Nyt riittää kurakelit! Playas, Salinas & Puerto Lopez, Ecuador

Tästä se alkoi. Vaikka tilattaessa hymyilyttää, niin älkää ostako grillattua hummeria, jos se kirjoitetaan kuvan mukaisesti. Pääsimme vihdoin Ecuadorin rannikolle ja samalla alkoi kurakelit! Sää ja housut olivat sitä pullollaan. Viikkoon ei nähty aurinkoa, mutta pesulalaskut vaan kasvoivat. Tätä kirjoittaessa olen jo selvinnyt "kop kop" yli. Reilussa kuukaudessa olen onnistunut olemaan pytyn orja jo ainakin kolmasti. Tällä hetkellä yököttää kaikki ruoat, jotka liittyvät mereneläviin, kiinalaiseen, meksikolaiseen, pizzaan tai paikalliseen. Syötävien lista on siis ecuadorilaisittain aika lyhyt. Tätä kirjoittaessa on Irrin vuoro istua pöntöllä.

Lähdettiin Ecuadorin rannikolle auringon toivossa, ensimmäisenä kohteena Playas. Kuten kuvista näkyy, etsintä ei tuottanut tulosta. Paikalliset käyttivätkin kaikkia mahdollisia keinoja päästäkseen lähemmäksi tuota kadonnutta tähteä. Itse Playas on enemmänkin guayaquillalaisten viikonloppukohde ja koska olimme paikalla viikolla, paikka oli kuollut. Ainoastaan kalastajat työssään. Mutta mistä kaloille syöjät? Kylässä on pienempiä hostelleja ja pieni keskusta, sekä muutama isompi hotelli rannalla. Huhuiltuamme rannalla hetken päätimme vain yksinkertaisesti vaihtaa maisemaa yhden yön jälkeen.



Seuraavaksi Salinas. Enemmän isoja hotelleja, vähemmän lämpöä. Oikeastaan vielä vähemmän kiinnostava paikka kuin Playas. Rantabulevardi oli ...hmmmm.... käveltävä, mutta siinäpä se. Ranta ei mitenkään erityisen hieno, eikä mitään järkevää aktiviteettia. Ellei sitten halua mennä 20 dollarilla turisteja täyteen ahdettuun moottoriveneeseen, jossa diskomusiikki pauhaa täysillä ja ajetaan rantaviivaa edestakaisin!?!

Kun ei kerran ollut aktiviteetteja, niin päätimme ryhtyä aktivisteiksi itse. Tunkeuduimme Salinaksen meritukikohtaan yhtä helposti kuin eräskin Sini Saarela konsanaan. Viatonta teeskennellen vain kävelimme tarkastuspisteiden ohi sujuvan espanjankielemme avittamina ja näin aukesivat meille kaikki tämän maan sotasalaisuudet. Kuten "Popeye"-luokan soutuveneet. Lisäksi miehistön tulevan kevään asukokonaisuuteen kuuluu mm. oranssinen käsilaukku. Myöhemmin samaisen käsilaukun turvin Irri murtautui salaisimmasta salaisimpaan, koko tukikohdan ytimeen, eli naistenvessaan. Ripuli on mahtava motivaattori.



Tästä annoksesta alkoi oma viikon kestävä "taisteluni". Biologista sodankäyntiä á la Ecuador.



Seuraavaksi Puerto Lopez. Tässä oli jo yritystä. Pieni paikka, jossa oli jotain tekemistä ja seuraa. Valitettavasti vatsatauti esti "kuolleiden päivän" juhlallisuuksiin osallistumisen. Juhlat tuplasivat kylän väkimäärän ja musiikki tuplasi kuurojen määrän kylässä. Aivan käsittämättömän kovalla soitettu aivan käsittämätön DJ / Playback / Karaoke - yhdistelmä kuului korvatulppien läpi 500 metrin päähän niin lujaa, ettei ollut toivoakaan saada unta ennen puolta neljää yöllä.



Sää ja ranta eivät oikein mahdollistaneet rantaleikkejä, mutta käytiin hiukan vaeltelemassa rantaviivaa. Ei se vaan näytä samalta vesisateessa :(



Lisäksi tehtiin matka "köyhän miehen Galapagoksille". Oikein mukava saari, mutta myönnetään, että kyllä tuossa muutama nolla shekissä on säästetty. Kuvasatoa:

Rapu ja koti.

Sinijalkasuula.


Sinijalkasuula x 2. Uroksen ja naaraan erotus: uroksilla pienemmät pupillit ja kaunis huilumainen ääntely, naarailla isommat pupillit ja nalkuttava ääni. Hassu sattuma ;)


Fregattilintuja.


Rapu kaivuupuuhissa.


Vatsa ja sää eivät vaan suostuneet yhteistyöhön, joten päätimme yksinkertaisesti siirtyä takaisin sisämaahan. Otimme yhteyttä sveitsiläisiin Martinaan ja Georgiokseen, jotka olivat kaksi viikkoa Perun pohjoisrannikolla nauttimassa auringosta. Tottakai, nuo onnekkaat sveitsit. Sovittiin kuitenkin treffit Otavaloon heidän matkansa viimeiseksi päiviksi. Eli nähtäisiin kolmannen kerran tällä matkalla, JOS kaikki osuisi nappiin...