Päivän epistola. Quito, Ecuador

Ei ihminen pääse pakoon juuriaan. Kuulimme juuri hotellin kattoterassilta sävelmän Petteri Punakuonosta soitettuna bussin "ajoäänenä". Tunnarit lienee linjakohtaisia, jolloin näkövammaiset tunnistaa oikean bussin :) Eilen Miamin lentokentällä taasen virkailijan soittoäänenä oli Daruden Sandstorm. Se nyt vielä puuttuisi, että joku lukija tulisi vuoden aikana samalle mantereelle käymään - vink vink.

Matkan tekeminen tuntuu olevan matkailijan pahin painajainen. Lontoo-Miami-Quito. 22 tuntia matkustamista yhteen menoon noin puolen tunnin unilla. Nyt on selkä ja takareidet jumissa kuin Risto Ulmalalla konsanaaan. Tähän vielä aikaerot päälle, joten uni- ja tanssirytmit suht koht sekaisin. Kirjoittelen tätä viideltä aamulla paikallista aikaa ja nyt on sunnuntai. Lento Lontoosta Miamiin oli aika raskas. American Airlines on aivan paska. Viihdemonitorin kaikki kolme pikseliä jumittuivat 15 sekunnin välein. Ilmeisesti lentokoneen päätietokoneena toimi pari commodore 64:sta ja pätkiminen johtui kasettiaseman nauhan venymisestä. Voilá ja syntax error. Jotenkin oli aika väsynyt kone ja palvelu. No onneksi Miamin lentokentällä asiat muuttuivat - tosin huonompaan. Lentomme oli puoli tuntia etuajassa, joten 3 tunnin vahtoaika riitti juuri ja juuri, kun juoksimme niin sanottua munaravia pitkin käytäviä. Kyllä tällainen tavallinen terroristi laitetaan jonottamaan tuohon vapauden ihmemaahan oikein toden teolla.

Miamista Quitoon yhtiö vaihtui LAN:iin ja nyt puhuttiin jo lentoyhtiöstä. Viinit tarjoiltiin esittelyjen kera LASEIHIN. Oli keraamista lautasta, metallisia ruokailuvälinettä, hienot ja toimivat elektroniikkalaitteet. Joten eiku actionleffa (lue: rakkautta ennen aamunkoittoa) pyörimään. Ja perillä hetki, jota olen kateellisena odottanut kaikki nämä vuodet. Tuloaulassa meitä oli vastassa taksimies nimikyltin kanssa. Vuosia olemme vain kävelleet noiden kylttien ohi. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Nyt pystyn ymmärtämään miltä olympiavoittajasta mahtaa tuntua.

Itse Quitoon ehdimme tutustua vasta eilen lauantaina pikaisesti. Epävirallinen poliisien tiheysennätys saaavutettiin heti ovesta ulos astuttaessa. Joka kulmassa oli kyttää, jauholakkia, skoudea ja pollaria. Syynä ilmeisesti läheisen aukion vaalitilaisuus. Tai sitten ei. Selvinnee tänään. Muutama kirkko ja tietenkin saksinostin tuli bongattua. Illaksi löydettiin todella mahtava ruokapaikka teatterikahvilasta, joka ei ollut aivan alkuperäinen suunnitelma, mutta olipas maittavat pöperöt. Ja sen verran tuli damagea, että molempien otsat loistavat punaisina. Nopeiden laskelmien mukaan aurinko on tällä hetkellä noin 1000km lähempänä täällä ekvaattorilla kuin Helsingissä. Tämä lienee aiheuttanut palamisen.

Ja hups. Palaamme tähän hetkeen. Kun kerran uni ei tule, niin olemme tällä hetkellä katsomassa auringon nousua talon katolla. Kahvikupin kera reportterinne päivittää lähes reaaliaikaisesti tuon mystisen tapahtuman etenemistä. Nouseeko aurinko myös tällä puolella maapalloa. Hiukan on pilviä, mutta niissä näkyy jo kultareunus. Ja kyllä, vastakkainen vuorenseinämä kylpee jo valossa. Jännitys on käsinkoskettavissa. Kello on jo 6.25. Nyt, nyt, nyt, eiku nyt...loppui kameran akku. No tuleehan noita nousuja ja laskuja.

BTW. Tänään muutetaan tuonne paikalliseen perheeseen asumaan seuraavaksi 4:ksi viikoksi. On siinä meillä työn sarkaa, kun yritämme opettaa heille suomen kielen kokonaisuudessaan ja erityisesti kaikki 13 sijamuotoa.