lauantai 29. maaliskuuta 2014

Hopping & volcanoeing! Santiago & Pucon, Chile

Yksi Chilen kuuluisimmista runoilijoista, Pablo Neruda

Pablo Neruda, on of the most famous Chileans poets

Valparaisosta hypähdettiin Santiagoon, tuohon Chilen ytimeen, jossa suurin osa tämän maan kansastakin asustelee. Kuten edellisessä päivityksessä mainitsimme, olimme järjestelleet reissua Chilen Tyynen meren Juan Fernandez-saariryhmälle. Nämä saaret eivät siis ole osa Pääsiäissaarten ryhmää, vaan oma itsenäinen kolmen saaren saariryhmä, josta emme ennen tätä reissua olleet koskaan kuulleetkaan, ette ehkä tekään? Saarelle voi matkustaa ainakin teoriassa (käytännöstä ei ole varmuutta) kahdella tavalla: 1) ottamalla rahtilaivan Valparaisosta kahden-kolmen päivän ajaksi tai 2) matkustaa pienlentokoneella, joka lähtee Santiagosta tiistaisin ja perjantaisin.

Yritimme ensin ykkösvaihtoehtoa Valparaisosta. Laivayhtiöstä kerrottiin, että kyseinen laiva on ensisijaisesti rahtia varten ja turisteille/muille matkustajille paikkoja laivassa on kahdeksan. Jäimme jonottamaan paikkaa perjantaiksi. Kun laivayhtiöstä ei lupauksista huolimatta kuulunut mitään, poikkesimme keskiviikkona uudelleen toimistolle. Selvisikin, ettei paikkoja laivaan enää olekaan, vaikka pari päivää aiemmin niitä tuntui olevan (!!). Joten tämä vaihtoehto jouduttiin ruksaamaan pois.


Santiago silhouette

Olimme olleet samanaikaisesti yhteydessä lentoyhtiöön myös lentojen osalta ja olimme siinä uskossa, että meillä olisi perjantain lennolle varaus, koska meiltä oli jo pyydetty yhteystietoja passinumeroineen. Lähdimme siis torstaina kohti Santiagoa ja perjantain lentoa. Majapaikkaan saavuttuamme tarkistimme sähköpostimme ja kyseinen herra Oliivi lentoyhtiöstä kyseli viimeisessä postissaan, että milloin haluaisimme lentää saarelle. No, ajateltiin siinä, että onpa ensimmäinen kerta kun saa lennolleen kellonajankin valita ja ehdotimme kohteliaasti puolta päivää. Tähän samainen Oliivi sitten meilasikin syytä ilmoittamatta, ettei seuraavalle olekaan lentoa. DAAAAA!!


Hopping by Asko

Ja juuri kun olimme viikon ajan meilailleet hänen kanssaan koskien perjantain lentoa! Samalla herra Oliivi ilmoitti, että seuraava lento, jossa olisi tilaa, olisi vasta 1. huhtikuuta. Päätettiin, että yritetään vielä toista kertaa lentomahdollisuutta ja alettiin suunnitella ajanvietettä huhtikuun alkuun saakka. Koska Santiagoa, kuten kaikkia suuria kaupunkeja, kestää vain rajallisen ajan, päätettiin lähteä vielä kerran etelämpään, Puconin kaupunkiin, Villarica-järven rannalle ja samannnimisen tulivuoren juurelle. Ennen Santiagosta poistumista löydettiin kaupunkikierroksen yhteydessä kuitenkin vielä erinomainen turisti-info, josta lupasivat yrittää selvittää lentoasiaa saarelle.


Volcano Villarica conquered by Asko

Siirryimme siis maaseudun rauhaan viettämään luppoaikaa. Pucon on pieni kaupunki noin 800 kilometrin päässä Santiagosta. Se on idyllinen ja siellä voi harrastaa kaikenlaista ulkoilua ja seikkailu-urheilua hienoissa maisemissa. Yhtenä päivänä kävimme koskenlaskussa III-ja IV-tason putouksissa, mikä oli aivan mahtavaa! Aiemmat koskenlaskureissut ei ole olleet mitään tähän verrattuna! Kuvamateriaalia ei reissusta meillä ole, mutta firman ottamissa kuvissa Irrillä oli kaikissa putouksissa vaarallisuudesta huolimatta kestovirne päällä ja kumiveneen takapenkiltä kuului taukoamaton hihkunta ja kikatus. Joillain sitä vaan ei ole mitään käsitystä mahdollisista vaaroista koskenlaskussa! Itse kävin kiipeämässä Villarica-tulivuoren, kun siitä edellisesti tulivuorireissusta alkaakin olla jo aikaa. Tämä Villarrica-tulivuori on hyvin aktiivinen ja on purkautunut isosti 70-luvulla ja uutta purkausta odotellaan. Harmi vaan, että nousulle lähtiessä kaupungissa oli pilvinen keli. Mutta kauas pilvet karkasivat heti vuorelle nousun alettua ja oli yksi hienoimmista trekkauksista koko reissulla. Ja alas pääsi vielä liukurilla, näin korkeita mäkiä olen harvemmin päässyt laskemaan!




Volcano conquered with the force of palta (=avokado)




Sliding down the volcano

Muuten vietettiin aikaa leppoistellen, kuten aina, hyppien uimarannalla ja nauttien kuumista lähteistä. Ja olihan meillä hauskaa seuraakin ranskalaisten Guillaumen ja Charlotten kanssa, merci vaan! Puconista päätimme jatkaa Temucoon, jossa suunnitelmana oli treffata Barilochessa tapaamamme suomalaisen Elinan kanssa. Saarisuunnitelmat Puconista lähtiessä oli edelleen auki, vaikka turisti-infosta oli tullut viesti, että voivat varata meille saarelle lennon. Vastasimme meiliin, minkä jälkeen ei sitten enää vastauksia kuulunutkaan (!!). Samaan aikaan saimme herra Oliivilta oikean syyn, miksi jo melkein varattu lentomme edellisenä perjantaina ei onnistunutkaan: lento kun ei lähde, mikäli matkustajia on vähemmän kuin 12. Että näinkin. Jäämme odottamaan miten tässä nyt tulee käymään. Ja kuten huomaatte, MIKÄÄN täällä ei KOSKAAN mene ihan niin kuin oli ajatellut... Pidämme teidät ajan tasalla.


Hopping by Irri

Sukeltava suomalainen marsu

Finnish diving guinea pig


Asko baptised himself in lake Villarica

8 kommenttia:

Julia kirjoitti...

Siis hetkinen!! Jäikö se meidän Balin koskenvalloitus nyt kakkoseksi?? En usko;)

Irina, onko sulla kuvassa olevat ruskeat pöksyt ne mitkä ostettiin silloin Bangokista?

Marie kirjoitti...

Tää oli nyt tällanen jatkuu seuraavassa jaksossa..... Nähtäväksi jää pääsettekö saarelle vai ette???

Jouduin taas googlaamaan... Minkälainen kaupunki muuten on?

Asko & Irina kirjoitti...

Julia: Balin hommat oli ihan eri katgoriassa =)! Ei ole samat pöksyt, nää on eri reissulta Sporesta.
Marie: Mitä kaupunkia tarkoitat? Pucon: tosi jees, Santiago: ok, mutta suurkaupunki, Temuco: ei mitään ihmeellistä, mutta hauskaa oli paikallisessa seurassa. Saarelle pääsy ei tunnu oikein onnistuvan... =(

Anonyymi kirjoitti...

Ja taas...

Teillä kun on tuo Pablo Nerudan kuva ja aikaa niin käykääpä Pablon talolla meren rannalla, Valparaisosta hieman etellään. Isla Negra taisi olla. Mielestäni näkemisen arvoinen paikka ja taloa tutkiessa huomaa että taisi olla melkoinen persoona tämä Neruda.

Noita 'Crusoe'-saaria jo eläköitynyt duunikaveri hehkutti.
Pienkoneella muistaakseni sinne meni. En kyllä muista että mikä erityisesti siellä oli hienoa.
Mutta kuultu saarista on ; )
Jussi

Marie kirjoitti...

No höh! Mä tääl kovasti pidän peukkuja et pääsisitte saarelle!! Ja jos pääsette niin kovasti kuvia, kiitos!! :) Ja joo toi vastas suunnilleen siihen mitä mietin vaik muotoilu vähä hakusessa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hello.

Ette ole joutuneet järistysten tai tsunamien kurittamiksi ?

J

Asko & Irina kirjoitti...

Emme joutuneet, olemme paljon etelämpänä ja sisämaassa.

Anonyymi kirjoitti...

No hyvä kuulla.

Jatkakaa..

J