Wroom, wroom!
Palasimme siis takaisin Bogotaan jo monennenko kerran miettimään seuraavia peliliikkeitä. Lennot Bogotasta Väli-Amerikkaan näyttivätkin yhtäkkiä erittäin kalliilta, vaikka aiemmin olisimme saaneet ne ihan kohtalaiseen hintaan. Ja koska päätösten teko on meille vaikeaa, saimme kulutettua Bogotassa neljä-viisi päivää juurikaan tekemättä mitään muuta kuin nauttimalla jalkapallohuumasta. Yhdelle päivälle nimittäin sattui Kolumbian peli ja kaupunki olikin yhtäkkiä täynnä keltapaitaisia kannattajia. Jalkapallohuuma on ihan käsittämätöntä ja Kolumbian voittaessa juhlat on ylimmillään ja kaupunki on sekaisin. Kaupungin joka puistossa on jättimäinen taulutelevisio, jonne porukat kerääntyy matsia seuraamaan. Me emme Kolumbian peliä mahtuneet puistoon katsomaan, mutta onneksi kaikki lähiravintolat näyttävät myös ottelut. Aika huikeaa menoa tuo voitonjuhlinta. Ja jos matsi on keskellä työpäivää, pomon on ihan turha vaatia työntekoa; kaikki pysähtyy matsin ajaksi.
Festivities after victorious Colombia game
Viimein viimeisenä iltana hiukan puolen yön jälkeen saimme tehtyä päätöksen jatkomatkailun suhteen. Varasimme lennot Panamaan siedettävällä hinnalla ja lähtö olisi viikon päästä. Päätimme sitä ennen käydä katsastamassa alkumatkasta maanviljelijöiden lakon takia väliin jääneet San Agustinin patsaat. Ensin siis Bogotasta noin yhdeksän tunnin bussimatka Pitalitoon, jossa vietettiin yö. Seuraavana päivänä San Augustinin kylään ja itse arkeologisille paikoille. Kansasta, joka patsaat on rakentanut, ei tiedetä juuri mitään, koska eurooppalaisten saapuessa paikalle 1500-luvun lopulla, oli kansa jo aikaa sitten kadonnut ja patsaat hautautuneet suureksi osaksi maan alle. Saksalainen arkeologi saapui kuitenkin kylään ja löysi sieltä, keskeltä kylää, outoja patsaita, jotka paikalliset olivat löytäneet lähimetsistä ja asettaneet muun muassa aukiolle koristeeksi.
Nykyään osa patsaista on siirretty "takaisin" kylästä oletetuille löytöpaikoilleen. Vielä 1970-luvullakin näitä patsaita löytyi alueelta, joten oletettavaa on, että niitä on vielä paljonkin myös löytämättä. Tutkijat ovat epäilleet, että patsaat rakentaneella kansalla on ollut yhteyksiä myös Amazonille, sillä patsaissa esiintyy myös kissamaisia hahmoja ja krokotiilejä, joita tällä alueelle ei tavata. San Agustinin kylän asukkaat ovat allekirjoittaneet vetoomuksen Kolumbian valtiolle, jotta se tekisi virallisen pyynnön Saksalle palauttaa 35 patsasta, jotka saksalaiset arkeologit veivät aikoinaan mukanaan ja jotka nykyään ovat museossa Berliinissä.
Rana, the frog
Salto del Mortiño, 180 meters
The only way to travel, on a top of a jeep. Beautiful views!
Observatory in Tatacoa desert
Kukkuu! Man in a miniature Grand canyon.
Photo from Mars
Tatacoasta meidän oli tarkoitus palata yhdeksi yöksi lähikaupunkiin, Neivaan, mutta siellä oli käynnissä paikalliset festivaalit ja majoitus tuntui olevan tiukassa ja kallista. Päätimme jatkaa samana päivänä Bogotaan saakka seuraavan päivän lentojen vuoksi. Mutta kuinkas ollakaan, KAIKKI meni kyseisenä päivänä enemmän tai vähemmän pieleen. Ensin odotimme Tatacoassa "aiemmin tilattua" kyytiä lähikylään tunnin, puolitoista. Tämän jälkeen odotimme lähikylässä paikallista julkista tunnin verran, kunnes paikalliset nuoret tulivat tarjoamaan meille pimeää taksiaan juurikin samaan hintaa kuin julkinen väline olisi maksanut. Olivat pojat päättäneet ansaita vähän lisätienestiä omalle matkalleen Neivaan. Matkalle meitä opastettiin, että jos poliisi pysäyttää ja kysyy matkan tarkoitusta, olemme vain ystävyksiä matkalla San Augustiniin. Täälläkin kun matkustajien kuljettamiseen tarvitsee jonkunlaista lupaa ja sertifikaattia. Ruuhkissa matelun jälkeen pääsimme vihdoin perille bussiterminaaliin. Sieltä seuraava bussi Bogotaan, joka paljastui minivaniksi, joka ei ole kovin tilava matkustusmuoto. Koska kyseessä oli pikavuoro, oli kuskin kaasujalka sen mukaan painava. Painoimme aivan hullua, siis todella sekopäistä vauhtia kohti Bogotaa. Normaalisti isolla bussilla matka kestää vajaa kuusi tuntia, niin tällä se olisi varmasti mennyt neljään, ellemme olisi juuttuneet noin 80 kilometriä ennen Bogotaa, sekä viisi kilometriä ennen bussiterminaalia aivan käsittämättömiin liikenneruuhkiin, jossa menikin sitten parisen tuntia lisää.
Levon hetki kun lyö...
Ja koska olimme päättäneet viime hetkellä matkustaa suoraan Bogotaan, ei meillä ollut mitään majoitusta varattuna. Siinä sitten kello 10 illalla saavut bussiterminaaliin ja alat miettiä mille alueelle yhdeksän miljoonan ihmisen kaupungissa suuntaat kasseinesi. Onneksi kaupunki kuitenkin oli melko tuttu edellisiltä kerroilta, joten suuntasimme lähelle lentokenttää, jossa tietenkin ovat aina vain ne suurimmat HOTELLIketjut. Mutta niin väsyneitä ja huonon onnen uuvuttamia olimme, että majoituimme Sheratoniin. Joten nyt Bogotassa neljä kertaa asustaneena, olemmekin aika hyvin kolunneet kaikki suurimmat hotelliketjut läpi. Joten jos tänne eksytte rinkkoinenne, kuten me, voimme suositella mikä näistä "hosteleista" on paras. Siis nämä paikathan onkin todellisen travellerin majoitusmuoto. Aamulla maukas aamiainen napaan buffetpöydästä ja iltapäivällä kohti lentokenttää ja Panamaa. Mutta ei yhtä ilman toista, eli huono onni sen kun jatkui vaan... Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.
2 kommenttia:
Jee! Irinakin pomppii!!
Jump, jump!
Lähetä kommentti