskenään. Eli lopulta millään perinteisellä tai modernilla lajikkeella ei ole kuitenkaan merkitystä, vaan lopputuote on yksi ja sama kolumbialainen Arabica-kahvi, hyvin erikoista! Ja koska olemme macho-kulttuurin maassa kahvipavun paremmuuden määrää KOKO. Eli tietenkin, mitä suurempi sen parempi. Vaikka mikäänhän ei siis todista, että suuremmasta pavusta tulee parempaa kahvia.


Coffee berries

Kahvinteon vaiheet siis ovat pääpiirteittäin seuraavat: kahvipensaan tuottamat marjat kerätään kun ne ovat punaisia tai keltaisia, kahvilajikkeesta riippuen. Don Eduardon tilalla on vuosittain kaksi sadonkorjuuaikaa, huhti- ja marraskuussa. Uudet kahvipensaan marjat muuten kasvavat AINA uusiin kasvustoihin, eli edellisessä sadonkorjuussa kerättyihin kohtiin ei synny enää uusia marjoja. Tämä tarkoittaa, että kahvipensaita ei siis voi leikata tai muotoilla, vaan niiden annetaan rehottaa vapaasti. Ja tästä syystä perinteiset lajikkeet tulevat korkeutensa johdosta lopulta mahdottomiksi kerätä. Marjojen keräämisen jälkeen ne puristetaan myllyn läpi, jonka avulla marjan sisältä saadaan ulos varsinaiset kahvipavut (2 kpl), jotka ovat siis tässä vaiheessa valkoisia.

Yleensä yhdessä marjassa on kaksi identtistä papua. Joskus kuitenkin käy niin, että marjan sisällä oleva kokonainen papu ei olekaan jakaantunut kahdeksi, niinkuin pitäisi, ja marjan sisällä onkin vain yksi kokonainen pyöreä papu. Tämä tekee kahvista vieläkin hienomman ja maun sanotaan olevan vieläkin parempi, joten hintaa tällaisista pavuista tehdystä kahvista voidaan pyytää vieläkin enemmän. Ja silloin kahvi onkin nimeltään Peaberry-kahvia. Kun pavut on saatu marjan sisältä ulos, liotetaan papuja kahdesta neljään päivään puhtaassa vedessä, jotta pavuista saadaan sokeri ulos. Mikäli sokeria ei liotettaisi pois, olisi tulos paahtamisvaiheessa epätasainen ja maku kitkerä.

Sokerin poistamisprosessin jälkeen pavut kuivataan, mieluiten auringonpaisteessa. Alle viikon kuivattelujakso on yleensä riittävä. Mikäli papuja ei liottamisen jälkeen voida kuivata (esim. sateinen sää), voidaan ne jättää vielä odottelemaan veteen.

Kuivattamisen jälkeen pavuista poistetaan vielä sisempi ohut kuori myllyssä jauhamalla ja tämän jälkeen kahvintuottaja yleensä myy satonsa suuremmille paahtimoille kilohinnalla ja esimerkiksi Eurooppaan laivattava kahvi paahdetaan vasta Euroopan suurissa paahtimoissa.

Mutta jos haluaa tehdä omaa tilakahvia, jatkuu valmistuprosessa paahtamalla papuja esimerkiksi kattilan pohtalla koko ajan sekoitellen niin, että ne ovat tummia. Periaatteena, mitä tummempi paahto, sen vähemmän kofeiinia ja enemmän makua. Prosessi kestää 8-20 minuuttia ja lämpötila on jossain 180-250 celciuksen välissä.

Tämän jalkeen pavut tietenkin jauhetaan haluttuun karkeuteen, kuten Irina tässä demonstroi.

Ja tämän jälkeen, eikun ääntä kohden. Maukasta oli!


Irina and her loyal Pirullo-horse

Mutta ehdimmepä kahvinvalmistamisen ja -juonnin ohessa myös hevostelemaan. Otettiin Alvaron hepat Pirullo ja Milonga alle ja lähdettiin katsastamaan kylän ulkopuolella oleva vesiputous. No, emme nyt ihan sentään yksin olleet, vaan Alvaron huolehtivan silmän alla ja muutaman muun matkaajan kanssa. Hieno reissu, vaikka puolen matkaa meni vesisateessa. Parasta oli kun vedeltiin laukkaa mutkaiselle vuoristotiellä. Jiihaa!


Asko and his loyal Milonga-horse


Salento on a miniature size


Salento street view


Bird named barranquillo

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... Popayán & Salento (part I), Kolumbia

... kuten esimerkiksi euroviisujen seuranta Kolumbian Mariquitasta, hyvä Suomi! Niin, ja erityisen hienoa ÄITIENPÄIVÄÄ kotiin!

Mutta palataanpa kuitenkin ajassa taaksepäin. Kolumbia tuntuu olevan täynnä ihmeellisiä asioita, eityisesti luonnon osalta. Jo näinkin lyhyellä reissulla ollaan jo törmätty mitä ihmeellisimpiin ötököihin ja lintuihin. Kaikki luonnonystävät; tämä on teidän paikkanne! Ja tämä blogikirjoitus on omistettu erityisesti Julialle, suurelle hyönteisten ystävälle. Jatkoimme siis matkaa Popayániin ja majoituimme kivaan skottiomistuksessa olevaan hosteliin, joka oli samalla myös käytännössä kaupungin turisti-info, niin paljon tietoa ollaan harvassa hostelissa saatu. Koska Popayán on jälleen tulivuorten läheisyydessä, on lähellä myös kuumia lähteitä. Päätettiin lähteä lähteille pyörillä ja hosteli tarjosi kuljetuksen lähteille, joilta meidän olisi tarkoitus pyöräillä (pääsääntöistä) alamäkeä takaisin kaupunkiin.

Koska kyseessä oli jonkinlainen pääsiäisen jälkeen vietettävä pyhä- ja vapaapäivä, oli paikalla jo runsaasti myös paikallisia. Olimme selvästi päivän turistinähtävyys paikalla, moni tuli juttelemaan. Kolumbialaiset on kuin Etelä-Amerikan filippiiniläiset, ystävällistä porukkaa. Koska kuumissa lähteissä oli paljon alkuaineita, vaihtoi Irrin hopeasormukset väriä vartin välein. Paikalla oli myös kasvihuoneisiin rakennetut "saunat", joita toki testattiin. Aika miedot lämmöt näin suomalaisittain. Lähteiltä lähdettiin sitten pyöräilemään kohti kaupunkia, matkaa 30 km. Mukana oli myös ruotsalais- ja brittivahvistukset Thuha ja Hannah. Upeat maisemat ja puolivälissä alkoi myös sataa kaatamalla vettä. Parkkeerattiin sitten sadetta pitämään paikallisen perheen katoksen alle. Matkalla tutustuttiin myös paikallisiin ruokaerikoisuuksiin kuten kuumaan kaakaoon, johon sekoitetaan juustoa. Päästiin lopulta kunnialla takaisin kaupunkiin kuraisina ja märkinä. Ja mahtuihan matkaan myös muutama kunnon kokoinen ylämäkikin, joten ihan alamäkilasketteluksi ei mennyt.

Muutaman päivän Popayánin jälkeen lähdimme kohti Kolumbian kahvialuetta, La Zona Cafeteriaa. Kyseessä on siis alue, jolla tuotetaan Kolumbian kuuluisa kahvi, maa on maailman neljänneksi suurin kahvintuottaja. Päätettiin ohittaa tällä kertaa Cali ja ajaa suoraan Salentoon, joka on pikkuinen kylä kahviviljelmien keskellä 1900 metrin korkeudessa, asukkaita vajaa 8000. Matkalla ohitettiin myös Filandia, mutta ei otettu vielä bussia kotiin. Salentossa kului huomaamatta viitisen yötä. Kävimme patikoimassa upeassa Cocoran laaksossa, jossa on maailman korkeimpia palmuja. Matkalla nähtiin myös kuutisen eri lajia kolibreja ja orkideoita. Kaupungissa pelattiin myös Kolumbian kansallispeliä; tejoa, jonka perusperiaatteena on petankkimainen metallilieriöiden heittely maalialueelle, jolla on metallirenkaan ympärillä ruutipanoksia, joihin osuttaessa räjähtää ja saa enemmän pisteitä. Peli olisi näkemyksemme mukaan hyvin siirrettävissä myös Suomeen ja saavuttaisi varmaan meillä suosiota, koska pelin sääntöihin kuuluu velvoite myös nauttia alkoholijuomia. Nyt vaan kaikki googlaamaan tejon sääntöjä netistä ja rakentamaan omaa tejo-kenttää mökille tai takapihalle!

Kuten alussa kerrottiin, täällä on törmätty jos jonkinlaisiin ötököihin lintujen lisäksi. Kaupungilla näimme kadulla valtavan lintuhämähäkin, joka tosin oli heittänyt henkensä. Tämän lisäksi näimme livenä luonnon kauhuelokuviin kuuluvan tiepistiäisen toiminnan. Tuo valtavan kokoinen pistiäinen, joka on täällä nimeltään spider wasp, nimittäin etsii itseään jopa kaksi kertaa suuremman hämähäkin, pistää tähän myrkkyä tainnuttaakseen hämähäkin, raahaa tämän sitten pesäänsä ja munii hämähäkin vatsapuolelle munansa.

Pistiäinen pitää hämähäkin elossa, mutta tainnutettuna ja kun pienet pistiäisvauvat sitten kuoriutuvat, syövät ne "kehtonsa", eli hämähäkin hengiltä ensiravinnokseen. Ottamamme kuva pistiäisen livetoiminnasta hämähäkin kanssa on jonkin verran epäselvä, mutta tässä toiminnan sisältä pääperiaattein. Ja kun siinä jäimme toimintaa läheltäkin seurailemaan, emme onneksi vielä silloin tienneet, että pistiäisen pistos on yksi hyönteismaailman kivuliaimmista. Ällöttävää, mutta aikas hienoa, sääliksi kävi vain hämähäkkiä.

Toistaiseksi ei voi kuin kehua tätä maata, upea luonto ja maisemat, sekä ihmiset on muy amable eli tosikivoja! Salentossa tapahtumia riitti, joten jatketaan niistä vielä toisessa blogipäivityksessä. Hasta luego siihen saakka!

Uusi maa, uusi valuutta ja uudet oluet! Ipiales & Pasto, Kolumbia

Olemme siis ensimmäistä kertaa Kolumbiassa. Olemme kuulleet ylistäviä kommentteja maasta kaikilta täällä käyneiltä matkailijoilta. Tähän mennessä ihmiset ovat olleet hyvin iloisia, ystävällisiä ja nauravaisia, kuten osasimme odottaakin. Turvallisen tuntuista ja hyvin kauniita maisemia, ei voi toistaiseksi valittaa mistään.



Rajanylitys sujui ongelmitta ja majoituimme Ipialeksen rajakaupunkiin tarkoituksena käydä tutustumassa vähän kristillisempiin nähtävyyksiin; suureen pyhiinvaelluskohteeseen Las Lajaksen katedraaliin. Teimme paikan päälle päiväretken ja portaita paikassa riitti. Ja aikamoinen rakennustaiteen mestariteoshan katedraali on, se on rakennettu 1900-luvun alkupuoliskolla ja nousee 100 metriä kanjonin pohjalta, jonne se on rakennettu.

Koska olimme paikalla sunnuntaina, oli paikalla runsaasti muitakin, vaikuttivat vain meitä hurskaammalta joukolta pääsääntöisesti. Silti upea paikka ja vierailun arvoinen. Nämä Kolumbian rajakaupungit on yllättävän korkeissa ilmanaloissa edelleen ja onneksi Ecuadorissa suoritettu aklimatisoituminen onnistui, emmekä edelleen ole juurikaan korkeuksista kärsineet. Kummallinen juttu rajanylityksen jälkeen on ollut, että toistaiseksi täällä on älyttömän vihreää, kumpuilevaa ja kaunista. Ecuadorissa kun maisemat oli enemmältikin karuja.

Täällä ollaan nyt sitten myös päästy uusien olutmerkkien ääreen, kun maa vaihtui. On Pokeria, Aguilaa (haukka) ja Clubia. Ja asianmukainen alkoholi- (ja muu päihde) mainontahan on myynnin aa ja oo. Aguila kertoo tölkeissään oluen tuottaneen 100 vuotta (pelkkää?) iloa, Pokerin kanssa voittaa aina ja Marlboro-mies on täällä Marijuana-mies! Sitten on kaikenlaisia muita omituisuusjuomia, kuten kuvan Cola Pola (vol 2 %), joka ilmeisesti oli jonkinlaisen colajuoman ja oluen yhdistelmä. Aika jännä maku, arvioisimme. Ja sitten vielä tiedoksi jos tännepäin eksytte matkailemaan ja satutte tuomaan myös lemmikkikoiranne; koiraa ei sitten saa täällä kakattaa bussissa. Hienoa, että on muistettu muistuttaa asiasta kyltillä.

Ipialeksesta pohjoista kohti eli otimme pikkubussin Paston kaupunkiin. Maisemat matkalla HENKEÄSALPAAVAN kauniit. Pastossa teimme retken läheiselle La Cochan järvelle, joka on 2800 metrin korkeudessa. Järven rannalla on pikkuruinen kylänen, jossa on tarjolla runsaasti lähinnä turreille suunnattuja ravintoloita. Otettiin myös venekyyti järven saarelle, eipä ollut kovin kummoinen paikka. Onneksi matkalla nähtiin paikallista linnustoa. No, mitä nyt ylipäätään voi odottaa järvimaisemalta, kun niihin on kotosalla jo aika tottunut? Ihan nättiä oli, ei muuta raportoitavaa.

Matka jatkuu tästä kohti Popayania. Muuta suunnitelmaa ei Kolumbian varalle ole, kuin että kaveri Veera Saksasta saapuu 17. päivä, jolloin olemme vastaanottamassa häntä Bogotassa ja jatkamme yhteistä matkaa Veran kolmiviikkoisen loman ajan täällä Kolumbiassa. Mutta sitä ennen toki ehdimme kahdestaan pyöriä paikoissa, palaamme piakkoin.