The Famous Panamanian golden frog, only lives in Panama
Panama citysta El Valleen, joka on 300 miljoonaa vuotta sitten sammuneen valtavan tulivuoren kraaterissa sijaitseva kylä. Paikka on kuulu Panaman kultasammakoista, jotka kuuluvat myrkkynuolisammakoiden heimoon ja joita on vain Panaman tietyillä alueilla koko maailmassa. Nämä sammakot olivat suhteellisen yleisiä El Vallen alueella vuoteen 2004 saakka, jolloin kanta yhtäkkiä romahti. Syyksi tutkijat löysivät sienen, joka tarttuu sammakoihin ja koska ne hengittävät ihon kautta, tukehduttaa sieni ne. Viimeisin tiedetty luonnossa tavattu kultasammakko on tähdittänyt vuonna 2004 David Attenboroughin luontodokumenttia. Tällä hetkellä El Vallessa sijaitsee sammakkotutkimuskeskus, jossa on muutama näitä yksilöitä ja myös eräs eläintarha Yhdysvalloissa omaa hyvän populaation. Ongelmana vain on, että villinä eläviin sammakoihin tarttuvaan sieni-infektioon ei ole löytynyt ratkaisua, joten uutta sammakkokantaa ei toistaiseksi voida vapauttaa luontoon. Panaman kultasammakko siis kuuluu myrkkynuolisammakoiden heimoon, sammakoita löytyy kaikissa väreissä ja kuvioissa. Myrkkynuolisammakko erittää iholleen hermomyrkkyä, johon ei löydy vastalääkettä ja joka riittää tappamaan jopa 2000 ihmistä. Ja vain sammakon kosketus riittää. Myrkyn "valmistustapaa" ei tiedetä, mutta tutkijat ovat arvelleet, että sammakko muodostaa myrkyn syömistään hyönteisistä. Kiehtovaa, eikö totta!
Poison arrow frog
Samalla reissulla kävimme myös paijaamassa boa- ja sateenkaarikäärmeitä käärmepelastuskeskuksessa. Näiden otusten myrkkyihin täällä on kehitetty vastamyrkyt, toisin kuin sammakoiden myrkkyihin. Ja El Vallessa teimme myös ensimmäisen villin tukaanihavainnon 10 kuukauden matkustamisen jälkeen, ei kuvamateriaalia saatavilla.
Irina & a boa constrictor
El Vallesta päätettiiin poiketa Santa Fehen ja jämähdettiinkin viideksi yöksi kauniisiin maisemiin ja upeaan majoitukseen. Itse kylä ei ole mikään ihmeellinen, mutta majoituspaikkamme Casa Mariposa sijaitsi upealla paikalla ja terassilta ihailimme lintuja, auringonlaskua ja lähinnä venytimme riippumaton nauhoja. Kyseessä oli siis luksukseksi mainostettu aamiaismajoitus. Ja kyllä se meille sitä olikin. Joka aamu paikan omistaja tuli sovittuun aikaan aamiaistarpeiden kanssa ja kokkasimme ne omaan tyyliin omassa keittiössämme.
Hammocking in our Santa Fe house
Relatively rare Sunbittern
Collared aracaris, parts of the Toucan family
Terassilta oli huikeat maisemat laaksoon ja piha täynnä lintuja, joten aloimme innostua lintubongaamisesta ihan tosissaan, täällä kun normilintu on yleensä vähän varista eksoottisemman näköinen ja värinen. Yhtenä päivänä kävimme ratsastamassa paikallisilla farmihepoilla, mutta ihan turha oli kuvitella olevansa itse puikoissa; nämä kaakit teki ihan miten itse halusivat, eli lompsuttelivat lähinnä turpa edellisen takamuksessa. Asko valloitti myös läheisen Cerro Tute-vuoren.
RelaXING after a dive on Coiba national park beach
Sante Festa siis viiden yön jälkeen kohti rannikkoa ja Santa Catalinaa. Paikka on tunnettu hyvästä surffiaallostaan ja Galapagos-saariin verrattavissa olevasta Coiban merikansallispuistosta, jonne olimme suunnitelleet menevämme sukeltamaan. Koska sukellus on ollut tällä reissulla vaihtelevaa ja firmat pääsääntöisesti surkeita, meillä oli varauksemme sukelluksen suhteen. Ja kun odotukset ovat näinkin suuret kuten Coibasta hehkutettiin, eivät ne useinkaan ole kohdanneet todellisuuden kanssa. Santa Catalinan "bussiasemalla" törmäsimme amerikkalaiseen Philipiin ja Philipin kanssa suuntasimme jo samana päivänä sukellusfirmaan ja buukkasimme itsellemme reissun seuraavaksi päiväksi Coiban kansallispuistoon sukeltamaan. Tällä kertaa sää suosi, firma oli erinomainen ja sukellukset todella hienoja. Elämän määrä veden alla oli suorastaan häkellyttävä, vaikka näkyvyys täällä ei olekaan Karibianmeren luokkaa.
Teimme päivän aikana kolme dyykkiä ja kyseessä oli ehdottomasti Etelä-Amerikka mukaan lukien reissun parhaat dyykit. Kruununa viimeisen sukelluksen neljä kilpparia, joista yhteen etäisyyttä veden alla oli noin 30 cm, koska kilppari oli sitä mieltä, että juuri siinä kohdassa, jossa olemme, on varmasti parhaat ruoka-apajat. Ja matkalla nähtiin myös delfiiniparvi, jonka jäsenet ihan vain huvikseen hyppelivät pari metriä vedenpinnan yläpuolelle, kierteillä ja ilman. Bonuksena vielä upean turkoosi vesi, paratiisimaiset maisemat ja rannat sekä hassut apinat. Joten Coibaa voi todella hehkuttaa, vaikka sukellus ei täällä ihan halpaa olekaan. Ja koska Santa Catalina näköjään on täynnä superlatiiveja tämän päivityksen suhteen, lienee mainittava, että reissun top 5-kalasafkat tuli myös syötyä täällä.
Kaiken kaikkiaan letkeää on toistaiseksi ollut Panaman meno. Ihmiset on yhtä ystävällisiä ja melko saman oloisia, kuten Kolumbiassakin ja matkustus on täällä kenties vieläkin helpompaa, koska monet paikalliset osaavat myös englantia. Ja koska Väli-Amerikan kenties isoin turistirysä on Costa Rica, ohittavat monet reissaajat Panaman melko nopeasti matkallaan Costa Ricaan. Sääli. No, eipä haittaa vaikka matkailijoita ei ruuhkaksi asti olekaan. Tästä jatketaankin sitten yhdessä Philipin matkassa kohta Playa Venaota. Näihin maisemiin, näihin tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti